Zachary M. Schragin kirjan The Princeton Guide to Historical Research luvussa 13 päästään kirjoittamaan tai ainakin suunnittelemaan tekstin rakennetta. Aluksi todetaan, että ennalta arvattava on parasta, mikä on ainakin teoriassa tullut väikkäriä tehdessä tutuksi lähtökohdaksi.
Ei kylläkään selkärangassa, mutta lyhentää totta vieköön osaan. Schrag muistuttaa, että historiankirjoituksessa ei ole tarkoitus kertoa kaikkea mahdollista vaan olennainen: "as a general rule, imagine a reader who is less fascinated by your topic than you are, and who will wish your work to be any longer than you do."
Ameriikkalaisittain Schrag puhuu viiden kappaleen esseestä kaiken pohjana. En ole formaattiin koskaan kunnolla perehtynyt, mutta olennaisesti kyse (kai) on samasta asiasta, jonka opin Tara Brabazonin videoilta. Kappaleessa on introlause, agrumentit ja lopetus ja sama rakenne fraktaalin tapaan toistuu käsiksen eri tasoilla.
Intron kohdalla Schrag esittelee aloituksen, jota minä olen tottunut kutsumaan "kohtaukseksi". Kerrotaan keissi, joka esittelee teemat ja herättää kiinnostuksen. Niin tavanomainen ratkaisu, että usein ärsyttää. Joten lupasin ja ja vannoin, etten käytä sitä väikkärissä, mutta arvatkaapas miten tämän hetkinen käsis alkaa... Alkoi jo ennen Schragin kirjan lukemista, mutta kirjasta sain idiksen modata kaikkien lukujen aloitukset. Olin kirjoittanut niihin tappavan tylsät "tässä luvussa käsitellään jada-jada" aloituskappaleet, mutta vaihdoin ne muotoon, jossa edes yritettiin herättää kiinnostus konkretialla. Kertomatta kuitenkaan tarinaa.
Osana introa on "thesis statement", jota en muista mistään suomalaisesta akateemisen kirjoittamisen oppaasta, mutta en väitä niitä hirvittävän tarkasti lukeneenikaan. Malli: "[Why] did [people] do/say/write [something suprising]? [Plausible alternative explanation], but in fact [better or more complete explanation]." Täytyy miettiä ja testata. Ehkä intron sijaan lopetuksen aloitukseksi? (Schragin mielestä aiemman tutkimuksen esittely rikkoo vuon aloituksesta varsinaiseen asiaan, joten hän ehdottaa "thesis statementin" toistoa uusin sanoin historiografiausuuden jälkeen. Mallirakenteessaan ei ole metodin tai lähteiden esittelyä.)
Schrag omistaa kirjan koko viidennen osan tarinankerronnalle. Suomalaisen väikkärin puitteissa vaarallista, vaikka "Even the most scientific, scholarly history can benefit from attention to storytelling." Tyyliseikkoja ja muita kirjoitusohjeita on parin luvun verran, mutta joukossa ei ole mitään hirvittävän yllättävää. Yllättäviä eivät ole ohjeet viimeistelyynkään, mutta koska tämä on ongelma-alueeni...
Tietenkin suositellaan tekstin lepuuttamista. Rakenteen ja sisällön tarkistamiseksi voi tehdä valmiista tekstistä "luonnoksen", josta aloittamalla kyseinen teksti oli syntynyt. Yksi tapa on leikata ja liimata jokaisen kappaleen aloituslause erilliseen asiakirjaan. Ellei kokonaisuus ole koherentti, jotain pitää tehdä. Mekaanisesti voi myös tarkistaa kunkin luvun (tai muun osan) merkkimäärät ja miettiä, ovatko sanat merkittävimmässä kohdassa. Ja voi lukea tekstin ääneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti