Riksarkivetin jälkeen Krigsarkivet. Sekin on reilun puolen tunnin kävelyn päässä keskustasta, mutta aivan toiseen suuntaan. (Jos tulet Tukholmaan Silja Linella on satamasta arkistolle lyhyt matka.)
Jatkoin sotavankiteemaa, josta NAD:issa tekemäni haun perusteella oli nyt tarjolla lupaavampi kokonaisuus, osittain nimihakemistolla varustettuna. Jos homma olisi mennyt kuin Strömsössä, olisi päivystäjä printtiäni vilaistuaan vienyt minut nurkan taakse, näyttänyt hakemistokorttilaatikot ja kertonut, että itse materiaali on mikrofilmattu. Mutta ei. Setä kaivoi kysymykseni jälkeen minulle arkistoluettelon, jossa oli samat tiedot kuin printissäni. Palasin tiskille ja yritin taas tökkiä lausetta, jossa luvattiin erillinen hakemisto. Sitten lähdettiin oikeaan suuntaan ja bongasin ihan itse oikeat lodjat.
Esi-isäni nimen kohdalla oli lupaavan monta viitettä, joten ei kun tekemään tilausta. Sen saapumista odotellessani ehdin kiertelemään tutkijasalia. Mikrokorttikansiorivissä huomasin samat maagiset sanat kuin korttilaatikossa, joten otin omin luvin huputetun kortinlukijan käyttöön ja olin hyvässä vauhdissa kun tilaukseni tuoja tuli sanomaan, että materiaali oli mikrofilmattu.
Yllättävää oli se, että hän oli kuitenkin tuonut saliin alkuperäisen 1720-luvun materiaalin! Tästä epätavallisesta käytännöstä oli iloa, sillä mikrokorteilta löysin esi-isäni omakätisen nimmarin ja siitä sai paperilta paremman valokuvan. Sivumennen sanottuna, ainoa 22.sta sarjan volyymistä, jota ei oltu mikrofilmattu, käsitteli Suomeen palanneita sotavankeja...
Koska luettelohuoneessa surffaus oli ollut hedelmällistä Riksarkivetissa, kokeilin sitä täälläkin. Otsikko "Register till armén pensionskassa, meritband x-x" ei sanonut minulle mitään, mutta sieltä löytyi erään esi-isän nimellä useampi viite. Kirjoitin kaikki ylös ja menin tiskille kysymään miten tehdään tilaus.
Aamun sedän tilalla oli täti, joka ei myöskään tuntenut Strömsön meininkiä. (Rehellisyyden nimessä kielellisellä ilmaisukyvylläni saattoi olla vaikutusta sekä sedän että tädin kanssa kommunikoidessani.)
Täti alkoi surffata arkistotietokannassa, sillä ei keksinyt muutakaan. Emme olisi päässeet puusta pitkään ellei paikalle olisi osunut henkilökunnan nuori kundi, joka sanoi, että tilauksen voi tehdä yksinkertaisesti kirjoittamalla Meritband ja numero.
Näin toimin, vaikka lähes heti heräsi epäilys, että tämä 1700-luvun materiaali, jota varten oli tehty erityinen hakuapuneuvo, oli varmaankin mikrofilmattu. Jep, déjà vu all over again. Tilaus tuotiin ja tuoja ilmoitti, että se on mikrofilmattu.
Mutta ei tässä kaikki. Ikkunan läpi näin, että tuoja jäi puhumaan päivystäjätädin kanssa. Mitäs nyt?
No, päivystäjätäti tulee sitten tutkijasaliin kertomaan minulle, että itseasiassa mikrofilmit on digitoitu ja kuvat katseltavissa tietokoneelta.
Pois se minusta, että neuvoisin arkistoalan ammattilaisia, mutta eikö niihin luettelohuoneen hakemistoniteisiin olisi voinut alkuun laittaa jonkun nootin siitä mikä arkistoyksikkö on kyseessä ja mahdollisesti jopa viitata materiaalin erilaisiin tallennusmuotoihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti