Tiistaina ensi-iltansa saanut Jäämarssi oli rasittava kokemus. Olin valmistautunut kuulemaan kamalia suomalaisilta sotavankileireiltä. Mutta olin sen sijaan ihmeissäni, kun pitkän aikaa tuntui olevan tavanomaiselta tuntuvaa sotavankien käsittelyä. Kertojaäänen sinänsä asialliset väitelauseet saivat minut ähkimään: mitä tässä yritetään sanoa? Tuntui, että annettiin ymmärtää, mutta ei ymmärretty kertoa. Tuskastuin myös useiden vastuuhenkilöiden henkilöhistorioiden esittelyihin, joissa korostettiin järjestään "reipasta toimintaa" vuoden 1918 sodassa ja Lapuan liikkeessä. Ilmiselvästi siis pahiksia, mutta piti jaksaa filmin viimeiseen kolmannekseen ennenkuin selvisi mitä he olivat tehneet.
Eli rakenne ei minusta ollut kovin onnistunut. Kysyin loppukeskustelussa syytä taustaesittelyille ja sain ohjaajalta kuulla, että nämä miehet olivat kokeneet "sodan jääneen kesken" ja tämä siis selitti heidän asenteitaan sotavankien käsittelyssä. Järkeenkäypää, mutta ei tullut selväksi filmistä.
Eikä paljon moni muukaan asia. Ottaen huomioon, että asiattomuuksiin syyllistyneitä sodan jälkeen rangaistiin, ankarastikin, niin se mikä aiheessa vaati "möyhentämistä" jäi minulle epäselväksi. Sotavangeille annettiin liian vähän ruokaa, jota ei maassa ollut ylenmääräisesti, ja heitä muutamissa tapauksissa kohdeltiin selvästi kansainvälisten sopimusten vastaisesti. Hesarin jutun (20.9.2011 C3) perusteella ohjaaja Ville Suhonen tavoitteli selitystä vankien erityisen kehnolle kohtelulle nimenomaan venäläisvihasta. Filmissä tämä tavoittelu jäi minulta tavoittamatta.
Suhonen totesi loppukeskustelussa materiaalin ohjanneen tarinankerrontaa. Tämä käy ilmi myös Tuomas Rantasen jutusta, jonka lukemalla saa asiasisällön vaivattomammin omaksuttua kuin elokuvan katsomalla. Joka R&A-festarin lisäksi mahdollista television omistajille ilmeisesti 2.10. Ylellä. (Elokuvan taustatietoja voi käydä lukemassa kyös elokuvan sivuilta.)
Hesarissa Suhosta on lainattu sanoin "Kyllä historiakirjoihin saisi jo kirjoittaa nämä ikävätkin asiat." Tarkistin hyllyssäni olevan Jouko Vahtolan Suomen historian ja kieltämättä sen kuudella jatkosotasivulla sotavangit loistavat poissaolollaan. Historiankirjoituksellehan oli olennaista rajausten tekeminen?
PS. Rakkautta&Anarkiaa-festarien paras "historiallinen" elokuva oli istuntojeni viimeinen. Saksalainen Kuka ellemme me oli jo loppupuolella kun sivuhenkilön sukunimestä tajusin, että kertomus saattoi perustua todellisiin ihmisiin. Tämä vahvistui lopputeksteistä. Elokuva tulossa yleiseen levitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti