lauantai 17. joulukuuta 2011

Be-lin, Be-lin, Belin, Beliiiin...

Kaikkihan tuntevat Dolly Partonin iki-ihanan biisin Jolene? (Mindy Smithin tulkinta) Sopisi mainiosti muokattavaksi Belin-tutkimukseni tunnusbiisiksi. Juttu alkoi kauan, kauan sitten eli vuonna 2006, kun huomasin tutkimuksen alla olevassa sukutalossamme asuneen miehen nimeltä Thure Belin. Hänestä tuli tarpeellinen määrä tolkkua, mutta Belin-kokoelmani on jäänyt kummittelemaan ja päivittyi viimeksi viime viikolla.

Belinien taru Suomen puolella alkaa Kalannin Tuorlahdesta 1720-luvulla eli isonvihan jälkeen. Siellä kirjataan rippikirjaan Belinit Thure Johan (s. 1690) ja Magnus Julius (s. 1692), josta käytetään termejä vuokraaja, kirjanpitäjä ja hovimestari. Kummaltakin olen jäljittänyt kahden tyttären elämänkohtalon, mutta paljon on edelleen epäselvää, mukaanlukien miesten välinen sukulaisuussuhde.

Thure päätyi Kalannista Kokemäelle, jossa hän asui Forsbyssä vuodet 1731-50 ja oli de la Gardie-suvun pitäjässä omistamien tilojen pehtoori. Hänet haudattiin 16.11.1760 Harjavallan Simulasta. Toisesta avioliitostaan Margareta Henriksdotter Wegeliuksen kanssa 24.7.1742 syntynyt tytär Hedvig päätyi jossain välissä Ulvilaan, josta hän muutti 5.10.1760 Köyliöön . Siellä hän löytyy pappilasta, jossa emäntänä oli Magnuksen tytär Eva Catharina (s. 17.12.1733 Kalanti). Samaan aikaan pappilassa asui myös Eva Catharinan siskon Margaretha Christinan (s. 10.1.1725) tytär Christina Catharina Tallqvist (s. 11.4.1759 Laitila).

Hedvig muutti Köyliöstä 10.6.1763 Ulvilaan, jossa hän näkyy Sunniemen säterirusthollissa 1764, 1767 ja1768. Seuraavana vuonna hän muutti takaisin Köyliöön. Samaan aikaan Euran kirkkoherra Johan Laihiander siirtyi Närpiöön, jossa pappilasta käsin meni neito Hedwig Belin 27.12.1770 naimisiin räätäli Mats Westmanin kanssa. Ripaus alenevaa säätykiertoa maantieteellisen liikkuvuuden päätteeksi.

Jo mainittu Magnuksen tytär Margaretha Christina oli naimisiissa sotilasuralla olleen Carl Daniel Tallqvistin kanssa ja Hedvigin sisko Juliana (s. 18.7.1750 Kokemäki) korpraali Daniel Rothin kanssa.

Magnuksen Kalannissa 23.4.1729 syntynyt poika Christianus Friederic on hyvin todennäköisesti Tukholman henkikirjasta 1760 löytyvä 30-vuotias räätälinkisälli. Tämä oli avioitunut Tukholman Klaran seurakunnassa 30.11.1755 Catharina Spongbergin kanssa. Tämä kuoli vuosien 1774-1775 välillä ja Christianus Friederic vietti 6.1.1779 häitä Stina Liljegrenin kanssa. Sopiva kuolintieto löytyy Kvillingestä päivämäärällä 8.5.1796.

Mahdollinen Thuren tai Magnuksen tytär (tai sisar) on Christina Belin (s. 1713), joka on Tuorlahdessa vuoteen 1740 ja ilmaantuu vuoteen 1751 mennessä Poriin, jossa hän on naimisissa raatimies Johan Indrenin kanssa. Tämän ensimmäinen vaimo kuoli vuonna 1748. Christina kuolee Porissa 2.6.1786.

Länsi-Suomessa vaikuttavat Thuren ja Magnuksen ikäluokkaa olevat Anna Margareta Belin (s. 1739), joka asui Sunniemessä (vrt. Hedvig!) vuodesta 1765 avioliittoonsa asti, "pehtoorin poika" Henrik Simon(sson?) (s. 10.11.1737) ja Margareta (s. 1739). Tämä jälkimmäinen Margareta meni vuoden 1762 paikkeilla naimisiin Kauttuan ruukin kirjanpitäjän Bartholomeus Grönmarkin kanssa. Grönmark kuoli Perniössä vuonna 1791. Margareta muutti sieltä Karjaalle ja kuoli Tenholassa 4.7.1808.

(Täydellisemmät tiedot ja lähteet alkukappaleen linkin takana.)

Ei kommentteja: