lauantai 14. lokakuuta 2017

Kustaa III sodan sotavangit

Aikakauslehtiä virtuaalisesti selatessa tuli vastaan ahvenanmaalaisen vuonna 1770 syntyneen Daniel Sorrin lyhyt elämäkerta lehdessä Hembygden 4/1911. Mielenkiintoinen sinänsä, mutta erityisesti lyhyen sotavankeuskuvauksen tähden.
Samma år [1789] d. 24 Augusti blef jag wid Swänsksund til lika med monga andra til fonga tagen och Kom i fiendens händer och fördes Konunga Ricket Ryssland i genom alt in til swarta hafwet, men hwad för Ett elände siukdom och hungersnöd mig där wederfores är åbeskrifwerligit. År 1791 d. 16 Maius kom jag på Swärges Ricke och gränsor igen och hwart hederlipen Emottagen.
Mustallemerelle asti! Minuahan kiehtoi Suuren Pohjan sodan vangeissa se, että he palasivat Suomeen (tai Ruotsiin) nähtyään asioita ja maisemia, jotka olivat muille täysin vieraita. Vaikka kyseisessä tutkimuksessa törmäsin samoissa paikoissa II maailmansodan suomalaisiin sotavankeihin, en ole ollenkaan ajatellut välin jäävien sotien mahdollisesti Venäjää nähneitä vankeja.

Onko heistä edes kirjoitettu? Kysyin Kustaan sodan vankien perään Facebookin 1700-luvun tutkijoiden ryhmässä ja vastaukset olivat vähäisiä. Yksi viittasi 1950-luvulla kirjoitettuun sukuhistoriaan, jossa vangittujen upseerien vaiheista ei osattu sanoa mitään. Toinen tiesi Ukrainan Gammalsvenskbystä kirjoitetun, että sinne päätyi jotaikin vankeja ja osa jäi sinne sodankin jälkeen. Omatoimisesti löysin verkosta Anders Winbergin sotapäiväkirjan (pdf).

Päästyäni kirjastoon Pekka Kilpisen Valistunutta sodankäyntiä 1788-90. Sotilaiden kertomuksia Kustaan sodasta tarjosi tiedon kahdesta muusta vankeusajan kuvauksesta. Näistä Johan Jacob Burmanin
Anteckningar förda under tiden från år 1785 till år 1816 julkaistiin 1800-luvulla.

Kilpisen kirjan löysin Jussi T. Lappalaisen Kuninkaan viimeinen kortti. Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790 kirjan lähdeluettelosta. Lappalainen lainaa edellä mainittua Winbergin tekstiä ja kertoo sitten ilman lähdeviitteitä, että
[Upseeri]vankeja siirrettiin sitten pitkin Viroa, Liivinmaata, Luoteis-Venäjää ja Inkeriä - se oli useimmille mielenkiintoinen, joskin raskas kiertomatka - kunnes heidät rauhanteon jälkeen syyskuussa päästettiin Pietarista venäläisten tarjoamilla aluksilla tai itse kustannetuilla hevoskyydillä Suomen puolelle.
Miehistövankien asema oli paljon heikompi. Heidän majoituksensa jätti paljon toivomisen varaa, muona joutui usein varkaiden käsiin, ja venäläiset sotilaat ja siviiliväestö kohtelivat heitä vihamielisesti. (s. 155)
  Myöhemmin selviää, että vankeja ei ole tosiaankaan tarkemmin tutkittu.
... runsaasta 10000 vangista aimo osa pääsi palaamaan. Palanneiden määrää ei ole koskaan laskettu, ja jo se edellyttäisi vähintään kaikkien katselmusluetteloiden ja kirkonkirjojen läpi käyntiä. (s. 200)
Jos palanneita ei ole laskettu, miten voidaan tietää "aimo osan" palanneen? 

Ei kommentteja: