Aloitimme arkeologisesti Tuhkanummen rautakautisesta kalmistosta. Se sijaitsee aivan tien vieressä ja on merkitty tienviitan lisäksi muistomerkillä, aidalla ja infotaululla, joten tällä kertaa en eksynyt enkä jäänyt ihmettelemään olinko löytänyt oikeaan paikkaan. Infotauluun piirretyt esinelöydöt (veitset ja keihäänkärki) tekivät minuun vaikutuksen.
Sitten Pyhän Henrikin pyhiinvaelluskohteeseen eli Kirkkokarille. Tai ei oikeastaan, sillä emme lähteneet soutamaan tuuliselle järvelle vaan katsoimme suunnilleen oikeaan suuntaan.
Sitten poikkesimme saarella, jossa nykyisen kirkon lautaseiniä juuri pestiin. Tarkistettuamme, että istotätini ja hänen miehensä hauta oli ennallaan, emme lähteneet hakemaan saaren rautakautisia kalmistoja vaan jatkoimme Köyliönjärven itärantaa eteenpäin.
Ensimmäiseksi kokemassani huoneessa oli museoesineitä pitkin ja poikin. Osassa merkintöjä. Osa ei liittynyt kouluun eikä mikään suutariin.
Suutarinvertas löytyi sitten talon toisesta huoneesta. Kuvia alla. Ilman opastajaa tästä ei (tietenkään) saanut mitään tolkkua. Oliko kyseessä jonkun tietyn suutarin työvälineet? Milloin niitä oli (viimeksi) käytetty?
Suutarin tarvikkeiden takana oli myös pulpetti. Oliko museokoulu tässä? Ilmeisesti ei, sillä pihapiirin toinen rakennus oli vanha koulu, jonka luokkahuoneessa oli esillä vanhoja opetustauluja ja luokkakuvia.
Hieman hämmentävä kokemus, jota olisi voinut kohentaa suuni avaaminen ja kysymyksien esittäminen paikallisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti