Maarjamäellä

Kommunismin uhrien muistomerkiltä oli luontevaa jatkaa Maarjamäen museoalueelle, joka on sen verran kaukana Tallinnan keskustasta, että tämä oli vasta toinen käyntini. (Ensimmäinen näköjään vuonna 2014.) Ja museo äskettäin avattu uudistettuna, mitä enempää en tiennytkään. Ostin sokkona aluelipun.

Aloitin Maarjamäen linnasta, joka on osa Viron historiallista museota. Vaihtuvaa näyttelyä ei käynnin aikana ollut ja juhlasalia esittelevän filmin esitykset olivat juuri pyörähtäneet ohi. Näiden lisäksi alakerrassa oli lasten tasavalta, jossa historian sijaan selitettiin yhteiskunnallisia asioita. Presidentin vaalien toteutus oli täysin läpinäkyvä.

Pysyvä näyttely yläkerrassa kertoo Viron tasavallan historiaa pienellä 1800-luvun introlla. Sopii siis verrata Kansallismuseon Suomen tarinaan. Ja tulla siihen tulokseen, että Virossa ei pelätä esineiden eikä tekstin esittämistä. Esinetekstit olivat tekstiviestiä pidempiä, osioesittelyissä tekstiä ja lisää sai vielä kosketusnäytöiltä. (Ääniopaskin oli tarjolla.) Läpi näyttelyn oli myös pisteitä, joissa (tekstiä luettuaan) sai mietiskellä miten itse olisi toiminut historian käännepisteissä. Nämä tunnisti esiintyöntyvistä ihmisistä ja tavaroista.

En ollut lukutuulella enkä jaksanut edes katsoa lukuisia näyttelyssä pyöriviä filmejä, joten pidin eniten Viron rajojen muuttumista kuvaavasta animaatiosta.

Se pyöri tuossa etualalla olevassa ruudussa. Takana näkyvä polkupyörä käynnisti kolmeen kaupunkiin kuvamatkan, jossa nykymaisemaan oli välillä istutettu vanhoja valokuvia. Poljin polkupyörää ihan turhaan, ei vaikuttanut etenemisvauhtiin ollenkaan.

Erikoisin ratkaisu oli toisen maailmansodan kohdalla, jossa punaiset nauhat symbolisesti estivät vauhdikkaan ohituksen ja pakottivat näkemään kaiken.

Tulkintani vahvisti museossa päivää myöhemmin käynyt tuttavani, jonka sanoin "Mutta mikä symboliikan käyttö!! Ei Suomessa näe tuommoista! Punainen verho/säleikkö, jonka läpi näkee, mutta läpi menemiseksi on kierrettävä, neuvoteltava, oltava kärsivällinen."

Kevyemmin symbolinen on museoalueen keskellä kulkeva punainen "matto", joka vie maan alta alkavaan elokuvamuseoon.

Niin, Virossa on elokuvamuseo, kun taas Suomessa "KAVIn museokokoelmia esitellään vaihtuvissa näyttelyissä KAVIn aulagalleriassa sekä yhteisnäyttelyissä muiden toimijoiden kanssa".

Museon pääanti on virolaisille, mutta siitä irtoaa jotain yleisempääkin, ja lavasteita muistuttava museoarkkitehtuuri oli hieno. Perusnäyttely seurasi elokuvanteon prosessia ja siihen istumaton elävän kuvan alkuhistoria oli sijoitettu erilliselle parvelle.

Kolmas museo, johon aluelipulla pääsi, oli linnaa vanhemmassa tallirakennuksessa ja esitteli ainakin nyt Viron musiikkihistoriaa äänitallenteiden ajalta. Ei kiinnostanut, mutta ehkä jotain vastaavaa saadaan Suomeen musiikkimuseon myötä? "Finnish Music Hall of Fame musiikkimuseo avataan Helsingin Triplaan syksyllä 2019."

P. S. Maarjamäeltä jatkoin Kumuun nähdäkseni tänään sulkeutuvan Michel Sittowin maalausten näyttelyn. Sitä mainostettiin jo viime vuonna käydessäni Tallinnassa, mutta jotenkin minulle syntyi aivan väärä kuva, enkä koko kesänä innostunut lähtemään etelään. Vasta kun Hesarin juttu herätti kaikki muutkin ja Tapio Salminen esityksessään elokuun lopulla mainitsi Sittowin Suomen alueelta Tallinnaan muuttaneen äidin ryntäsin minäkin matkaan. Pelkkää näyttelyäkin olisi kannattanut tulla katsomaan, mutta nyt se huipensi auringonpaisteessa Maarjamäellä alkaneen päivän todella upeaksi.