Sanomia Turusta julkaisi 22.5, 25.5 ja 3.6.1880 kirjoituksen Erään elinkautisen vangin elämäkerta, joka oli lähettäjänsä mielestä "sopiva joutumaan monen kansalaisen luettavaksi". Valitettavasti lähettäjä ei kertonut mitään itsestään tai siitä, miten elämäkerta oli päätynyt käsiinsä. Siitä lainattu teksti alkaa
Syntynyt olen Oulun läänissä Muhoksen pitäjässä toukokuun 18 p. 1843. Vanhempani olivat varalliset talonomistajat. Huonon elämän tähden menetti isäni maallisen tavaransa ja äiti otti hänestä eron ja vei minun myötänsä.
Näissä tiedoissa elämäkerran kirjoittaja tai sanelija Petter Johansson Tuppurainen on ollut rehellinen ja tarkka ensimmäisessä kuudessa sanassa. Hän syntyi Muhoksen kirkonkirjojen mukaan 28.5.1843. Isänsä Johan Henriksson Tuppurainen (s. 2.1.1814) oli talollisen poika mennessään 10.10.1838 naimisiin Valborg Johansdotter Vainikaisen (s. 13.3.1811) kanssa, mutta Petterin kastemerkinnässä tittelinään on renki ja perhe on koko lapsuutensa rippikirjoissa tilattomien sivuilla (1840-1846, 619; 1847-1853, 640; 1853-1862, 663; 1861–1879, 1014).
Vaikka rippikirjoissa perhe näyttää yhtenäiseltä on täysin mahdollista, että Petterin vanhemmat käytännössä erosivat. Tähän viittaa myös se, että Petter jäi perheen kuopukseksi. Åidiltään saamastaan kasvatuksesta hän kirjoittaa näin:
Kun hän oli ahkera käsityön tekiä ei ollut meillä mitään puutetta ja isältäkin saatu apu vain lisäsi toimeentuloamme. Mutta ei hän taitanut istuttaa minuun, mitä häneltä itseltä puuttui, totista Jumalan tuntoa ja pelkoa. Hän tosin opetti minun lukemaan kirjaa sisältä ja ulkoa, mutta siinä olikin myös kaikki. Tarpeessa olisi luulteni se, että lapsen ymmärrystä kehitetään käsittämään, mitä hän lukee, oppiaksensa tuntemaan, mitä Jumala meiltä tahtoo, ja tietämään, että hän on meidän rakas isämme ja suurempi, kuin maallinen isämme. Meidän kaikkein, jotka olemme taivaallisen isän lapsia, tulisi tietää, ettemme voi hänen silmäinsä edestä peittää vähintäkään pahaa tekoa salaisimmassakaan loukossa.
Tätä mainitsen juuri sentähden, että tämä olikin valitettavin puute minun kasvatuksessani, olipa peräti oikiasta suunnasta poikkeevainenkin. Kun äitini teki käsitöitä taloin tyttärille ja emännille, niin hän pani minun, siihen ikään tultuani, viemään niitä teettäjille, mutta salaa lasten vanhempain ja taloin isäntäin tietämättä ja näkemättä. Ja tämä oli hirvittävä ja kauhistava esimerkki, josta minä opin äitiltäni ottamaan salaa sitä ja tätä, ja myymään halvasta hinnasta, rahaa saadakseni. Nämät rahat panin kaikellaiseen turhuuteen ja semmenkin korttipeli oli tullut minulle suuremmaksi tarvekaluksi. Tosin sain kelpo selkäsaunan, koska äitini huomasi, että olin jotain varastanut häneltä, mutta siinä olikin kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti