Jason Laveryn luentosarja Suomen historiasta päättyy tänään. Maanantaina aloitimme vuodesta 1918 ja keskiviikkona lopetimme vuoteen 1991. Olin etukäteen tietoinen näiden vuosien heikosta tietotasostani ja nyt olen siitä tuskaisen tietoinen. Muistan asioita käsitellyn yläasteen historian tunneilla, mutta siinäpä se.
Tästä kertauksesta jäi mieleen Suomen jäykkä ja sopimuksiin nojannut Neuvostopolitikka ennen sotia. Talvisodan ja jatkosodan erot olivat sentään minulle ennestään tuttuja. (Ilona Kemppainen epäili, ettei tämä päde koko kansaamme. Edellisen viikon luentotauolla äitini sanoi uskovansa, ettei osa suomalaisista tiedä Ruotsin vallan aikaa olleenkaan. Pilvi Torstin kirjaa historiatietoisuudestamme innokkaasti odottelen.)
Häpeäkseni on todettava, että Paasikiven merkittävyys ja Paasikiven linjan sisältö olivat minulle "uusia" asioita. Eli en ole koskaan ymmärtänyt mistä inhoamani Suomen konsensushakuinen poliittinen kulttuuri on syntynyt. Nyt valkeni. Ja samalla löytyi mahdollinen syy sille, miksi kannatin 16-vuotiaana Perustuslaillista oikeistopuoluetta. (Todellinen syy on unohtunut.)
Kekkosen kaudesta ei paljastunut merkittäviä tietoaukkoja, vaikka yöpakkasen ja noottikriisin tuntemukseni oli kylläkin luonnoksenomaista. Kauniisti sanottuna.
Mieleeni palasi Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa -laulun lisäksi lapsuudenmuisto 1980-luvun alusta. Tamminiemi oli minulle ollut TV-uutisten paikka, johon tultiin ja mentiin. Kuin jumalalliseen korkeuteen tms. Niinpä järkytyin muistiin painuneella tavalla, kun sukulaisvierailulla pääkaupunkiseudulle ajoimme Tamminiementietä ja tätini arkisesti heilautti kättään etupenkillä: "tuossa on Tamminiemi". Näin vilauksen tutunnäköisestä rakennuksesta ja ihmettelin hiljaa mielessäni sitä, että tavallisia kuolevaisia oli päästetty näin lähelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti