Viime viikon kokemuksia ja ajatuksia

Torstaina istuin muutaman tunnin SKS:n juhlasalissa kuuntelemassa seminaaria Kansankulttuuri ja oppineiden kulttuuri uuden ajan alussa. Tallennettiin ja löytynee joskus SKS:n verkkosivuilta.

Heräsin ajattelemaan "oppineisuutta" vasta Anu Lahtisen esitelmässä, jossa hän kutsui kartanonvoutia puolioppineeksi. Ilmeisesti oppineisuus liittyy vain ja ainoastaan kirjallisessa muodossa omaksuttuun tietoon? Kyllä, Nykysuomen sanakirjan mukaan oppinut on "koulunkäynyt, oppia saanut, sivistynyt, valistunut" ja oppimaton "oppia saamaton, koulunkäymätön, sivistymätön, valistumaton, alkeellinen, yksinkertainen, tyhmä, typerä ja moukkamainen". Enpä ollut aiemmin ymmärtänyt kuinka monelta negatiiviselta adjektiivilta oppivelvollisuus on minut pelastanut. Ennen sitä kansan keskuudessa oli kai tietäviä/tietäjiä ja tietämättömiä?

Lahtisen esittelemä 1500-luvun käsikirjoitus, johon oli kopioitu sekalaisia aineksia, oli erittäin mielenkiintoinen, vaikka sisälsi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mieleen tuli Siperian sotavankien käsin kirjoittamat almanakat ja kopioidut virsikirjat, monet Anna Kuisminin salongissa esitellyt käsikirjoitukset sekä muistikirja Kokemäeltä.

Kati Kallio (monen muun pointin ohella) totesi, että Agricola ja Finno olivat pyrkineet välttämään kalevalamitan piirtetä ja näin irroittautumaan kansanuskosta ja -kulttuurista kristinuskoon ja eurooppalaisempaan korkeakulttuuriin. Sivistyneistön elämäntehtävä?

Tuomas M. S. Lehtonen viittasi samoihin kirjoittajiin ja selitti, että nimenomaan 1500-luvulle oli ominaista pyrkiä erottamaan taikauskon ja kristinuskon rituaalit. Tuli mieleen parin vuoden takainen maagisen ajattelun kurssi, jossa Outi Pohjanheimo aloitti antiikista käsitellessään samaa rajanvetoa, jonka löydämme vaivattomasti nykypäivästäkin. Ja seminaarin erilaisista luokitteluista, joista nimellisesti haluttiin irroittautua.

Foto: Ola Kjelbye. Svenska Teatern

Perjantaina olin Svenska teaternissa katsomassa näytelmän Fosterlandet. Tuttava, jonka lapsen piti olla lavalla (mutta sairauden takia ei ollut) käski varaamaan nenäliinoja ja Hesarin (12.4.) arvostelija väittää näytelmän avaneen kyynelkanavat. Ei kyllä minulta.

Karjalassa oli kesä, suomalaiset saunoivat ja kävivät tansseissa. Kuolivat sodassa. Muuttivat Ruotsiin ja olivat sitten örveltäviä sekoilijoita. Sillä sotalapsikokemus?

Näytelmän kirjoittajalla ja ohjaajalla on sotalapsitaustaa, joten tuntuu epäreilulta arvostella tapaa, jolla he kertoivat omaa historiaansa. Mutta tuntui myös pahalta, että suomalaiset, joihin itse identifioidun, esitettiin niin perin stereotyyppisesti.