Vuosi sitten Tarja Haikara mietti museon valokuvausasioita Twitterissä. Eilen julkaistussa kirjoituksessa hän tiivistää asiallisesti, mutta melko kärjekkäästi
Nykyisin suorastaan vaaditaan myös lupaa kuvata museossa esillä olevia teoksia, selfiellä tai ilman. Joissakin museoissa tämä on sallittua – niin sanotusti omaan käyttöön. Tekijänoikeusjärjestöjen mukaan oma käyttö tarkoittaa muutamaa kuvaa ”yksityiseen käyttöön”, käytännössä siis korkeintaan viittä kuvaa. Taideteosta esittävän kuvan julkaiseminen somessa tai missään muuallakaan ei kuitenkaan kuulu yksityisen käytön piiriin. Ei, vaikka väittäisi mustaa valkoiseksi. Viidakossako tässä siis eletään?Pitäisikö taidemuseot rajata niille, jotka ovat suorittaneet tekijänoikeuskoulutuksen? Vai voisiko museo viestiä asioita asiakasrajapinnassakin niin, että ne tulevat selviksi? Kun "Tekijänoikeusasiat eivät ehkä hetkauta satunnaista matkailijaa".
Ennen oli niin paljon paremmin. Ihmiset ryntäsivät (näiden Uudessa kuvalehdessä 2/1895 julkaistujen kuvien mukaan) silloin taidemusoon ilman kameroita ja sosiaalista mediaa. Mistähän ovat saaneet näyttelystä tietää?
1 kommentti:
Omasta mielestäni keskeinen ero on siinä, mikä on kuvan pääaihe. Onko se jäljennös taulusta (otetaan jalustalla hyvässä valossa) vai "minä&kaverit katsomassa taideteoksia".
Tekijänoikeus kuvien (patsaiden yms.) osalta ei (käsittääkseni) tunne sitaattilainaa, mikä voisi olla oikeampi tulkinta jälkimmäiselle tapaukselle.
Kysymys onkin, onko siltä osin ajantasalla. Muutosta on tietysti turha odottaa, koska suoja-aikoja on pikemminki pidennetty kuin päinvastoin.
Lähetä kommentti