Muutama päivä lehden ilmestymisen jälkeen olin Annan salongissa, jossa Eija Starkin esityksen pohjalta keskustelussa kysyttiin "käytetäänkö sananlaskuja vielä?" Nopean Twitter-Storify -koosteen perusteella vastaus on "kyllä".
Hesarissa 2.3.2013 toimittaja Lea Karhu tunnustaa olevansa sukututkija ja tarkastelee Mirkka Lappalaisen kuvaaman 1695-1697 -nälänhädän aikaan eläneitä esivanhempiaan. Minun muistikuvani mukaan tämän on ensimmäinen kerta kun sukututkija ajatuksineen esitetään valtamediassa täysijärkisenä. Voin vain toivoa, että kyseessä on käänne eikä poikkeus.
Torstaina 7.3. Hesarissa kerrottiin Suomen liittyvän aineettoman perinnön suojelusopimukseen. Keskustelu suojeltavista kulttuuriperinnön piirteistämme alkakoon.
Tove Janssonin nimikkokatua haikailtiin Hesarissa 8.3. ja Pauliina Grönholm kirjoittaa "Helsingin kadunnimissä esiintyvistä henkilöistä valtaosa on miehiä, joita harva enää tuntee." Mutta se, että harva tuntee nyt, ei tarkoita, etteivät olisi olleet merkittäviä ja katunsa ansaitsevia! Merkillistä historiattomuutta on myös ajatus katujen nimien muuttamisesta. Esimerkiksi katuhaastattelussa on kuultu
"Neitsytpolun nimi juontaa entisestä kätilöopistosta. Sitä ei muista kohta enää kukaan, sillä opistoakaan ei enää ole. Kadun voisi nimetä uudelleen Janssonien mukaan."Täh? Minusta on hienoa, että kadunnimi muistuttaa jostain, jota ei enää ole eikä asiasta/henkilöstä, jonka kaikki muistamme.
Kolumnissaan (HS 9.3.2013) Arno Kotro tunnustautuu nostalgikoksi: "Tästä juontuu salainen harrastus. Käun nuuskimassa vanhoja kotiosoitteita ja yritän rappukäytävissä pujahtaa lapsuuden tunnelmiin." Seuraavana päivänä Ilkka Malmberg puolestaan ilmoittaa olevansa "Talvisodan vanki". "Menneestä sodasta puhutaan 2010-luvulla, koska sillä on merkitystä ihmisille. Ei ehkä pitäisi olla, mutta sillä on."
Hesarin Merkintöjä-palstalla 13.3. Erkki Kylmänen muisteli kirjeitä. Enpä muista minäkään, koska sellaisen viimeksi kirjoitin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti