Mainittua kirjallisuutta voi täydellä syyllä leimata roskakirjallisuuden nimellä. Sellainen kirjallisuus kietoo pauloihinsa monen nuoren mielikuvituksen ja vetää lokaan vielä turmelemattoman maailmankäsityksen. Ellei huono kirjallisuus auttamattomasti johda nuorta ihmistä harhaan, josta valitettavasti on lukuisasti esimerkkejä, tarvitaan suotuisammissakin tapauksissa vuosi-kausia kestävää taistelua, ennenkun sen vaikutukset lannistuvat. Huono kirjallisuus on kansan kirous ja se tuottaa häpeää tekijälleen ja kustantajalleen.
S:t-B:n pakina Tuulispäässä 16/1912 oli kommentti kirjoitukseen ja siitä keskusteluun.
Kirjallisuuden kimppuun on taas kovasti käyty. Mitähän tästä "Tuulispää"-raukastakin vielä sanotaan, jahka aika tulee. Se on muuten mainiota reklaamin tekoa.
Luettuani neiti Ottilia Stenbäckin kirjoituksen, otin sylillisen kirjoja kirjahyllyltä ja aloin niitä uudestaan lukea.
Ensin Kalevalaa:
Heitti paitansa pajulle
Hamehensa haapaselle
Sukkansa sulalle maalle.
Panin kirjan pois ... Siinähän puhuttiin hyvin sopimattomia.
Otin Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä" ja luin : "Tahdon minä kuulutuksen kuuluttaa. Pitäjän lukkari ja läänin kuppari aikovat avioliittoon, viettävät huomenna häänsä, huomenna jälkeen kaalin. He liittykööt yhteen ja istukoot kiinni kuin Tattarin-Paavalin piki ja terva".
Panin kirjan pois, sillä siinähän pilkattiin pyhää avioliittoa.
Rupean selailemaan Maila Talvion "Pimeän pirtin hävitystä". "Liena liikkuu askareissaan hehkuvin poskin"...
Nyt se on tehtävä! sanoo ääni hänen sisässään. Nyt on aika tullut, nyt on mentävä hänen eteensä ja huudettava koko maailman kuullen: minä olen se nainen, jota sinä yhtenä kuutamoisena iltana Kankaanpäässä sanoit rakastavasi, jonka sinä poljit allesi sammalmättäälle ... Joko muistat... Ja sen illan lapsi" ...
Panen nopeasti kirjan pois ja ryhdyn Helmi Setälän "Surun lapseen" ja luen: Sinä tulit eilen atelieriin liian myöhään, näit vain Kailan punastuneet kasvot ja luulit tulleesi häiritsemään mieluista tête-à-têtea. Itse asiassa sinä tulit pelastavana henkenä. Hän hiipi minun taakseni ja ennenkuin aavistin mitään, tunsin hänen huulensa niskassani. Hänen hengityksensä poltti minua, hän oli kuin iilimato, joka imeytyi minuun ...
Lopetin tähän ja panin kirjan pois ja kävin käsiksi Kaarlo Kramsuun ja luin:
"Mut en toki huolissain
Itke enkä huokaa
Lohdutus on tiedossain:
Pullo tänne tuokaa."
Panin heti tämän loukkaavan kirjan pois ja aloin lukea Arvid Järnefeltin "Heräämistä", mutta siinä puhuttiin semmoisia asioita että punastuin ja vaalenin kolme kertaa, enkä senjälkeen enää jatkanut kirjallisuuden lukemista. Päätin lopettaa ostamasta kirjoja ja ruveta tekemään ruumiillista työtä.
Rudolf Roivun kuvitus Tuulispäästä 6-9/1927
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti