Louhisaaressa oppaamme totesi Flemingin suvun sammuneen. Meikäläinen ei päästä tuollaisia lauseita ohi korvien, joten kommentoin ”riippuu mitä tarkoitetaan suvulla”. Tarkoitettiin tietenkin aatelis-suvun sammumista, eli ei ole suorien mieslinjojen miesjälkeläisiä.
Totesin puolihuolimattomasti olevani itsekin Klaus Flemingin jälkeläinen. (Tarkoitin varhaista Klausia, en nuijasodan aikaista.) Eräs retkeläinen oli selvästi hämmästynyt, mikä ihmetytti minua kovasti. Miksen voisi olla? Olisiko minussa pitänyt olla joku fyysinen merkki, että olisi uskottavaa esi-isäni 500 vuotta ja 17 sukupolvea sitten omistaneen Louhisaaren (kauan ennen nykyistä kivilinnaa siis)?
Polveutumiseni (muiden tekemien tutkimusten mukaan) Flemingeistä sivuaa myös Tavasteja. Pidin suuni tästä tiukasti kiinni Nousiaisten kirkossa sarkofagia katsellessa. Ihan kivan laatikon oli poikamieheksi jäänyt (katolinen piispa Maunu Tavast) esi-isäni poika valinnut, selvää sisustussilmää.
Vähän edellisiä totisemmin otin Maarian kirkon saarnatuolin. (Yllä sen alareunan koriste) Tuoli oli otettu käyttöön vuonna 1662, joten esi-isäni numerolla 341/11 (Joh. Henrici Flachsenius) on siihen muutamia kertoja kivunnut. Kaksi kertaa kuolemaansa edeltävänä päivänäkin.
(Kuolinpäivästä on artikkelit Genoksen vuosikerroissa 1 ja 2. Edellisen kirjoittaja toteaa viehättävästi "On jonkun verran vaikea sanoa onko ollut tarpeellista ottaa [Kansalliseen] elämäkerrastoon mies, jonka merkitys lienee ollut verraten vähäinen.")
Johanneksen vaimon isän Olof Samuelsson Wallenstjernan hauta on Turun tuomiokirkossa ja huomasin kyllä hautakappelin käynnillämme siellä. Mutta en sanonut sanaakaan...
Johanneksen vaimon isän Olof Samuelsson Wallenstjernan hauta on Turun tuomiokirkossa ja huomasin kyllä hautakappelin käynnillämme siellä. Mutta en sanonut sanaakaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti