Anders Lackman oli Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan Pielisjärven kappalaisen poika ja Uppsalan yliopisto-opintojensa jälkeen kotiseudullaan koskenperkaustarkastaja. Samaisen matrikkelin mukaan hän kuoli Pielisjärvellä 7.10.1789 vaimonsa murhaamana. Hautaus tapahtui vasta helmikuussa ja aikajärjestyksessä erikoiseen paikkaan tehdyssä kirjauksessa mainitaan murhan syyksi, että vaimo halusi päästä kiinni omaisuuteen. Kirjauksen on voinut tehdä murhatun veli, joka oli isän jälkeen kappalaisena.
Anders Lackman oli solminut avioliiton Anna Brita Toljanderin kanssa 30.5.1775 ja verkon sukupuun mukaan heille syntyi neljä poikaa, ensimmäinen neljä kuukautta häiden jälkeen. Kovin pitkään Anna Brita ei siis perintöä olisi saanut hallinnoida, jos syytöstä murhasta ei olisi esitetty.
Mitä tapahtui tämän jälkeen? Sukupuun kokoaja on (tätä kirjoittaessani) merkinnyt kuolinpäivän 4.2.1815 Pielisjärvellä, mutta ei kommentoi tämän suhdetta murhasyytökseen. Hautauslistasta selviää, että hautajaiset pidettiin vasta heinäkuun alussa. Kirjaaja on merkinnyt 63-vuotiaan Anna Britan yksinkertaisesta Anders Lackmanin leskeksi.
Näin siitä huolimatta, että Anu Koskivirran väitöskirjan "Sisäinen vihollinen" : Henkirikos ja kontrolli Pohjois-Savossa ja Karjalassa Ruotsin vallan ajan viimeisinä vuosikymmeninä mukaan "irtolainen Antti Piirainen murhasi Pielisjärvellä inspehtori Antti Lackmanin. Uhrin Anna-puoliso oli tilannut veriteon päästäkseen eroon miehestään ja käsiksi tämän omaisuuteen" (s. 91).
Pidempi selostus tapauksesta on sivuilla 297-301. Sen aluksi Koskivirta toteaa, että Anna Brita "harhautti tutkintaa, lahjoi todistajia, teki keksittyjä ilmiantoja, valitti kaikista saamistaan tuomioista ja anoi toistuvasti armoa. Selviytymismenetelmien kirjo olisi täydellinen, mikäli hän olisi myös karannut vankilasta." Karkaaminen vuoden 1790 lopussa ei siis ollut käynyt ilmi lähteistään. Koskivirta mainitsee, että murhaajaksi palkattu kuoli Kuopion kruununvankilassa hovioikeuden päätöstä odotettaessa eli Anna Britan pako on todennäköisesti tapahtunut vankikuljetuksesta ja päättynyt pian.
Koskivirran mukaan todisteet Annaa vastaan olivat vahvat ja yksi pojistakin todisti äitiään vastaan. Silminnäkijöitä kuitenkin puuttui, joten hovioikeuden jälkeen korkeimman oikeuden päätös vuonna 1792 oli kuolemantuomion osalta vapauttava. Mutta Anna Brita määrättiin tunnustusvankeuteen, josta vapautumisen ajankohta ei ole Koskivirralle merkityksellinen. Viitteistään päätellen vankeus jatkui ainakin vuoteen 1795.
En onnistunut löytämään Anna Britaa kuolemaansa edeltäneestä rippikirjasta, enkä poikiaankaan. Jälkimmäiset perustivat perheitä ja elämä jatkui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti