Historiantutkimukseen oppia Ameriikasta (1/5)

Ei auta itku markkinoilla. Alkusyksystä havaitsin, että kolmen vuoden väitöskirja"opinnot" (Opinahjonihan ei oikeasti tarjoa mitään kursseja tohtori"opiskelijoilleen") eivät riittäneet kotimaisen metodikirjallisuuden ymmärtämiseen. Oli korkea aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja siirtyä itselleni sopivalle tasolle. Tein siis virtuaalisen hypyn Atlantin yli, sillä Yhdysvalloissahan on kummallinen tapa kirjoittaa asioita niin, että tyhmempikin ymmärtää.

The Princeton Guide to Historical Research väittää mainospuheessaan olevansa "The essential handbook for doing historical research in the twenty-first century". Ihan tätä en allekirjoita, mutta kirjan läpiluku ei ollut hukkaan heitettyä aikaa. Jo pelkästään kotimaisista oppaista poikkeava formaatti oli mielenkiintoinen enkä muistaakseni kiroillut lukiessani kertaakaan ääneen, joten lukukokemuskin oli erilainen. Ja kaiken kukkuraksi väittäisin ymmärtäneeni lukemani.

Mikä on huomattavan suuri saavutus, sillä kirjalla on hämmentävän suuri kohderyhmä: 

"historians from middle school through doctoral study and beyond, as well as those who identify not as historians - anthropologists, economists, geographers, political scientists, policy makers, sociologists, journalists, and nonfiction writers - but who want to answer questions about the past."

Kirjan kirjoittajan (Zachary M. Schrag) persoonasta tai pätevyydestä minulla ei ollut mitään käsitystä, mutta sadat viitteet esimerkkitutkimuksiin vakuuttivat siitä, että tiesi jotain. Yhdysvaltain historiankirjoituksessa on tietenkin aivan toisella tavalla valinnanvaraa kuin Suomessa, mutta konkreettiset esimerkit ovat kyllä tervetulleita. Tulee olo, että joku on pystynyt jotain tekemään, eikä puhuta vain lämpimikseen tai perstuntumalla.

Kirja jakaantuu viiteen osaan. Ensimmäisessä määritellään historia ja historiantutkijan etiikka. Toisessa osassa mietitään sitä mitä ja miten kysytään, suunnitellaan tutkimus ja selvitetään aikaisempi tutkimus eli käynnistetään historiantutkimuksen prosessi. Kolmas osa on omistettu lähteille, niiden löytämiselle ja tulkitsemiselle. Neljäs osa käsittelee projektin hallintaa, muistiinpanojen tekemistä(!!), kirjoittamisen rakenteita. Viides osa opastaa tarinankerrontaan, tyyliseikkoihin ja julkaisemiseen, sosiaalisen median käyttöön, konffiin ja yleisöesiintymisiin yms.

Jotta luettu painuisi paremmin päähän, teen seuraavina päivinä nostoja, joista on toivottavasti apua jollekin muullekin.