Lahtisen antia

Aikanaan tänne linkittämäni Kirsin kirjanurkan kirjoituksen innoittamana lainasin kirjastosta pinkan Anni Lahtisen kirjoja. Aloitin kirjoitusaikaansa sijoittuvasta niteestä Tunturikurmitsa kutsuu. Jäi kesken, mutta ehdin huomaamaan jälleen yhden historianharrastaja-on-sekoboltsi -kuvauksen. Päähenkilön isä

... harrasti puumerkkien keräilyä ja intoutui asiaan niin, että kävi pitkin maata etsimässä uusia puumerkkejä ja vietti runsaasti aikaansa museoissa ja tunkkaisissa vinteissä sen sijaan, että olisi käynyt pitämässä hartausseuroja pitäjällä. ... Hän kupsehti arkistoissa ja unohti kaiken muun.

Ja sanoi ääneen

"Koitas ny arvata - siinä oli sinun isoisäsi isän puumerkki, iso ässä ja poikittain kaksi viivaa ja ne symbolisoivat sukumme ristiriitaisia perintötekijöitä, jotka ulottuvat baltialaiseen talonpoikaissukuun."

Heh, heh.

Lahtisen lähihistoriaan sijoittuvista kirjoista aloitin nimikkeestä Kyllä, herra tohtori. Kammottavasta otsikostaan huolimatta luin alusta loppuun. Talvisodan aikana abityttö lähtee auttamaan pieneen sairaalantapaiseen. Kypsyy yllättävällä vauhdilla, mutta teksti oli muuten realistista ja elämänmakuista.

Jättiläisen tasku puolestaan oli tyylillisesti kunnianhimoisempi. Siinä seurattiin köyhän maalaistytön tuloa 30-luvulla kaupunkiin kouluun. Kuvaus oli hienoa, mutta jossain vaiheessa kyllästyin ja kirja jäi kesken. Kaksi kolmesta oli siis jäänyt lukematta, enkä loppuja jaksanut kuin hieman selata. Vaikka lukulistani lyhyys tänä vuonna olisi näistä parisataa sivuisista saanut nopeaa täytettä.