Historiantutkimukseen oppia Ameriikasta (2/5)

Eilen uhat... luvatusti, poimintoja Zachary M. Schragin kirjasta The Princeton Guide to Historical Research. Käytössäni on Kindle-versio, joten en voi viitata sivunumeroihin.

Schrag aloitti hyvin tärkeällä seikalla, jonka tavallaan tiesin väikkäriä aloittaessa, mutta joka sitten kuitenkin yllätti ja aiheutti kipuiluakin. Vaikka (tämä tai muu) opas esittää asiat järkevän näköisessä järjestyksessä, se ei tarkoita, että ne pitää tehdä siinä järjestyksessä: "so long as you eventually perform all the tasks, the order is relatively unimportant".

Heti seuraavaksi selvennetään myöskin väikkärin aikana useasti esiin noussutta seikkaa eli lähdetyöskentelyn ja kirjoittamisen suhdetta. Voi ihan oikeasti tehdä niin kuin parhaaksi näkee. Ja joskus luetaan yhtä lähdettä supertarkkaan ja toisinaan haetaan isosta joukosta yhteneväisyyksiä. Kirjan tarkoituksena on esittää, mikä on mahdollista eikä sitä mitä kaikkien pitäisi tehdä.

Schragin oma määritelmä historialle on ihmisten valintojen tutkiminen: "When historians read words, they want to understand why people chose those words, [...] people's choices about what to do, that is, their actions [...] choices [...] about what to think and feel: their thoughts and emotions." Näin tulee ymmärrettyä se, että asiat olisivat voineet tapahtua toisin, jos olisi tehty muita valintoja. Toiminnanvapaudella on tietenkin rajansa.

Mitä tulee "tieteellisyyteen" Schrag on sitä mieltä, että tieteellisissä teksteissä on samat elementit kuin suurelle yleisölle suunnatussa esityksessä. Suhteet ovat vaan toiset.

Etiikkaosan vinkit ainakin koskevat kaikenlaisia historian esityksiä. Historiantutkijan suurin hyve on Schragin mukaan uteliaisuus. Jos tietää projektin alussa vastauksensa, kyseessä ei ole tutkimus. Olennaista on varoa vahvistusharhaa eli taipumusta kiinnittää huomio vain niihin asioihin, jotka puhuvat alkuoletuksien puolesta. 

Tästä teemasta jatkettiin kirjan toisen osan "kysymykset" ensimmäisessä luvussa "kysymysten kysyminen", jossa Schragin vinkit ovat: (1) valitse aiheita, jotka herättävät ihmettelevän fiiliksen (2) aloita kysymyksellä, äläkä väitteellä (3) kehystä kysymyksesi dialektiikalla. Tässä tuli ensimmäinen vieras sana, mutta eiköhän asia selviä.

Ihmetys voi herätä yhteydestä omaan elämään tai arkielämän asioista. "Mitä tapahtui seuravaksi? Mitä tapahtui tätä ennen? Miltä tapahtumat näyttivät jonkun muun näkökulmasta? Miten samat tapahtumat olisivat menneet toisessa ympäristössä?" On OK aloittaa kysymyksen kehittely lähteestä, mutta mielummin niin, että mielessä on jonkinlainen aiheaihio ja kiinnostuksen kohde. Lähteissä voi myös törmätä aivan toiseen tutkimusaiheeseen. (Dah!)

Jos aloittaa väitteellä, todennäköisesti löytää todisteet. Retrospektiivisesti tämä oli väikkärini tutkimussuunnitelman ongelma ja sen seminaarikäsittelyssä opponentti asiasta  hienon vienosti varoitti, mutta ei mennyt varsinaisesti jakeluun. 

"To avoid such confirmation bias, try to frame questions that truly puzzle you, so that you are as ready to accept evidence for one explanation as for another. If you find yourself, in the course of a project, alternating back and forth between two explanations of the same event, you are likely doing valuable work, and you will be prepared to pick out the crucial evidence that will help you and your readers decide the case." 

(Vastaavaa ongelmaa ei ole ollut omakustanteissani, joiden "tutkimuskysymys" on ollut "mitä voin saada selville tästä aiheesta?".)

Kysymykset voivat koskea faktoja, mutta useimmiten kyse on tulkinnasta. Historiantutkimuksen peruskysymykset ovat miksi, miten ja millä seurauksilla. "The more a story has such a why underneath it, the deeper it will draw the reader."

Sitten se dialektiikka, joka Wikipedian perusteella tarkoittaa suunnilleen vuoropuhelua.  Schrag aloittaa toteamalla, että parhaat tulkitsevat kysymykset koskevat yllättäviä asioita eikä tosiasia ole yllättävä vain siksi, ettei sitä aiemmin tiennyt. Mitä hankalampi asetettu arvoitus on, sitä arvokkaampi sille saatu ratkaisu. 

Dialektiikka tarkoittaa tässä yhteydessä "väittelyä", jolla luodaan jännite. Eli tutkimuskysymys esimerkiksi rakennetaan kahden toimijan, ryhmän tai vaihtoehdon kilpailuna. Kyseessä voi myös olla sisäinen "väittely" eli esimerkiksi tilanne, jossa yksilöllä tai ryhmällä on keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Kevymmässä versiossa kyse on yksinkertaisesti valinnasta kahden vaihtoehdon välillä. Kysymys voi myös olla vaihtoehtoisista selitysmalleista jollekin tapahtumalle. Jännite voi myös syntyä ihmisten sanojen ja tarkoitusten välille ("if you find a significant, consistent pattern of hidden or contested meanings, you have almost certainly crafted a thesis"). Vertailu voi (tietenkin) myös perustua kronologiaan: ennen ja jälkeen. Pointti (jota Schragin antamat esimerkit selventävät huomattavasti) on muokata tutkimuskysymystä päätymättä liian nopeasti väitteeseen.