Luvussa Kellotapulissa Ivalo kertoo kellonsoittajasta, joka
"muuten vain" siellä mielellään istui ja makailikin. Eräässä nurkassa oli hänellä näet siellä joitakin räsyjen riekaleita, joita hän levitti lattialle vuoteekseen. Luultavasti oli asia niin, että hän viihtyi täällä yksinäisessä tapulissaan, jossa hän oli isäntänä, paremmin kuin "pöksässään" tuolla järven rannalla, jossa oli vähän tilaa ja liiankin paljon asukkaita. Siellä isännöi hänen miniänsä lapsineen, taisipa olla vielä muutakin väkeä, ja kun Eerikki ei enää paljon kyennyt työhön, köpitti hän milloin vain tarkeni tapuliin ja jätti akat mökille riitelemään.Eerikki kuoli Ivalon Kuusamo-vuosina, joten hänet voisi löytää haudattujen listasta. Mutta yksinasumisensa muoto ei liene jättänyt mitään merkkiä virallisiin asiakirjoihin.
Näköetäisyydellä pappilasta, järven takana, oli Tyynelä, jossa asuva "kiltti, ystävällinen täti" "korkealle törmälle oli rakentanut itselleen pienen tuvan"
Hän oli, niin oli minulle kerrottu, virkamiesperheen tytär jostakin etelästä. Edellisen papin sukulaisena hän oli kulkeutunut näille pohjoisille perukoille, jonne oli yksinäisen vanhuudenkotinsa perustanut, - kissa vain oli siellä hänen seuralaisenaan.Leena Takkinen toteaa AMK-työssään Kuusamolainen virkatalo osana kulttuurimaisemaa. Kuuselankartanon ja Tyynelän yleissuunnitelma, että
Tyynelään oli rakennettu pieni mökki noin 1820-luvulla kirkkoherran tyttärelle Gustaavalle. Tyynelän ensimmäiseksi varsinaiseksi asukkaaksi mainitaan Johan Gustaf Krankin veljen tytär Sofia Krank eli Tyynelän mamselli. Sofia Krank piti ryytimaata hoitaen, kitkien ja kastellen aina vuoteen 1870 asti, jolloin hänen setänsä nukkui ajasta iäisyyteen. Sofia Krank muutti tämän jälkeen etelään viettämään eläkepäiviään.Ajoitukset menevät hieman ristiin, mutta eiköhän Ivalo ole tarkoittanut Sofia Krankia. En vaivattomasti löytänyt Tyynelää ajan rippikirjasta. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, oliko yksinasujalla piikaa vai ei. Ja nähdä, minkä ikäistä naista Ivalo oli lapsena pitänyt vanhana.
Kuva Hilkka Finnen, kirjasta Kylän lapset (1880)
(Joo, lupasin, että eilinen olisi ollut viimeinen Joensuu-postaus. 80-luvun hittiä mukaillen valheeni ovat lupauksieni veroisia.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti