sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirjamessuilla, minäkin

En saanut nimeäni Kirjamessujen ohjelmaan, mutta olin perjantaina aamupäivänä haastateltavana Eino Leino-lavalla BoD:n mainosnukkena.

Aihe muistelmien kirjaksi saattamisesta veti istumapaikat täyteen. Onneksi oli kaverina puheammatista eläkkeelle jäänyt Timo Komulainen, joka oli ihan oikeasti kirjoittanut muistelman (Kyläkoulu elämäntyönä. Annan ja Aaken tarina itsenäistyneessä Suomessa ), sillä oman kesäkirjani (Suomen naisellista historiaa) vääntäminen kastiin tuotti hieman haastetta. Mutta ainakin minulla oli vankka kokemus omakustanteiden tekemisestä. Valmistauduin tilaisuuteen laskemalla, että kesän kirja oli yhdestoista!

Isäni oli kannatusjoukkona paikalla ja onnistui saamaan minusta yhden julkaisukelpoisen kuvan, mihin ei aina pysty ammattilaisetkaan.
Kuva: Olli Kyläkoski
Etsivä löysi kirjani BoD:n messuständiltäkin.

Ei kommentteja: