Viime viikon perjantaiksi luvattiin Tallinnaan hyvää säätä ja melko minimaalisin valmisteluin lähdin matkaan. Tietoaukkoja tukkiakseni ja aikaa kuluttaakseni luin laivalla ilmaisjakelulehteä, josta selvisi, että Miehitysajan museo on laitettu kokonaan uusiksi. Jutussa oli kritiikkiäkin äänioppaan varassa olevasta näyttelystä ja pitänee joskus tutustua.
Päivän ensimmäistä kohdettani taustoitti juttuun haastateltu viestintäjohtaja Liis Merikülli, joka oli kertonut, että "suurin osa museon kävijöistä on ulkomaalaisia. Tavoitteena onkin lisätä virolaisten ja varsinkin nuorten kiinnostusta lähihistoriaan." Suorana lainauksena Meriküllilta: "Nuoret ottavat vapauden annettuna, haluamme, että he ymmärtäisivät sen hinnan."
Hinnasta muistuttamaan oli pari viikkoa aiemmin paljastettu Maarjamäelle Kommunismin uhrien muistomerkki, joka oli tuo päivän ensimmäinen kohteeni. Lähdin hakemaan sitä minimaalisin tiedoin ja ajattelin mahdollisesti joutuvani kysymään koordinaatteja Maarjamäen museoalueelta. Mutta samalla kun näin museon portaat oli näkyvissä selvästi monumentaalinen rakenne, joten suuntasin sinne.
Hetken luulin olevani jo oikeassa paikassa, mutta sitten tajusin sementtilaatat jalkojen alla vanhoiksi. Mäen päällä oli selvää, että tämä ei ole uusi.
Muistin verkkohaun osuneen Maarjamäeltä myös Neuvostoliiton aikaiseen monumenttiin ja olinkin tosiaan keskellä neuvostovallan puolesta kaatuneiden muistomerkkiä.
Kapeasta aukosta kuljettuani löysin hautapaaden omaiset merkit, joihin oli kaiverrettu joukko-osastojen nimiä. Samalla pilkotti pienen metsän takana musta seinä, jossa viroksi luki jotain kommunismin uhreista. Olin löytänyt hakemani, jota mielestäni on hedelmällistä tarkastella parina vanhemmalle monumentille.
Uuden muistomerkin (tulokulmastani) vasemmassa osassa muistetaan Neuvostoliiton eliminoimia Viron armeijan upseereja. Nimilistan lisäksi seinämässä oli luodinreiän näköisiä koloja, joista tirkistämällä näki valokuvia arvatenkin samoista henkilöistä.
Oikealla puolella on tietoja Virosta Neuvostoliittoon viedyistä. Viemisestä olin kuullut, mutta mainitut joukkotappamiset uusi asia minulle.
Päädyssä on syvennys, josta puiden kasvaessa tulee hieno lehto.
Tässä vaiheessa kierrostani en tiennyt mitä oli mustien seinien sisällä. Ajattelin, että tuskin pelkkää tyhjää tilaa, joten kiersin päätyyn, josta avautui käytävä merelle.
Seiniin on kaiverrettu yli 20 tuhannen virolaisen nimet. Yhdistettynä paikalle tuotuihin kukkiin ja kynttilöihin sai itkettämään, vaikka minulla ei ole mitään henkilökohtaista suhdetta Viron historiaan. Ja vaikka isompi nimimäärä sotiemme menehtyneitä viime vuoden tilapäisessä installaatiossa Töölönlahdella ei aiheuttanut mitään tuntemuksia. Sattumaa vai suunnittelua?
Osa Kommunismin uhrien muistomerkin suunnittelua on videovalvonta. Historianesitys, joka tarvitsee suojelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti