Vaivaiset 10 Kalevalakorua (ei puhuta niistä muista...) ja yhtä käytän joka päivä. Minusta 10% käyttöasteessa ei ole mitään valitettavaa. Mutta tontut ovat tonttuja.
Ja Kalevalakorut lemppareitani, joten varasin ja lainasin tietenkin kirjastosta uutuuden Kuutar ja ikiturso, jossa Seija Lindström ja Unto Salo ovat "rakastetuimpien kalevalakorujen jäljillä". Kirja alkoi erittäin lupaavasti, nimiösivun vieressä oli piirros komeasta soljesta allaan teksti "Kokemäen löytö" ja sivulla 13 Teljän neito -rannekoru. Mutta kaikki ei ole siltä mitä näyttää. Takasivujen kuvatiedoista paljastuu, että piirros esittää oikeasti Euran Luistarista löytynyttä solkea. Kirjan varsinainen teksti (s. 26) kertoo, ettei Teljän neito perustu mihinkään suomalaiseen löytöön.
Kirjassa esiteltiin toki myös koruja, jotka perustuvat arkeologisiin löytöihin. Mutta ei suinkaan uskolllisesti niitä seuraten. Toisinaan tämä olisi ollutkin mahdotonta löydön kunnon takia, mutta joissakin koruissa aihetta oli tietoisesti paranneltu/muutettu. Olen tainnut olla turhan sinisilmäinen kansallismielisen tuotannon suhteen luullessani koruja tarkoiksi kopioiksi.
Kokonaisuutena kirja oli kaunis, mutta rakenteeltaan sekava. Fiktio ja fakta olisi kannattanut taitollisesti erottaa toisistaan selvemmin. Kuvien selventävät tekstit oli koottu loppuun erilliseksi osioksi, josta olisi voinut muutaman sanan irroittaa kuvateksteiksi lukemisen helpottamiseksi.
Silkkaa nipotusta: Hämäännyin täysin aukeamalla 36-37, jossa esiteltiin Kirmukarmun soljen innoitusmateriaalia. Mistään kohtaa kirjaa ei nimittäin löytynyt kyseisen soljen kuvaa. Sivulla 29 Kalevalakoru 2 on Urjalan Niemumäen lapiojalkasolki, seuraavalla Urjalan Nuutajärven lapiojalkasolki. Kummatkin nimet ovat hakemistossa, mutta ilman kk-numeroa, joka on osassa viitteitä. Mutta puuttuu myös Hattelmala-soljelta.Kuvien ja tekstien perusteella heräsi halu nähdä perusteellisempi katsaus Suomen (tai sen osan) korulöydöistä ja niiden yhteyksistä ulkomaailmaan. Joko tehty?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti