Luuluistimista tiedettyä

Tähän vuodenaikaan jo heikosti sopivaan aiheeseen innosti YouTube-kanavan How To Make Everything tuore jakso Can I Make Ice Skates Out of Bones? Se kiinnosti lähtökohtaisesti ja tuotti iloisen yllätyksen, joskin epäilyksiä heti herättäen, aloittamalla taustoituksen väitteellä "Viking bone skates are thought to have originated in what is now Southern Finland". Kommentoijilla oli jaksosta runsaasti kritiikkiä ja huomattavasti varhaisempiakin luuluistinajoituksia annettiin. En siis voi suositella katsomista, mutta ainakin se innosti lisätiedon hakuun. 

Ei kirjastoon asti sentään, vaan Kansalliskirjaston digitointeihin. Tietenkin. Suomen urheilulehti 1/1906 puhuu luuluistimista kivikautisina, vaikka "Vanhin tunnettu luistin, jonka omaa salaneuvos Friedel Berliinissä, on valmistettu hevosenluusta ja kuuluu vanhemman pronssiajan löytöihin." Artikkeli keskittyy "varsinaisiin" eli metalisiin luistimiin ja jättää kokonaan mainitsematta luuluistinten käytön historiallisella ajalla. Tilannetta paikkaa Rauman lehti 7.9.1911, jossa esitellään "Honkilahden Muinaisia": 

Kansatieteellisistä esineistä mainittakoon luuluistimet, jotka ovat olleet käytännössä Honkilahdella sekä Pyhä- että Koskeljärvellä vielä 30 vuotta sitten ja joita on otettu talteen useampia pareja sekä Rauman museosta että Helsingin kansatieteellisiä kokoelmia varten. Ne tehtiin halkaisemalla jonkun isomman elukan, härjän, hevosen tahi hirven sääriluista, alus ja päällys tasoitettiin ja niin olivat luistimet valmiit. Kiinnittämättä remmillä niitä ensinkään jalkoihin noustiin vain niiden päälle ja "priikepillä" työntäen lennettiin tuossa tuokiossa Pyhäjärven yli Säkylään. Mutta vikansakin oli näillä luistimilla. Sattui sula paikka eteen, ei niillä päässyt enää kääntymään, vaan mennä molskahti värveen ja pahan kuperkeikankin teki tottunutkin luistelija helposti, niin että sai monta päivää reittänsä ontua, kuten se Vanhan Testamentin painimestari.

"Tohtori U. T. Sireliuksen johdolla" valmistetussa "Kalevala-aiheisten kansatieteellisten" opetuskuvien taulussa 7 luuluistimet olivat mukana maakulkuneuvona eikä poikien ulkomuoto näytä erityisen muinaiselta (Opetusväline-lehti 1/1913). Missään löytämässäni tekstissä ei kylläkään mainita jälkimmäisen pojan purjeratkaisua(?).

Mutta näidenkin jälkeen julkaistiin monta juttua, joissa luuluistinten aika jää taakse esim. 1400-luvulla. Paavo Immell kirjoitti asiallisemman katsauksen Karjalaan 1.3.1936. Siinä todettiin, että luuluistimilla

Eteenpäinmeno perustui rautapiikkisten lykkäyssauvojen käyttöön. Suomalainen luistelija käytti tavallisimmin ylitä sauvaa, jolloin hän hiukan kumartuneena jalkojensa välistä lykkäsi itseään eteenpäin. Kuitenkin on Laihialta löydetyn luuluistimen selityksessä mainittu, että perimätiedon mukaan oli luuluistimilla luisteltaessa kahden porkkasauvan avulla työnnetty itseään eteenpäin joen jäällä. Laihian luistin on muuten hevosen sääriluuta.

Kansallismuseossa on myös säilössä luuluistimilla luisteltaessa käytetyn sauvan raudoitettu kärki, jota sen löytöpaikalla, Pyhämaalla nimitetään »piut'tiksi» (väännös ruotsin spjut-sanasta). Aikaisemmin on sielläkin päin käytetty kahta luuluistinta, mutta mainitun kärjen myyjä muistaa luistelleensa vain yhdellä luistimella, (siinä ei ollut mitään reikiä eikä nauhoja) ja sauvan avulla tai sitten oli toisessa jalassa »rautjalk», jalkaterän kohdalla vain, sellainen, jommoisia nykyään potkukelkalla kuljettaessa vieläkin käytetään. 

Kuten ylläolevasta esityksestä huomaamme, ei luuluistimia voitu käyttää luisteluun sanan nykyisessä merkityksessä, vaan oli luistelu siihen aikaan paremminkin hiihdon tapaista työntöä sileällä jäällä.