Maria Simonsdotter (s. 1722) oli Vehmaan Sunilan nuoriemäntä viimeistään 1740-luvun puolivälissä (RK 1745-52 s. 131). Jostain syystä aviomiehensä kuoltua isännyys ei mennyt itseään vanhemmille poikapuolille vaan Marian uudelle aviomiehelle Johan Mattsonille (s. 1733). Tältä tilanne näyttää rippikirjoissa (1768-73 s. 187 ja 1776-81 s. 188) ja asian vahvistaa helmikuussa 1764 tehty sopimus.
Sopimus tuotiin valtakunnalliseen julkisuuteen Dagligt Allehandassa 25.5.1773. Otsikon "Märkwärdiga saker från Finnland" alle oli kirjattu huolellisesti koko sopimusteksti, jossa Johan sitoutui kaikin mahdollisin tavoin moiteettomaan tilanhoitoon. Häntä kutsutaan talonpojaksi (bonden), joten hämäännyin kun vaatimuksina oli myös huomattava vuokra, johon sisältyi päivätyömäärä, jonka odottaisi näkevänsä kartanon torpparilla.
No, tämähän olikin koko uutisen pointti. Sunila oli jonkun ratsutilan augmentti ja oli ennenkin maksanut siis veronsa sinne. Mutta sopimuksen toinen osapuoli eli E. G. von Willebrand oli ostanut Sunilan verotilaksi eli hänellä oli nyt oikeus päättää kuka sitä viljelisi. Niinpä hän katsoi asialliseksi vaatia moninkertaisen korvauksen verrattuna veroon, jonka Marian aviomiehet olivat aiemmin suorittaneet.
Dagligt Allehandassa oli sopimustekstin lisäksi yhteenveto
jonka laskelman perusteella Johanin ja taloutensa piti maksaa vuodessa 1137 kuparitaalarin edestä kun maakirjan perusteella tilan verot olivat vain 26 taalaria ja 22 äyriä.
No pitihän Von Willebrandin saada sijoitukselleen tuottoa? Vuoden 1875 maakirjan mukaan veroksiosto oli tehty 3.7.1758.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti