Kauppapalvelija, joka kaappasi markkinalastin

 

Pitäjänräätäli Petter Qwarnströmin perheen kirjaukset Sääksmäen rippikirjassa (1770-76, 30) eivät ole niin selviä kuin voisi toivoa, mutta luettavissa on se, että räätäli itse kuoli vuonna 1776 ja vuonna 1754 syntynyt poikansa Johan oli lähtenyt Sääksmäen ulkopuolelle.

Johan Qwarnström päätyi Turkuun ja pääsi vuonna 1772 Anders Dammertin kauppapojaksi. Alkuvuodesta 1775 häneen luotettiin niin paljon että Lohjalla 19.3.1775 pidettyjen markkinoiden jälkeen hän sai kuljetettavakseen myymättä jäänyttä tavaraa useiden tuhansien kuparitaalerien arvosta. Tavarat eivät päätyneet Turkuun vaan Dammert joutui niitä etsimään ja löysi tyhjennetyn kistunsa Janakkalasta. Dammertin hevosesta ja Johan Qwarnströmistä ei löytynyt jälkiä, joten Turun lääninkansliassa kirjoitettiin etsintäkuulutus 17.5.1775.

Kuulutuksen mukaan Johan Qwarnström oli lyhyenpuoleinen, ruskeahiuksinen, ruskeaihoinen ja rokonarpinen. Kuljetuksen lähtiessä Lohjalta päällään oli lammasturkki, jossa oli sininen päällyskangas ja koristeelliset messinkinapit (siis sisäturkki?), musta lampaannahasta tehty hattu ja saappaat. Näiden alla Johanilla oli päällään sininen kangasjakku, jonka napit oli tehty kamelinlangasta uusi sininen kangasliivi ja messinkinappiset housut. Asu kertoo menestyksestä, jota oli auttanut se, että Johan osasi puhua sekä ruotsia että suomea sekä osasi kirjoittaa ja laskea. 

Johan oli kateissa vielä vuoden lopussa ja lääninkansliassa kirjoitettiin uusi kuulutus 23.11.1776. Nyt tiedettiin isänsä nimi ja kylän tarkkuudella lapsuudenkotinsa. Etsinnän tueksi Dammert tarjosi 300 taalerin palkkiota. Säilyneet tutkintavankilistat eivät kuitenkaan todista sen puolesta, että Johan olisi saatu kiinni ja lain eteen.

Johanin Geni-profiilissa todetaan hieman epäröiden: "Lienee yhdistetty saman kaverin profiilit, ainakin suvussa jatkuva ammatti ja syntymäaika suunnilleen täsmää." Sama tai toinen Johan Qwarnström oli löytynyt Pyhtään pitäjänräätälinä. Kyseisessä asemassa hän oli jo 8.11.1782 mennessään naimisiin Pyhtäällä. (Pyhtää RK 1779-84, 185; 1789-97, 82)

Sääksmäkeläinen New Yorkissa

Eilisessä Töölön Taipaleen viimeistelyssä osuin koskettavaan tekstiin Merimiehen ystävässä 6/1889. New Yorkista välitettiin (monien muiden vastaavien viestien joukossa) terveiset Sääksmäellä syntyneeltä Viktor Granatilta, joka "toimittaa täällä luotsin virkaa ja on nainut suomalaisen vaimon. Hän haluaisi saada tietää, vieläkö sisarensa Ulrika Ekman, joka on asunut Helsingissä, elää. Kolmeen vuoteen ei ole onnistunut saamaan kuulumisiakaan tältä ainoalta omaiseltaan." Ulrika Ekman oli elossa ja eli Taipaleessa vielä vuonna 1933, mutta en tiedä kirjoittiko veljelleen.

Siirtolaistutkimuksen ruosteisten taitojeni verryttämiseksi avasin FamilySearchin, joka tarjosi päällimmäiseksi hämäläisiä rippikirjoja. Niistä selvisi, että Viktor Granat oli syntynyt Sääksmäellä 22.7.1856, oli 1870-luvulla töissä Tampereen paperitehtaassa, värväytyi 1877 Suomen kaartiin (Sääksmäki RK 1863-69, 660; RK 1870-79, xxxiiii; Tampere RK 1867-77, 298, 1228). 

Syntymätietoa vastaavaa kastetta ei Hiski sylkenyt ulos Viktorille eikä Ulrika-sisarelleen, joka Helsingin rippikirjan mukaan oli syntynyt Sääksmäellä 26.2.1849. 

(Uskomatonta, mutta totta: Ulrikalla on 6 päivää vanhempi täyskaima, syntynyt Artjärvellä. Ettei elämä olisi liian helppoa.)

Molemmille varhainen rippikirjamerkintä on kasvattina hämäläisessä pappilassa: Viktor on Sääksmäellä (RK 1856-62, 686) ja Ulrika Hämeenlinnassa (RK 1858-64, 92). Ulrikalle oli onneksi niin selvä lähtömerkintä, että löydän sisarukset yhdessä Hämeenlinnan maaseurakunnasta (RK 1855-61, 145). Sääksmäeltä vuonna 1847 tulleella Ulrika Henriksdotter Granatilla (s. 1825) oli kaksoset Gustaf & Ulrika ja Viktor. Tämän kuoltua Sääksmäellä 12.4.1859 lapsensa ovat päätyneet eri osoitteisiin. Gustaf Granat oli räätälinopissa Kalvolassa ja elossa vielä vuonna 1866 (RK 1860-66, 396)

Aika jännää, että 3-vuotiaana orvoksi jäänyt Viktor kuitenkin oli yhteydessä isosisareensa myöhemmin ja tiesi tämän vuonna 1874 solmimasta avioliitosta. 

Kun rajasin FamilySearchin tuloslistan Yhdysvaltoihin, päällimmäiseksi ja varhaisimmaksi lähteeksi jäi vuoden 1910 väestönlaskenta, johon oli Brooklynissa kirjattu Suomessa vuonna 1856 syntynyt Victor Grant. Vaikutti erittäin lupaavalta ja onneksi pääsi katsomaan varsinaisen asiakirjan digitoinninkin.

Victor ei ole luotsi, vaan laivakirvesmies eli on mahdollista, että kyse on väärästä miehestä. Tytär Lillian oli syntynyt vuoden 1889 paikkeilla, poika Edward noin vuonna 1894, tytär Ida 1899 ja Hilda 1901. 

Hakemalla Lilliania sain esiin vuoden 1900 väestönlaskennan. Tämä on onnekasta, sillä kyseiseen väestönlaskentaan merkittiin syntymäkuukausi ja vuosi. Victor Grant on syntynyt kesäkuussa 1856 eli vaikka kuukausi heittää, vaikuttaa varsin todennäköiseltä, että hän on Sääksmäellä syntynyt mies. Hän (tai tietoja väestönlaskijalle antanut) muisti tulleensa Yhdysvaltoihin vuonna 1870 ja oli ottanut maan kansallisuuden. Vaimonsa Johanna oli syntynyt jossain Suomessa elokuussa 1862 ja tullut Yhdysvaltoihin vuonna 1885. 

Lillianin tiedoilla mukaan tuli myös New Yorkin osavaltion väestönlaskenta vuodelta 1892. Victor oli jo tässä vaiheessa kirvesmies.

Sekä Victorin että tyttärensä nimillä löytyi Brooklynin väestönlaskenta vuodelta 1905, mutta sitä ei saa auki. Litteroinnista saa selville, että perheen äiti oli vielä tässä vaiheessa elossa. 

Victorin hakutuloksiin palaten vaikuttaa todennäköiseltä, että hän eli Brooklynissa vielä vuoden 1940 väestönlaskennan aikaan. 

Eli jotain vielä osaan. Väestönlaskentoja jäi löytämättä, kansalaisuuden vaihtoon liittyviä asiakirjoja oli ennen vanhaan ainakin maksullisessa Ancestryssa, yli-ikäisenä Victorista voisi olla yleensä hyvin informatiivinen 1917 kutsuntakortti, vaimon kuolemasta muistokirjoitus ja ehkä tietoa haudasta sekä tietenkin pitäisi jäljittää neljän lapsen kohtalo. 

Koulupoikien typeryys Porissa 1790-luvulla

Tampereen Sanomissa julkaistiin 25.6.1867 muistelma, jossa mainittu Petter Fogelberg oli käynyt koulua Porissa 1790-luvulla, erotettu papinvirasta 1825 ja eli vuoteen 1848.

Sääksmäessä oli noin 3 eli 4 vuosikymmentä sitten, verrattuna nykyajan pappien puutteesen, runsas Herran siunaus papeista. Seurakunnassa oli nimittäin kolme vakinaista pappia, joilla jokaisella oli apupappi, millä apulainen, millä viransijainen, ja vielä seitsemänneksi yksi viralta pantu pappi, joka silloin piti unilukkarinvirkaa. Papinvirkansa menetettyänsä, oli hän kuitenkin saanut pysyä kirkonpalveluksessa, ehkä vähä alhaisemmassa arvosiassa, mutta kun mies ei ollut kunnianpyyntöinen, oli hän tähän vaihtoon tytyväinen. 

Tälle miesparalle, jonka nimi oli Fogelberg, oli jo hänen lapsuudestansa saakka onni ollut vastainen. Porin koulua käydessään, joutui hän kerran väitökseen koulukumppaliensa kanssa, mikä kuolintapa olisi helpoin. Fogelberg väitti hirttämisen helpoimmaksi ja tarjousi koetuksella sen todeksi näyttämään. No, mitä muuta? kumppalit panivat nuoran Fogelbergin kaulaan ja vetivät kattoon. Fogelberg lupasi huutamalla ilmoittaa, milloin koroituksensa rupeisi käymään ikäväksi, "lankeamaan läylemmäksi", mutta kuinka huutaa, kun nuora kireesti oli kaulan ympäri? Fogelbergin hirressä kuoleman tuskissa potkien ponnistellessa ja kumppaliensa naureskellen seisoessa ympärillä, tuli onneksi joku sisään, joka nuoran poikki leikkaamalla keskeytti poikien leikin, ja suurella vaivalla saatiin puolikuollut poika taas henkiin, eikä hän sillä kertaa saanutkaan väittämäänsä todeksi näyttää. 

Nuori metsästäjä

Lehdessä Uljas : urheuden ja reippauden edustaja julkaistiin  6.11.1886 Kustaa Kokon muistokirjoitus. Siinä minua kiinnostaa (jälleen kerran) nuoruus:

Kokko Kustaa syntyi 1818 Sääksmäen pitäjässä, Liuttulan kartanon Kokko-nimisessä torpassa, josta hänen nimensä. Jo 10 vuoden ijässä osti hän itsellensä rihlapyssyn piilukolla, ja käpälä-vieterillä. Tähän meni hänen koko omaisuutensa "kaks riksiä" ja puuttuvan "pankko tolvan" lainasi hänelle hänen enonsa. Ammuttuansa jo samana keväänä teerin ja metson soitimesta niin paljon lintuja, että hän sai velkansa maksetuksi, sallivat hänen vanhempansa hänen tuoda kotiinsa "Hektor" niinisen koiran, jonka hän oli saanut lahjaksi tuolta aikanansa mainiolta suukkaalta ja miehekkäältä kestikievarin emännältä, "Mullin Tinalta."

Jo ensimmäisenä Syksynä ampui hän tämän avulla paljon jäniksiä ja yhden ketun, jonka Hektor oli ahdistanut kiven alle, paitsi  koko joukon lintuja ja oravia.

Kokko Kustaa oli viisitoista vuotta, kun hänen isänsä kuoli, jolloin hän rupesi rengiksi Kärjänniemen kylään, mutta jo seuraavana vuotena, kun myös hänen äitinsä oli kuollut, muutti hän pieneen tupaan lähellä Valkeakoskea ja alkoi nyt pitää metsästystä elinkeinonansa. Kymmenen kokoon haalittua riksiä, Hektor ja pyssy olivat silloin hänen koko omaisuutensa. Tuomari Blåfjeld Lotilan  kartanossa osti häneltä kaikki, mitä hän ampui, ja antoi aina tuolle vilkkaalle pojalle kunnon aterian, mutta "ei koskaan ryyppyä", sanoi Kokko Kustaa; "luulivat muka minun ei taitavankaan ottaa ryyppyä."

Viimeinen lainaus on muodossa "he varmaankin luulivat etten minä sitä osannut ottaa." kirjoituksessa Kokko-Kustaa Otto Wetterhoffin kirjassa Saloilta ja vesiltä I-II. Metsästys- ja pyyntiretkiä. Siinä on lisätietona

Kysyttyämme, kuka oli herättänyt hänessä niin aikaisen metsästyshalun, sanoi hän: "Oikean veren olen perinyt äitini puolelta. Äitini isä oli kuuluisa metsästäjä, hän on ampunut 30 karhua, ja enoni olivat kaikki hyvät pyssymiehet. Juho-enolta oli vasempi sääri pahasti haavoittunut taistelussa karhun kanssa. Samalla kertaa haavoitti häntä vahingossa metsästyskumppani, jolla oli jäätuura keihäänä. Heidän verensä minä olen saanut", lisäsi hän. "Jos ei oikeaa verta, niin ei kelpaa metsämieheksi. Minun poikani esimerkiksi; jo lapsena pakotin minä hänet lähtemään kanssani metsään ja 10-vuotisena sai hän sen kiväärin, jonka minä ostin hänen ijässään, mutta ei hänestä tullut kelvollista metsämiestä, vaikka hän kyllä oli suuri ja vahva, yhtä suuri kuin minä ja reippain tukkimies koko paikkakunnalla. Mutta katsokaas hänellä ei ollut oikeaa metsästäjän verta, sillä kenessä sitä on hän ei voi luopua metsästyksestä eikä metsässä oleskelemisesta."

Lotilan kartano, johon Kustaa vei saalista tuli myöhemmin 1800-luvulla Magnus von Wrightin piirtämäksi. "Mullin Tinan" emännöimä kestikievari olisi mukava löytää...