keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Työn ohessa selvitettyä

Tänään töissä vietimme poislähtevän tiimiläisen läksiäisiä. Pomomme oli järjestänyt ohjelman, joka pysyi yllätyksenä, kunnes käännyimme Hviträskintielle ja mahdollisuudet olivat vähissä.

Söimme erinomaisen lounaan ja saimme hyvän opastuksen Hviträskissä. Edellisestä sisällä olosta olikin vierähtänyt varmaan enemmän kuin kymmenen vuotta. Olisi saanut kuvata, mutta ottaen huomioon, että kyse on Museoviraston kohteesta, todennköisesti ei kuvia saa ilman erityslupaa/maksua käyttää, joten jätin puhelimeni laukkuun. (Interiöörikuvat eivät siis Hviträskistä vaan lehdestä Ateneum no 9-11/1901, jossa niitä on enemmänkin.)

Tiimimme oli suuresti huvittunnut Saarisen avioliitoista, joista en muistanut koskaan kuulleeni. Huvilan tulipalo oli toki tuttu asia, sillä siinähän paloi Hilda Rintasen "omaistensa elämää Kokemäellä kuvanneen romaanin" käsikirjoitus. Otin tilaisuudesta vaarin ja kysyin kierroksen jälkeen oppaalta, onko tulipalosta muistitietoa tms.

Ei suuremmin, oli vastaus, mutta lähetin (kun kerran alkuun pääsin) vielä tiedustelun perään. Siihen vastasi Pepita Ehrnrooth-Jokinen ja hän kertoi, että
Palon aikana Allan Hjeltin perhe asui siellä. Koko heidän omaisuutensa paloi, heillä oli vain yöpuvut päällä.  
Osoiterekistereistä olin jo selvittänyt, että Rintanen oli tuohon aikaan Hjeltin palveluksessa eli tämä oli tähän palapeliin erinomaisesti sopiva osa. Eikä tarvitse (ainakaan tämän tiimoilta) perehtyä Saarisen perheeseen syvemmin.

Ei kommentteja: