Zachary M. Schragin kirjan The Princeton Guide to Historical Research referointi jatkuu ja pitää alkaa tiukempi valikointi, ettei referaatti veny jouluun asti.
Kysymyksen löydyttyä siirrettiin tutkimusaiheen tarkempaan rajaukseen, johon Schrag antoi minut yllättävän neuvon: kopiointi eli tutustuminen (jollain tavalla) vastaavaan valmiiseen työhön (tai useampaan). Näin saa käsityksen siitä, minkä verran asiaa mahtuu tiettyyn pituuteen. Jo julkaistusta tekstistä voi saada myös idean rakenteelle. Erityisesti artikkelia kirjoittaessa voi olla hyödyllistä ottaa malliksi kohdelehdessä jo julkaistu tutkimus.
Aikaisempaan tutkimukseen liittyy kirjassa (varsin lyhyesti) kysymys teoriasta tai teoreettisesta perinteestä. Yhdysvalloissa on näköjään ihan sama meininki kuin Suomessa, mutta tämäkin asia sanotaan suoraan ja selvästi: "Some historians reject theory altogether, insisting that they deal in facts, not abstractions. Others read theory deeply and carefully, making it central to their work." Molemmat siis OK, mutta "One approach to avoid is to invoke theory without reading it. If you are going to declare your approach as Foucauldian, make sure you have read Foucault." Tuon voin allekirjoittaa täysillä.
Kirjan kolmannessa osassa lähteistä sanotaan sitä mitä pitääkin. Pisteitä innovatiivisuudesta: lähteitä voivat olla rakennukset ja ympäristötkin. Mutta varsinaisesti uutta tulee luvussa, joka otsikkonsa perusteella käsittelee lähteiden löytämistä. Hieman yllättävästi se sitten alkaakin "työbibliografialla", joka tarkoittaa suunnilleen sellaista potentiaalisesti hyödyllisen kirjallisuuden listaa, jota olen kerännyt väikkäriprojektiin kesästä 2019.
Alunperin ähelsin listaani kirjastoviitteitä samassa tehostamistarkoituksessa, johon Schrag kehoittaa. Mutta, kun suurin osa kirjallisuudestani löytyy joko verkosta tai Kruununhaasta, olennaisinta on ollut pitää kirjaa siitä mistä ja millä oikeuksilla verkkoversio avautuu tai merkata muistiin jo tehty lataus. Olennaisempi on neuvo
It is a good idea to keep track of not only what sources you want but what you hope to find in each source. You are writing notes to your future self, and your future self may not remember why or how a particular item ended up on the list. [...] If you are tracing a footnote from a secondary source, put that in your working bibliography.
Älysin tämän omatoimisestikin suht varhaisessa vaiheessa, mutta korjausliike jäi tekemättä. Eli minulla on tuhansia viitteitä ja voin vain arvata miksi.
Varsinaisen lähteiden haun Schrag aloittaa perusverkkohaulla ja kerää minulta lisää pisteitä. Tietenkin jatkossa tulee myös varoittavia sanoja eikä muitakaan hakumahdollisuuksia tarjota täydellisenä ratkaisuna.
Arkistotutkimus saa oman lukunsa, jossa modernimpaa kerrostumaa on ohjeistus asiakirjojen digikuvaukseen. Hyviä pointteja määrän mietinnästä ja muistiinpanojen tarpeesta. Kuvien käsittelyyn palataan vielä myöhemmässä luvussa, jossa puhutaan muistiinpanojen tekemisestä ja järjestämisestä (!).
Kirjassa ollaan puolivälissä, kun päästään lähteiden tulkintaan. Puhutaanko hermeneutiikasta tai kriittisestä diskurssianalyysistä? Ehei. Perusohjeet ovat (1) etsiä säännönmukaisuuksia (patterns) ja niiden poikkeuksia, (2) lukea lähteitä kriittisesti sekä (3) tähdätä uskottaviin kausaaliväitteisiin tietäen, että varsinainen todistus on todennäköisesti mahdotonta. Jälleen huomattavasti ymmärrettävämpää kuin lukemani suomalaiset selostukset.
Viimeksi mainitun kohdalla tulee esiin taas tuttua teemaa, mutta nyt auki kirjoitettuna:
Observing historians at work, anthropologist Bernard Cohn surmised that "a historian starts with a model of what cultures and societies are and how they work. He continually fits his facts into this model, even though at a common-sense level," in contrast to the anthropologist who "tries to be as explicit as possible about what the model is." David Hackett Fischer laments "the unfortunate tendency of historians to hide their causal model from everybody - including themselves."
Tämä slarvaus on ärsyttänyt/mietityttänyt minua vuosia, mutta teen tietenkin ihan samalla tavalla. Sillä tässähän ollaan assimiloitumassa tieteelliseen diskurssiin. Tai jotain sellaista.
Schrag varoittaa kahdesta pahimmasta päätelmävirheestä. Se, että asia tapahtuu toisen jälkeen ei tarkoita syy-seuraus -suhdetta. Ei myöskään pidä tarrautua yhteen selittävään tekijään ainoana syynä jollekin tapahtumalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti