Sattuma 1: Samaan aikaan oli alkamassa sukututkimuksen juhlaviikon kiertokäynti SKS:n talossa. Muutama sille suunnannut päätyi salonkipöytään ja lähti pois erehdyksensä havaittuaan. En itse ole käynyt SKS:ssä kuin alakerrassa, joten en osaa sanoa tekivätkö oikean valinnan. Salongin alustuksessa olisi ollut tarjolla erinomainen esimerkki siitä, miten monipuoliseen henkilöhistorialliseen tutkimukseen sukututkimus voi viedä.
Sattuma 2: Selailin muutama viikko sitten ITE-taiteeseen liittyviä kirjoja. Joukossa oli artikkelikokoelma Kansanestetiikka, josta jäi mieleen laulun En voi sua unhoittaa poies tekstin tekijää koskeva juttu. Sen kirjoittaja, Esa Palletvuori, oli salongin alustaja ja aiheenaan esi-isänsä Johan Granqvist, runoilija(kin).
Sattumia 3-n: Palletvuori oli tehnyt huolellista työtä monipuolisten lähteiden kanssa ja kuuntelin kiinnostuneena. Hitaasti heräsin huomaamaan mitä samankaltaisuuksia Granqvistin ja isoäitini isoisän J. A. Hohenthalin välillä oli.
- Molemmat torpparien poikia
- Granqvist aloitti työnteon lukkarin apulaisena, Hohenthal vehtarina
- Granqvist olisi halunnut naimisiin lukkarin tyttären kanssa, Hohenthal meni naimisiin lukkarin tyttären kanssa
- Granqvist oli siltavoutina, Hohenthal tienjakolahkon puheenjohtajana
- Granqvist toimi kirjurina ja valittiin kunnansihteeriksi, Hohenthal toimi asianajajana ja valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi
- Molemmat tekivät konkurssin
- Granqvist kirjoitti runoja paperille ja paikalliskatsauksia sanomalehtiin, Hohenthalin tiedetään olleen mukana ainakin yhden runon kirjoittamisessa, lausui runon nuorisoseuran iltamissa ja kirjoitti sanomalehtiin.
Tämmöisissä oloissa luulisi kohtalon käskeneen kaikkein nuorten ja vanhain istumaan säkissä ja tuhvassa itkemässä, mutta ei laita ollut sinnepäinkään varsinkin nuorison, joka onkin aina herkempi tyytymään kohtaloonsa. Aivan toisin oli kuin luullaan, sillä melkein joka ilta kökättiin ja tanssiittiin, ja silloin olikin nuorisoseuran talo joka talossa, sai pitää iloa ja lystiä jokaisen kotona. Ja sitä tarvittiinkin sillä nuoret tahtovat huvitella, niin on kohtalo senkin määrännyt.
3 kommenttia:
Kiitos mielenkiinnostasi esitykseeni. Perityt sukupaperit työpöydän laatikoissa vaativat huomiota. Siitä alkoi harrastus, joka vei mennessään. Näin ilmeisesti Sinullakin.
Miten mahdat muuten ymmärtää termin "utexaminerad klockare candidat" eli "loppututkinnon suorittanut lukkarinkokelas"? 1800-luvun puolessa välissä ei kai lukkarit sen paremmin kuin lukkarin kandidaatitkaan suorittaneet tutkintoja. Löysin nimittäin mainitun ilmauksen Granqvistin hakemuksesta siltavoudiksi v. 1854.
EJP
Mainitsit tuon tutkinnon suorittamisen esityksessäsikin ja mielessä kävi "en ollut tuollaisestakaan kuullut". Lienet jo tarkistanut SKHS:n toimitusten n:o 101 eli Kaarlo Jalkasen kirjan Lukkarin- ja urkurinvirka Suomessa 1809–1870 ja saanut sieltä varmistuksen, ettei virkatutkintoa vielä tuolloin ollut. Jos näin on, en keksi muuta tulkintaa, kuin että on läpäissyt jonkun virassa olevan lukkarin (+papin?) arvioinnin.
Työiloa!
Kyse saattaa olla tosiaan vain eräänlaisesta lukkarilta saadusta "työtodistuksesta lukkarinkandidaattina". Jalkasen kirjasta ilmenee mm., että Porvoon hiippakunnassa vaadittiin lukkarilta yliopistosta tai Porvoon lukion laulunopettajalta saatu todistus kirkkolaulun johtamistaidosta. Lisäksi vaatimuksina olivat sairaalaharjoittelu ja todistus rokotustaidosta. Tietoa ei ole siitä, oliko Granqvist suorittanut näitä tutkintoja. Hän kun ei tiettävästi koskaan hakenut lukkarinvirkaa saamiensa rukkasten jälkeen.
EJP
Lähetä kommentti