Ei irtonaisia kohtauksia, vaan soljuva kokonaisuus, jossa oli kivasti hyödynnetty Matti Kurikan omia kirjoituksia. En tiedä oliko esiin nostettu toisen asteen yhteys Aleksis Kiveen totta vai tarinaa, mutta ainakin siitä syntyi lisäulottuvuus, jolla vältyttiin yksiuloitteisuudelta... Kurikan esittäjä loi uskottavan pilvilinnojen rakentajan, jonka motiiveja ei lähdetty kaivelemaan. Ja mukana oli myös lempparini A. B. Mäkelä eli Kaapro Jääkseläinen.
Mäkelän ja Kurikan kuvat olen näyttänyt täällä jo aiemmin. Nuorisoteatterin blogissa Kurikasta kertoo hänen tyttärenpojantyttärensä. Sointulan taustoja olisin voinut opetella jo kertaalleen linkittämästäni Ylen utopiasarjasta. Kuuntelin jakson jälkikäteen ja siinähän esiintyi sitten näytelmän käsikirjoittajakin.
Sunnuntaina 16.6. oli Helsingissä mahdollisuus päästä katsomaan tuoretta dokumenttielokuvaa Mesenaatti, joka kertoo Sara Hildénistä. Minut on todennäköisesti viety Hildénin taidemuseoon melko pian sen valmistumisen jälkeen ja olen siellä ominkin voimin muutaman kerran käynyt. Tietämättä perustajasta mitään.
Elokuvasta opin, että Hildén ei ollut mikään Maire Gullichsen (ja olisikin ollut mielenkiintoista kuulla heidän suhteestaan/suhteettomattomuudestaan) vaan yksinkertaisista oloista ponnistanut suomenkielinen nainen. Dokumentti kertojineen esitti hänet melko armottomana ihmisenä, mutta ei langettanut varsinaista tuomiota.
Keskiviikkona 19.6. läksin taas Kirkkonummelle, jossa Veikkolan kartanoteatteri esitti Särkyneiden siipien korjaamon, jonka luvattiin olevan "paljon musiikkia sisältävä esitys", joka "käsittelee Kirkkonummella sijainneen Veikkolan Parantolan historiaa ja sen merkitystä kyläyhteisölle. Näytelmä pohtii samalla poikkeavuutta ja erilaisuutta."
Ensimmäinen näytös oli jo kaikkea tuota, joten en jäänyt katsomaan toista. Näytelmä alkoi 1920-luvun lopusta, jolloin parantola perustettiin ja sähköshokit olivat uusinta uutta mielisairaiden hoidossa. Sitten mainittiin Marlon Brando ja oltiin ilmeisesti siirrytty 1950-luvulle. (Parantolan potilaat ja henkilökunta pysyivät koko ajan samoina, mikä heikensi aikatasojen ymmärrettävyyttä.) Ensimmäisen näytöksen lopussa pukeutuminen ja aiheet sijoittivat tilanteen 1970-luvun alkuun.
Esityspaikka oli parantolan piha ja kokonaisuus paikallishistorian esityksenä kunnioitettava. Verkkosivujen mukaan "Kirjallisten lähteiden lisäksi työryhmä on haastatellut parantolan entisiä työntekijöitä sekä vanhoja veikkolalaisia, jotka muistavat parantolan alkuajat." Toivottavasti myös tallettivat haastattelut...?
P. S. Viimeistä esitystä sivuten. Pyörälä, Eeva: Houruinhoidosta mielisairaalalaitokseen. Lapinlahden sairaalan synty
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti