"Maamiehen ei ole helppo Vaasaan päästä. Tuskin ennättää kaupunkia lähestyä, ennenkuin kymmenkunta nuoria miehiä ja poikanulikoita kuorman ympäri rähisee: "Onko tervaa? Onko voita? Onko rukiita? Onko kauroja? — Tule Nordgrénille! Tule Hultiinille! Lähde Kurténille! Lähde Manneliinille! Lähde — sinne ja tänne." Kuultuansa, että minulla ei ollut muuta myydä kuin palvattua lihaa, lauma vähitellen hajosi, ja pääsin onnellisesti kauppatorille. Tässäpä uusi kahakka! Akkajoukko, mieslaumaa vahvempi, ympäröitsi kuormaani. "Jag skall ha! jag skall ha!" minun pitää saada, kuuluu joka haaralta. Poliisi viimein ryhtyi akkojen niskaan ja ajoi net kuti paikallensa. Ne olivat, näette, niitä Vaasan mainioita torikauppa-ämmiä, jotka koittavat etukädessä helpolla hinnalla ostaa maamiesten tavaroita, varsinkin ruoka-aineita, ja näitä sitten kalliisti turkuttavat kaupunkilaiselle. Näitten kanssa maamiesten pitää niin vähä kuin mahdollsesti kauppaa tehdä."
"Täytyyhän toki akkaraiskainkin elää tökötellä, eivätkä voi voitotta elää. Ja samahan se sinulle on, kelle sinä lihasi myyt."
"Eipä aivan. Ämmät tarjosivat seitsemän markkaa leiviskältä, enkä tarvinnut muille ostajille myödä naulaakaan alle kahdeksan markan."
"Siinä kohdassa otan sanani takasin."
Vastaava vastaanotto kaupunkiin on toisaalta lainaamassani tervakaupan kuvauksessa. Tässä tapauksessa Vaasassa käynnin asiana oli kruununtilan perinnöksiosto, vaikka sen olisi kirjeitsekin hoitaa.
 |
NYA RESIDENSHUSET I WASA. Uppfördt efter ritning af C.A. Setterberg. Tecknadt på trä af A.T.G. 1866 |
"En voi asiamiestänikään moittia. Ystävällisesti hän minua kohteli ja näytti minulle kuvernööriviraston ja hovioikeuden komeat virkahuoneet. Vaan nehän tekin olette nähneet?"
"Hovioikeudessa en ole käynyt."
"Siellä on pulskat huoneet; varsin komeat ovat katsella suuret salit. Seinät kuvia täynnä; yhdessä salissa on entinen Ruotsin kuningas Gustaf III, joka perusti Vaasan hovioikeuden, ja kaikki ruotsinvallan-aikuiset esimiehet eli presitentit, toisessa Venäjän keisarivainaja Alexander I ja Venäjänvallanaikuiset esimiehet. Kernaasti näitä silmäilee."
"Mitä muuta?"
"Hovioikeuden alakerrassa on, muun muassa, läänin maanmittausviraston suuri arkisto. Kävin siellä tilankarttaa itselleni hankkimassa, ja silmän-räpäyksessä se oli arkiston hoitajalla käsissä. Kysyttiin minulta vaan: "mikä pitäjä? mitä kylä? mikä numero?", katsottiin isoon kirjaan ja mentiin heti suoraan siihen kaappiin, jossa kartta talletettiin."
Kohteita oli muitakin
"Kävin minä kapakoissakin, vaik'eivät nämät juuri rikastuneet minun kukkarostani. Ei näitäkään voi kehua. Tosin näissä ei myydä eikä saa muuta väkevää, kuin olutta, jos olutta, sopinee väkeväksi mainitakaan; mutta vieraat ostavat, tullessaan viinapullon kaupungin krouvista, sekoittavat kapakassa viinaa ja olutta ja päihtyvät hyvinki pian. Yksi vieras nukkuu pöydän alla, eli johonki loukkoon, toinen vieras lainaa häneltä rahakukkaron, eikä muista milloinkaan lainaansa maksaa. Kohmelo ja katumus ovat raukkain ainoat voitot. [...]
"Kuulkaapa vielä! Kapakoissa aina löytyy isompi eli vähempi lauma tyttölutuksia, ja joka näitten käsiin joutuu, saa kyllä rahojaan varoa. Poliisi lähettää heitä tuontuostakin syntymäseurakuntiinsa, vaan ei kulu monta päivää ennenkuin ovat kapakoissaan takasin, yhtä mielitteleväiset ja vaaralliset kuin ennen. Niitä on nuorten ja vanhain miesten paras arastaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti