torstai 30. huhtikuuta 2009

Edelleen maassa



Eilisiin kaiverruksiin jatkoksi verkosta löytyi Piia Stenforsin artikkeli Keskiyön auringon vetovoimaa tunnettujen vierailijoiden jälkiä kaiverrettuina Aavasaksan vaaran kiviin (julkaisussa Tutkimusmatkalla pohjoiseen, 2001).

Stenfors kertoo niin Aavasaksalla matkanneista kuin heidän tekemistään kaiverruksista. Tai oikeammin paikallisten tekemistä kaiverruksista, sillä pääsääntöisesti matkailijat piirsivät liidulla kiveen ja matkailuyrittäjä teki sen mukaan kaiverruksen.

Tornion kävijä Wilhelm von Wright piirsi kiven sijasta paperille "Ylä-Torneolaiset Kesä-voateisaan." Painettu vuonna 1831.



Lehdestä Svenska Familj-Journalen löytyy vuonna 1864 pieni puffi Aavasaksasta.

Virtuaalisen retken 1800-luvun Lappiin voi tehdä vaikkapa radio-ohjelmilla.

Tai lukemalla vuonna 1885 julkaistun kirjan Suomalaisesta tutkimusretkestä Sodankylään ja Kultalaan vuosina 1882-83 ja 1883-84, ynnä kuvaelmia Lapista kanssa. Mukana on muutamia mustavalkoisia valokuvia sekä alla oleva "Virtailukoneella saatu revontuli-säde Pietarintunturilla joulukuun 29 p. 1882."

Ei kommentteja: