Muutama vuosi sitten löysin Åbo Tidningarissa vuosina 1800-01 julkaistun anonyymin hauskan matkakertomuksen Resebeskrifning öfwer Finland af en Stockholmsbo. Jälkikäteen minulle selvisi, että kertomus on usein attribuoitu Frans Michael Franzenille, mikä tuolloin mietitytti ja mietityttää edelleen, vaikka nyt ymmärrän enemmän ajan lehtien joustavasta faktan ja fiktion suhteesta.
Osin kirjoituksen taustan epäselvyyden ja osin suomentamislaiskuudesta olen jättänyt kertomuksen makeita kohtia jakamatta. Tilanne muuttui jälkimmäisen osalta, kun Joel Lehtosen suomennos löytyi kirjasta Suomen kansalliskirjallisuus VI (1931). Näyte Pudasjärven kohdalta
Laajuudeltaan on tämä pitäjä oikea ruhtinaskunta, mutta täynnä soita ja metsiä. Kuitenkin on täällä tiloja, joiden väkiluku on suorastaan ihmeellinen. Eräässäkin talossa, nimeltä Hiltula, joka on ainoastaan 1/8 manttaalia, asuu 36 henkeä. Ohi mennen täytyy kumminkin huomauttaa, että koko Pudasjärven pitäjä on alhaisesti verotettua. Tämä 1/8 manttaalia vastaisi suunnilleen yhtä kokonaista, jos se olisi ankarasti verotettu. Joka tapauksessa on sen asukasluku huomattava.
Tarkoitettaneen Hiltulaa, joka on osa Pudasjärven kirkkomaisemaa "etelärannalla kirkkoa vastapäätä peltomaisemassa".
Talon asukkaat polveutuvat kolmesta veljeksestä, joista nuorin jäi naimattomaksi. Toiset uskoivat hänelle isäntävallan, koska hän, jota vaimo ja lapset eivät olleet sitomassa, saattoi helpoimmin olla niin itsenäinen ja puolueeton kuin tällaisen monista henkilöistä muodostuneen pikku tasavallan esimieheltä vaaditaan. Nuo ukot kuuluvat vielä elävän, ja heidän lastensa lapset, jotka voivat mennä toistensa kanssa naimisiin, pitävät heidän johdollaan edelleen yhteiskuntaa pystyssä.
Kaikki syövät samassa pöydässä yhteisestä padasta ja tottelevat yhteisen emännän käskyjä. He käyttävät tavallisimmin liemiruokia: kullakin on oma kuppinsa tuossa pitkässä pöydässä; ja kun he kaikki yht'aikaa, ukot, miehet, nuorukaiset, naiset ja lapset, hörppivät kupeistaan, syntyy siitä sellainen pöytämusiikki, että se kuuluu kauas pihamaalle, - näin kertoi minulle eräs nuori kauppias, joka oli talossa käynyt.
Tällaisia taloyhteiskuntia kuuluu olevan paljonkin Pohjois Suomessa; mutta moinen yhteiskuntamuoto, vaikka se onkin sinänsä niin patriarkallisen kaunis ja kartuttaa eräiden sukujen hyvää toimeentuloa, ei kuitenkaan yleensä ole edullinen maan asuttamiselle.
Merkillisen esimerkin siitä kurista, jota näissä yhteiskunnissa noudatetaan, kertoi minulle myöhemmin eräs luotettava henkilö. Kiimingin kylässä Iin pitäjässä on erikoisen väkirikas ja varakas talo nimeltä Käriö; sen isäntä meni toisiin naimisiin ja sai pahasisuisen vaimon. Isännän vaimona joutui emäntävalta hänelle, mutta hän sai aikaan riitaa ja epäjärjestystä, joten koko tasavalta oli hajota. Miehellä ei lopulta ollut muuta keinoa kuin rangaista vaimoaan koko perheen läsnäollessa ja alen taa hänet emännästä karjapiiaksi. Emännänvirka ja siitä koituva kunnia uskottiin juhlallisesti nuoremman veljen vaimolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti