Ilmailumuseosta kävelyetäisyydellä ei tietääkseni ollut toista museota, joten hyppäsin bussiin ja suuntasin Vantaan maatalousmuseoon. Se ei ulkoisesti edusta vau-arkkitehtuuria, mutta tunnin kierrokseni jälkeen astuin ulkomaailmaan hymyilevänä ja tyytyväisenä.
Ulko-oven läheisyydessä ei aukaisuaikaan näkynyt ketään, mutta kurkin niin pitkälle sisälle, että löysin vanhan miehen syömässä eväitä. Hetken mietittyäni keskeytin hänen ruokahetkensä ja osoittautui, että hän oli lippujen myyjä ja innokas opastaja. Hän ei lannistunut, vaikka suhtauduin opastustarjoukseen vähemmän innostuneesti, vaan tuli "nyt kuitenkin laittamaan koneen päälle".
Kyseinen kone oli 1900-luvun alun lokomobiili, jonka pyörät ja hihnat liikkuivat sähköllä. Mies selitti sitä käynnistäessään, miten tärkeää on, että esineillä on tarina, ja eihän siihen voinut kuin nyökyttää. Ja niin sain oppaan koko kierrokselle. Oppaan, joka muistutti vahvasti Kokemäellä vaikuttanutta Esko Pertolaa, ja syntyi mielikuva, että kyseessä oli museon kantava voima. Enkä ollut kovin väärässä vuonna 2009 Vantaan Lauri -lehdessä julkaistun jutun perusteella.
Erityisen ylpeä oppaani oli museon esineluetteloista, jotka oli tehty kahdella kielellä ja museoviranomaisten (?) ohjeiden mukaan. Eikä niitä oltu piilotettu takahuoneeseen vaan lukuiset kansiot olivat kävijöiden käytettävissä. Mistä tahansa esineestä olisi saanut kaiken olemassa olevan tiedon suit-sait. Samaan ei moni museo pysty!
Eikä jokaisessa maatalousmuseossa ole Aurora Karamzinin tossuja kiinalaisen naisen tossujen vieressä. Enkä muista aiemmin nähneeni luisia aterimia lipeäkalan syömistä varten. Ääniefektikin museosta löytyi. Maitotalousaitausta lähestyessä kuului "ammuu".
Eikä moni opas pysty selittämään samalla tarkkuudella herneenlajittelijan taustaa ja toimintaperiaatetta. Eikä selostamaan hevosen kanssa kyntämisen tekniikkaa kokemuksen äänenpainoilla. Olisi pitänyt pyytää mies poseeraamaan, mutta kävin myöhemmin kuvaamassa paikan. Hevoset on tehnyt oppaani lapsenlapsi ja vaahtomuovista luotu auran jälki on loistava oivallus.
Alakerran kulmassa oli toinen aura, josta opas oli erityisen ylpeä. Se oli kopio 1700-luvun lopulla Helsingin pitäjässä kehitetystä metalliaurasta, jota maaherra oli 12.12.1772 päivätyssä tekstissään kehunut muulle väelle. Muutakin 1700-luvun historiaa oli esillä kirkonkylän historiaa esittelevässä erikoisnäyttelyssä.
Yläkerrassa oli Hanabölen kylän nykyisten asukkaiden kokoama kuva- ja asiakirjanäyttely. Osallistavaa toimintaakin siis. Pisimpään jäin katsomaan vuonna 1912 annettua ja valokuvalla varustettua matkalupaa. "Att resa till orter inom Finland under ett års tid." Vielä tuolloin(kin)?
2 kommenttia:
Kaisa K. ja 100 museota? :-)
No, tällä viikolla vaan viisi ja viikonloppuna jo muuta. Tampereen museoyöstä sitten varmaan lisää. Tosin toistoa aiempaan.
Lähetä kommentti