tiistai 22. toukokuuta 2012

T4: Nordiska


Sunnuntaina oli tarkoitukseni vain käväistä Nordiska museetissa. (Saa nauraa.) Lainasin kassalta äänioppaan, jolla piti selvitä museon kohokohdista 45 minuutissa. (Nyt nauran minäkin.) Poistuin kahden tunnin jälkeen ja jätin useitä pätkiä äänioppaasta kuuntelematta. Olivat uudistaneet aika paljon. Sitten viime näkemän.

Äänioppaasta oli kaksi merkittävää hyötyä. 1) Nyt tiedän miksi pelkkää Ruotsia esittelevän museon nimi on Nordiska museet. Sen oli tarkoitus käsitellä koko Pohjolaa. 2) Tajusin - kuuden vuoden viiveellä - että Bielke-juomamalja tehtiin hautajaisiin eikä häihin. Hups.

Alla olevassa Nordiska Museetin Flickr-kuvassa Bielke-maljan reuna näkyy vasemmalla. Kuva kokonaisuudessaan esittää 1500-luvun juhla-ateriaa.
Eniten aikaa vietin osiossa Sápmi, jota en mielestäni ollut aiemmin nähnyt. (Kassan tädin mielestä se oli kuitenkin ollut paikallaan ainakin 5 vuotta.)


Tuttua oli Ruotsin rotubiologinen edelläkävijyys, johon liittyy saamelaisten valokuvaus ylläolevaan tapaan (Kuvassa Karin Savalo ja tyttärensä Inga, Nordiska museetin kokoelmista Wikimedia Commonsiin annettu. Saamelaisista otetut kuvat myös erillisenä kokelmana Flickrissä.). Uutta tietoa minulle oli Ruotsissa 1900-luvun alussa vallalla ollut ajatus "pitää saamelaiset saamelaisina". Saamelaisten elämäntapa nähtiin tuhoon tuomittuna, mutta heitä "suojeltiin" modernilta maailmanmenolta, johon heidän "rotunsa" ei kykenisi sopeutumaan. Erityisissä paimentolaiskouluissa oli oma opetusohjelmansa. Nykyajan ruotsalaisissa kouluissa puolestaan käytetään historian, yhteiskuntaopin yms. oppikirjoja, joista lähes puolessa ei oteta saamelaisia esille.

Näyttelyä oli osin rakennettu jonkin tekstin (alkuperäiskansan oikeudet?) ympärille, mutta koin kokonaisuuden hajanaiseksi ja esinevoittoiseksi. Elävää kuvaa olisi voinut hyödyntää ja/tai kronologialla rakentaa "tarinallisuutta".

Pois lähdettyäni tuli mieleen Pietarin "venäläinen" etnografinen museo, jossa pienet ja isommat kansat olivat saaneet vitriininsä ja olivat yhtä aikaa yhtä ja erilaisia. Nordiska museetissa saamelaiset olivat (suhteellisen) pienessä erityisnäyttelyssä, muut vähemmistöt vielä näkymättömämpiä ja valtaosa rakennusta henkeä "me=ruotsalaiset". Ei löydy oikeaa tasapainoa?

Ei kommentteja: