keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Sukututkimus on ronkkimista?

Kolleegansa kirjan kehumisen lomassa Maria Lähteenmäki kirjoitti:
Meitä ammattilaisia on usein naurattanut sukututkimushankkeet, jotka lopetetaan heti, kun ensimmäinen avioton äiti, irtolainen tai rikollinen löytyy suvusta. Hymyä piisaa myös siitä, miten valikoiden amatöörit voivat tehdä sukunsa tutkimusta: vain elämässä onnistuneet nostetaan esille. Kaiken tämän ronkkimisen taustalla on häpeä epäonnistumisista ja halu löytää onnistumisen kertomuksia, suurmiehiä ja -naisia. Jos niitä ei löydy, ne keksitään.
Ammattilaiset ovat sitten erinomaisia. Vain pari viikkoa sitten FB:n sukututkimusryhmässä yritettiin muistaa rikollisen löytymiseen päättynyttä tutkimusta. Tuhansia jäseniä eikä kenelläkään ollut tästä kliseestä uskottavaa anekdoottia. Olisi pitänyt kysyä ammattilaisilta.

Sanna-Susanna: Kuka tuonkin lapsirukan isä on?
Lotan-Miina: Kyllä minä ensin koetan saada isäksi Morkulan isäntää,
mutta jos en saa, niin sitten täytyy seuraavassa laissa yrittää Hittulan renki-Tahvanaa,
sillä ei sekään ole vallan syytön (Pääsiäis-Muna 1915)

Ymmärrettävämpää on, jos tutkimus torppaa aviottomaan äitiin tai irtolaiseen. Ne kun tekevät sukututkimuksesta vaikeampaa.

(Henkilökohtaisesti tunnen yhden ainoan sukututkimuksen oikeasti aloittaneen ja lopettaneen. Mielenkiinto loppui hänellä siksi, että kaikki esivanhemmat olivat yhtä ja samaa säätyä samalta maantieteelliseltä alueelta. Kävi siis tylsäksi.)

"Miten valikoiden amatöörit voivat tehdä sukunsa tutkimusta"? Öö...  eikö rajaus ole osa tutkimusta? Jos sukututkijaa kiinnostaa menestyjät, niin mitä h*lvettiä se muille kuuluu? Jos sukututkijat eivät saa tulla neuvomaan historiantutkijoita, niin voisivatko historiantutkijat pitäytyä kommentoimasta aihetta, josta heillä ei ole kokemusta eikä osaamista?

Tosin myönnän kyllä tuskastuneeni siihen, ettei esim. Hohenthal-suvun puitteissa tunnu kiinnostavan kuin ne yhdet ja samat hahmot. Yritin kirjalla Hohenthalit painomusteessa 1762-1904 osoittaa, että tuomiokirjoihin kajoamattakin suvusta (rajoittuen sukunimen käyttäjiin) löytyi tuorettakin kerrottavaa. Herättämättä suurempaa kiinnostusta.

Ja tuorein Hohenthal-kirja kertoo suvun tähdestä eli mummoni sedästä S. A. Harimasta. Ammattihistoriatutkija Lasse Kankaan kirja Läpi harmaan kiven julkistetaan 20.8.2017 Vetelissä. Jos saan kappaleen joskus käsiini, niin tarkistan ainakin onko Samulin nuorena miehenä aikaansaattama avioton lapsi mukana. Lapsen jälkeläinen oli muutama vuotta sitten yhteydessä, sillä hänen kiinnostuksena sukuunsa ei ollut loppunut aviottomuuteen.

Eikä minunkaan. Kirjani Mikvalaksi ja Martinsuoksi on tuonut - kuten oli tarkoituskin - kursorisia kontakteja suvusta, johon en virallisesti kuulu.

Ei kommentteja: