Kaupunkimatkalla vuonna 1855

Nimimerkki J. A. B. tarjoaa jatkokertomuksessaan Setä Samulin kertomuksia (*) todenoloisen, vaikkakin nostalgisen kuvauksen pikkupojan kaupunkimatkasta. Lainauksen ulkopuolelle jätetty yksityiskohta viittaa kirjoittajan omakohtaiseen kokemukseen.

Hörrilän pienoisessa talossa, muutaman joen rannalla, jossakussa Suomen maakunnassa, tapahtui elokuun keskipaikoilla v. 1855, että isäntä päätti lähteä kaupunkiin, joka oli 4 penink. matkan päässä. Siihen aikaan ja paikottain vieläki oli ja on kaupunkiin-lähtö tärkeä asia, josta jo viikkoa ennen puhutaan sekä kirjoitetaan n. k. „pro memoria" e. m. tämmöinen:

5 naul. kaffea, 5 naul. sokuria, 1 naul. thetä, 6 luotia kaneelia, 5 naul. ohran ryyniä, lakkaa, lakristaa j. n. e.

Jo 4 päivää edeltäkäsin tiesivät likempänä asuvaiset, että Hörrilä oli lähtevä kaupunkiin. 2 päivää ennen matkailusta sai tämä painavamman merkityksen, koska huhu levesi, että 9 vuotias pikku Junnu pääsisi mukaan. Juuri kun tämä "iloinen sanoma" ehti pikku Junnun korviin, syödä natusteli hän isohkoa voitaleipää ja ilmoituksella oli vähällä olla vaarallisia seurauksia, sillä 9 vuotias nielasi ilossaan noin 3 neliö-tuumaa yllämainittua voitaleipää kerralla, josta hän minuutin kuluessa muuttui aivan siniseksi ja vasta kun lääkäriä oli haettu, vaan ei löydetty, tointui. [...]

Alussa matkaa istui päähenkilömme hiljaisna ja katseli tunnetuita maisemia. Hän oli ikääskuin ylpeä siitä, että hän noin pikaisesti ja vaivatta vieri vanhain tuttavainsa sivu. Kun etemmäksi tultiin ja oudot tienot tulit eteen, alkoi hän kysellä talojen nimejä ja mihinkä kujat veivät. vihdoin hän kohosi korkeampaan katsanto-piiriin ja kysyi isältään jos muuallaki kaikissa paikoissa on taloja ja kun isä sanoi olevan, vaikeni Junnu, otti lakkaristaan korpun ja alkoi syödä.

Matkalla ei ilmaantunut mitään eriskummaisempaa pait kaksi koiraa, jotka tappelivat ja herättivät Junnussa suurta mieltymystä. vihdoin kaupungin torni alkoi näkyä taivaan rantaa kohden. Junnu muisti kerran unissa nähneensä samanlaisen tornin. Nyt oltiin jo tullin sisällä ja kärryt kolisivat kaupungin kivisillä kaduilla. Hörrilä ajoi tuttavansa Lamposen luo korttieria.

llalla istui Hörrilä ja 2 kauppiasta Lamposen kamarissa lämpymän veden y. m. ääressä. Salin toisella puolen istui pikku Junnu Lamposen kahden nuoren tytön kanssa (niitä oli yleensä 7, ei yhtään poikaa) pelaten mylly-mattia ja senkaltaisia, viattomia, pelejä.

Sekä "musta Pelle" (Svarte Petter)
 että "viisi korttia" (Femkort)
olivat mukana
Ruotsissa vuonna 1847
mainostetussa pelikirjassa

Kun "mustaa Pelleä" pelattiin, sai Junnuusein kamoksuttavan nihin (knight) ja vihoissaan rupesi hän syyttämään 12 vuotiasta Mallua väärin tekemisestä. [...]

"Lyödäänpä viittä korttia" sanoi Junnu "siinä ei voi vääryyttä tehdä".

"Koetetaan" sanoi pieni Rosa, joka oli hiljaa istunut.

Kortti-onnetar ei hymyillyt Junnulle. Hän tappasi aina. Nyt hän suuttui, löi korttinsa pöytään, otti muidenki kortit ja löi ne pöytään, otti sitten kortit pöydältä ja paiskasi ne lattiaan ja läksi vihdoin salin poikki isänsä luo kamariin, jättäen tytöt poimimaan kortteja.

(*) POHJOIS-SUOMI1 20.01.1877 NO 5, 24.01.1877 NO 6, 27.01.1877 NO 7, 31.01.1877 NO 8, 03.02.1877 NO 9, 07.02.1877 NO 10, 10.02.1877 NO 11, 14.02.1877 NO 12