Ehdin paikan päälle vasta perjantaina. Poikkesin kadun isoimpaan osto- ja myyntilliikkeeseen, josta minut ohjattiin pienempään, jonka olin hahmottanut enemmänkin "antiikkiliikkeeksi". Aurinkoisena iltapäivänä liikkeenhoitaja oli nostanut kadulle jonkun huonekalun ja sen päälle kulhon, jossa oli vain kaksi valokuvaa. Sydän alkoi hakkaamaan, olenko myöhässä?
Ei kun sisälle, jossa pöydän laatikosta löytyi pieni kokoelma kuvia. Olivat kuulemma liikkeenhoitajan sukulaisen jäämistöä. Ainoastaan yhdessä oli nimi ja se oli Wernerin. Pinoa selatessa löytyi vielä valokuvan kaksoiskappalekin. Selitin tietenkin, että kyse oli sukulaisestani ja myyjä varmasti älysi, että olisi voinut pyytää kuvista ihan kohtuullisen hinnan. Mutta antoi ilmaiseksi!
Aurinko paistoi vielä lämpimämmin matkalla kotiin.
1 kommentti:
Hän ei halunnut rahastaa, olipa mukava ihminen.:)
Lähetä kommentti