Sodan historia ja tulevaisuus HSS217E/HYL252C, HY Avoin yliopisto
Eilinen luento oli oikein hyödyllinen. Opin, että pitää puhua osmanien imperiumista eikä ottomaanien valtakunnasta, joka on anglismi. Jota käytin sujuvasti keväällä kirjoittamassani Habsburg-esseessä (Hapsburg?). Uups. Luennoitsijan mukaan osmaneilla oli erinomainen armeija, jonka tahdissa marssia eurooppalaiset katsoivat suu auki. Mutta turkkilaispojat eivät osanneet valaa tykkejä, vaan hankkivat ne Unkarista.
Että sen verran jäi siitä armeijasta päähän. Kahdessa ja puolessa tunnissa esiteltiin aika monta muutakin ja sain (ainakin hetkellisesti) täydennystä heikohkoon maailmanhistorian hallintaani. Suurin osa ajasta oltiin Euroopan ulkopuolella ja terveellisellä tavalla korostettiin lähi-idän aluetta roomalaisten pääuhkana, islamin lähtökuoppana ja jo mainittuna länsimaisen armeijan ensimmäisenä ilmentymänä. Johon verrattuna Euroopan uskonsotien aikakausi oli järjestäytymätöntä ja veristä. Teknologisesti tasaväkiset palkka-armeijat tappelivat, kunnes resurssit loppuivat. (Materiaalisia resursseja hoitamassa kuulemma merkittävä määrä naisia, 1/3-1/2 joukkojen vahvuudesta.)
Kun oma lukemistoni on viime kuukausina kuulunut Viljannin Kustaa Vaasan sodan tutkimus, jossa hän korostaa ruotujärjestelmän esiasteen syntyneen jo tuolloin, vaativat luennoitsijan seuraavat kalvot muutaman neuronin irrottamista ja uudelleen kytkemistä. Hänen mukaansa kun Ruotsin nostoväellä ei ollut sanottavaa merkitystä 30-vuotisen sodan taisteluissa eikä siis ilmeisesti myöskään 1500-luvun sodissa. Ei kai sitten edes Joutselän taistelussa. Nyyh.
Niille, jotka haluavat muistaa 30-vuotisen sodan kunniakkaana, kuvitusta:
Luennoitsija löysi sodankäynnin kehityksen käännekohdan 1600-luvun lopun Ranskasta, mikä tuotti minulle uusia ajatuskäännöksiä Olen juuri aloittanut lukemaan keskiviikon kulttuurihissan tenttiin, jonka materiaalissa Ranska jää Englannin jalkoihin 3-0. Mutta näköjään Kanaalin eteläpuolellakin osattiin jotain ja saatiin aikaan moderni sotalaitos, jossa ymmärrettiin äkseerauksen oleellisuus.
Tärkein fakta tuli aivan lopussa. Olin nimittäin äskettäin alkanut ihmetellä ajatusta siitä, että (vasta) 1900-luvulla sota muuttui siviiliväestöä koskevaksi. Tässä ei tuntunut olevan mitään järkeä, kun Dan Carlinin podcasteista muistin kammottavia kaupunkikohteluita antiikin sodissa ja äskettäin - ikävä kyllä - tutustuin Ronnebyn verilöylyyn, jossa suomalaiset "kunnostautuivat". (Jälkimmäisestä ei ole suuremmin suomalaisessa kirjallisuudessa keskusteltu?) Asiantila selviintyi kun luennoitsija ehti juuri ennen ajan loppumista todeta, että 1700- ja 1800-luvut olivat poikkeuksellisia, sillä silloin sodankäynti oli armeijoiden välistä. Itku siitäkin ilosta sitten.
3 kommenttia:
"Asiantila selviintyi kun luennoitsija ehti juuri ennen ajan loppumista todeta, että 1700- ja 1800-luvut olivat poikkeuksellisia, sillä silloin sodankäynti oli armeijoiden välistä."
Näin kerroin itsekin Kuu paistaa, kuollut ajaa -näyttelyn pressissä. Eurooppalainen "herrasmiessota" oli aika lyhytaikainen ilmiö eikä ulottunut Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa kauemmas. Ja silloinkin herrasmiesmäisesti käyttäydyttiin ensisijaisesti vastustajan upseereita kohtaan, olivathan he säätyveljiä yli kansallisuusrajojen.
Vastikään näkemässäni englantilaisessa viihdeohjelmassa (QI) sanottiin, että Englanti löi Ranskan maailmanvalloituksessa siksi, että siellä opittiin hoitamaan armeijan saniteettiolot paremmin. Ripulitaudit tappoivat sotilaita olennaisesti enemmän kuin taistelut, ja taisteluissakin se oli vahvoilla, jolla ei ollut näännyttävä vatsatauti päällä.
Mooses kuulemma käski pitämään ulosteet leirin ulkopuolella ja peittämään ne. Kysymys ei kai ollut kuuliaisuudesta jumalalle, vaan kokemuksen tuomasta hiljaisesta tiedosta. Fransmannit ja monet muutkin olivat lukeneet Raamattunsa huonosti...
Kiitokset molemmille täydentävistä tiedoista!
Lähetä kommentti