Pohjois-Karjalan museossa

Vasta toisella käynnillä ja kolmannella kierroksella tajusin miten Pohjois-Karjalan museo piti kiertää. Ja sen jälkeen löysin tiskiltä kartan...

Suositeltu aloitus on Muinaisilla poluilla, joka perinteiseen tapaan esinevitriinein kävi läpi Pohjois-Karjalan esihistorian. Viereinen museopeda-alue tarjoaa samasta kevennetyn version ja sen reunalta kannattaa huomata 600-luvulle ajoitettu suksi. Niitä ei ole ihan joka museossa. Enkä muista muissa museoissa silitelleeni oravannahkoja. Ihania, kunnes mieleen tulee niiden olleen elävän eläimen osa.

Sitten perusnäyttelyn historialliseen osaan, joka oli jokseenkin samaa kamaa kuin muissa maakuntamuseoissa. Paikalliset kartanot eivät olleet kartanoita, mutta silti säätyläiselämää esitellyt huone oli kyltitetty sanalla kartanot. Kirkko-osiossa sanottiin suomeksi, että Ruotsin vallan alla vain luterilainen kirkko oli sallitttu, mutta en nähnyt mitään mainintaa tämän käytännön merkityksestä paikallisille ortodokseille.

Runonlaulunkuuntelupiste oli paikallista kulttuuria ja hieno kokemus. Sen sijaan laululava, jossa Karjala-aiheiset iskelmät kuvitettiin sekalaisen oloisilla valokuvilla ilman kontekstia ei vedonnut minuun.

Perusnäyttelyn loppupuolella oli alue Joensuulle ja paikka neljännelle aikajanalle. Aikajanaa kuvittivat isot teemavitriinit, joiden esineistä ei annettu tietoa sekä minivitriinit, joiden yksittäisillä esineillä oli kuvaus, mutta konteksti tai esineiden välinen yhteys jäi minulta tavoittamatta.

Mutta toisen kerran pikkuikkunoita tiiraillessani huomasin omiin hutkimuksiini liittyvän esineen. Oli vaan niin kiiltävä (ja valaistu), että valokuvan ottaminen oli mahdotonta. Esineteksti:

Palvelusmerkki "hyvästä palvelusta"; vuodelta 1844, annettu renki Kaarle Kaarlenpoika Kopoiselle, joka joko on ollut Joensuun alkuperäisiä asukkaita ennen kaupungin syntyä, tai sitten on muuttanut Joensuun kaupunkiin ensimmäisten joukossa.

Itse esineestä näki lukea, että palvelusmerkin oli antanut Suomen huoneenhallitusseura, jonka palkinnoista olen vuosi toisensa jälkeen jaksanut innostua. Näistähän on sanomalehtimainintojen lisäksi asiakirjoja, joten eikö Kaarlesta tosiaan ole kuin arvailuja?

Palkinto julkistettiin Finlands Allmänna Tidningissä 10.1.1845. Selviää, että esine on hattspänne af silver. Tämän ulkonäköä olen monasti miettinyt, mutta en olisi uskonut näin komeaksi.

Sanomalehden listasta luonnollisestikin selviää myös Kaarlen emännän nimi: nimismiehen leskirouva Brita Sofia Bernsten. Perushiskityksen perusteella Liperissä 26.12.1809 menivät naimisiin herra komissaari Carl J. Bernstén ja mamselli Brita Sophia Hjelman. Heidän lapsensa kastettiin vuosina 1811-1830 Kontiolahden kappeliseurakunnassa, jossa perhe asui Kontiolahden kylän tilalla 7. Carl J. Bernstén kuoli 51-vuotiaana 5.5.1830.

Kontiolahden rippikirjassa 1834-44 Bernstenin perhe on vielä talossa 7. Sivulla on tietenkin myös uskollisuudesta palkittu renki Kaarle Kaarlenpoika Kopoinen, joka oli syntynyt vuonna 1802. Uskollisuuteen sopii heikosti se, että hän on 1839 saanut muuttokirjan Liperiin ja tullut sieltä takaisin. Vuonna 1845 hän ottaa jälleen muuttokirjan Liperiin.

Palkintonsa Kaarle siis ansaitsi Kontiolahden kylässä, joka ei ole mitenkään lähellä Joensuuta eikä (Wikipediaan luottaen) edellenkään sen osa. Eli miksi museolaiset ovat väittäneen hänen olleen "Joensuun alkuperäisiä asukkaita ennen kaupungin syntyä, tai sitten on muuttanut Joensuun kaupunkiin ensimmäisten joukossa."? Ovatko he jättäneet taustatutkimuksen tekemättä vai tehneet sen niin huolellisesti, että ovat löytäneet Kaarlen Joensuusta vuoden 1848 paikkeilla? Kiinnostaisi tietää.

Joistakin museon esineistä on saatavilla tietoa hieman omalaatuisella sivustolla Open Karelia. En tiedä toimiiko käyttöliittymä selaimessani oikein, mutta ainakin etusivulla saa arvottua esiin viisi esinettä ja klikkaamalla kiinnostavasta lisätietoa.

Perusnäyttelyn kierroksen lopettaa Sortavalan pienoismallit. Vuoden 1939 Sortavalaa voi tutkia myös virtuaalisesti.

Pohjois-Karjalan museon vaihtuvat näyttelyt ovat Carelicum-rakennuksen alakerrassa. Toinen näyttelyistä oli juuri loppunut ja Joensuun lyseon valokuvien mindmap ei ulkopuolista jaksanut kiinnostaa. 

Lyseo-näyttelyn vieressä oleva Mukulakatu on "lasten oma satukaupunki, leikkipaikka, jossa pääsee seikkailemaan Joensuun historiasta tuttuihin paikkoihin". Tällaisten toteutushan minua aina kiinnostaa, mutta tällä kertaa oli kohdeyleisö sellaisessa vauhdissa etten uskaltanut mennä joukkoon.

Alakerrassa on myös pieni jäänne Säästöpankista, jolle talo oli alunperin rakennettu.