Kiertosuunnallani törmäsin museon tietokoneruutuihin eli tietomajakoihin ensimmäistä kertaa merenkulun opiskelua esittelevässä huoneessa. Näissä oli mahdollisuus hakea "tietoa raumalaisista laivoista ja merimiehistä" ja katsella digitoituja asiakirjoja. Henkilöhakemiston avulla sain näppärästi sain eteeni pitkähkön listan Kokemäellä 1800-luvun alkupuolella syntyneitä merimiehiä, joista olisi pitänyt napata kuva, sillä palvelu on käytettävissä vain museossa.
Verkkosivun mukaan "Tutkimusmajakoiden tarkoitus on siirtää Rauman merimieshuoneen ja Rauman maistraatin arkistot merimuseon asiakkaiden käyttöön. Näiden lisäksi järjestelmään tulee useita muita laajoja tietokantoja." Tässä mietittävää. Käyttöliittymässä asiakirjat olivat irti alkuperäisestä yhteydestään, jopa niin, että ainoan Hohenthalin kohdalla sain eteeni vain hänen rivinsä isommalta sivulta. Minkälaista tukea museon (ainoa vuorossa ollut) työntekijä pystyisi näiden suhteen asiakkaille antamaan? Ja projektiin, jossa ei ole avoimuutta ollenkaan saatiin EU-rahaa. Ei kai merimieshuoneen asiakirjojen digitointi ole päällekkäinen Arkistolaitoksen digitointiohjelman kanssa?!
Yläkerrassa on käytettävissä navigointisimulaattori. Simuloidut autot olen yleensä ajanut ojaan (jos olen saanut käyntiin), joten nähtyäni lapun, jonka mukaan karille ajettua tarvitaan henkilökunnan apua, kokeiluintoni oli vähäinen. Mitään ohjettakaan ei näkynyt, mutta onneksi olin jossain leffassa nähnyt käskyn "all steam ahead" toteutuksen, joten kaasuttelin jonkun aikaa itseäni lyhyemmälle tarkoitetulla komentosillalla.
Pihan paarlastipuisto oli hauska idea, mutta kasvit melko vaatimattomia.
Viimeiseksi kurkistin museon etupihalla kuunarilaiva Ihanan kajuuttaan, joka oli ehtinyt toimia laivan purkamisen jälkeen kesähuvilana.
2 kommenttia:
Merimuseo on digitoinut Rauman merimieshuoneen arkiston (yli 20 hyllymetriä) ja järjestänyt tiedot siten, että asiakas voi etsiä laivaa tai merimiestä. Laivat on luetteloitu siten, että nimen perässä on aluksen rakennusvuosi. Mitään muutakaan toimivampaa järjestelmää ei voinut tehdä, kun samannimisiä laivoja voi olla kuusikin. Suureen osaan laivoista on myös kirjoitettu lyhyt historia. Jokaiseen alukseen liittyvät asiakirjat on jaoteltu. Siis meripassit, certificatit, miehistöluettelot, kauppakirjat, purjehdusluvat, rakentajantodistukset, mittakirjat jne. siten, että ne ovat kronologisessa järjestyksessä. Painamalla päivämäärää näyttöruudulla ilmestyy näkyviin kuva alkuperäisestä asiakirjasta. Sen sivuja voi vuorostaan selailla eteenpäin. Maistraatin puolelta on haettu alusrekisteristä kaikki sinne jääneet asiakirjat. Niitä on yli 11 000 kappaletta. Myös ne on eritelty.
Kaikki merimiehet on luetteloitu siten, että nimen perässä on syntymäaika. Näistä tiedoista selviävät purjehditut laivat ja niiden meripasseista vuorostaan matkat. Järjestelmä muuttui 1880-luvulla siten, että merimieshuoneen jäsenyyttä ei enää vaadittu ja näin mukaan listautuvat kaikki laivoissa purjehtineet merimiehet. Museo katsoi viisaammaksi esittää ainoastaan koko miehistö-, pestaus- tai poispestausluettelon ja jokaista miestä ei ”leikattu” irti kuvasta. Näin asiakas joutuu etsimään yksittäisen merimiehen rivin noin tusinan muun merimiehen joukosta. Tätä ei pidetty kovin vaikeana.
Tarkemmin tutustumalla olisi ehkä huomannut, että jokaisen sivun alla oli painike ”lisää muistilistaan”. Järjestelmä olisi tällöin tallentanut sivun. Lopetettaessa olisi voinut valita haluaako kuvat lähettävän sähköpostin välityksellä vai hakeeko henkilökunnalta ilmaisen tulosteen. Mitä jää puuttumaan avoimuudesta?
Järjestelmä ei mitenkään ristiriidassa Arkistolaitoksen digitointihankkeen kanssa. Se ainoa ero on, että Rauman merimuseon järjestelmä tarjoaa kaiken valmiina. Siis voi hakea laivaa tai yksittäistä merimiestä. Tietojen järjestelyyn nähden pelkkä digitointi on pieni työ. Järjestelmän arvostelija valittaa törmänneensä vasta neljännessä huoneessa näyttöpäätteisiin. Hän ei ole siis museota kiertäessään huomannut kuutta (6) ”tietomajakkaa”. Navigointisimulaattori on ollut asiakkaiden käytössä 12 vuotta ja yhtä pitkän ajan sen käyttöä varten on ollut palkattuna opastaja. Aivan pelkästään kysymällä neuvoa ongelmat olisivat selvinneet.
On totta, että Eino Hohenthalista on ainoastaan yksi merkintä ja siinä kerrotaan, että Merimieseläkelaitos on kiertokirjeessään 9.2.1923 (n:o 155) ilmoittanut kaikille Suomen merimieshuoneille, että edesmenneen Hohenthalin eläke maksetaan hänen leskelleen Sallylle Hangon merimieshuoneen kautta. Valitettavasti minulle ei ole selvinnyt mitä muuta hänestä olisi voinut olla, jos tämä oli ainoa tieto Rauman merimieshuoneen arkistossa miehestä, joka ei edes ollut ko. huoneen jäsen.
Kiva, että olit löytänyt tiesi merimuseoon! On aina hyödyllistä saada kävijöiltä palautetta. Varsinkin negatiivinen palaute jätetään valitettavan usein sanomatta, mutta nyt saimme mahdollisuuden vastata palautteeseesi. Kiitos siitä!
Hannu Vartiainen kommentoikin jo edellä Tutkimusmajakoista. Minä palaan vielä lyhyesti kommenttiisi Paarlastipuiston kasvien vaatimattomuudesta. Puiston kasvilajisuunnitelman laati Suomen luonnonsuojeluliitto Rauman seudun Ilona Hankonen. Pääkriteerinä lajivalinnassa oli se, että ne voidaan luokitella tulotapansa mukaan painolastikasveiksi ja se, että ko. kasvilajia on tavattu Satakunnan alueelta. Näin ollen kasvien ulkonäkö tuli vasta kolmantena kriteerinä.
Tulotavastaan johtuen painolastikasvit olivat monesti lähtöalueensa rikkakasveja, sitkeitä selviytyjiä, jotka pystyivät versomaan satama-alueelle kipatusta painolastimaasta - joskus hyvinkin toisenlaisessa ympäristössä kuin alkuperäinen kasvupaikka. Paarlastipuistoa ei siis ole tarkoitettu "prameaksi" näytepuutarhaksi, vaan eläväksi kokonaisuudeksi, jolla näille painolastikasvilajeille tarjotaan mahdollisuus kasvaa. Toiset kukoistavat enemmän, toiset vähemmän.
www.rmm.fi/paarlastipuisto
Hyviä museolöytöjä loppuvuoteesi! Paula Kupari / Rauman merimuseo
Lähetä kommentti