tiistai 27. lokakuuta 2009

Inhimillisyydestä ja identiteetistä

Tuoreessa amerikkalaisen radio-ohjelman RadioLab jaksossa New Normal? kuvattiin Neuvostoliitossa tehtyä koetta kettujen kesytyksestä. Kymmenessä sukupolvessa kettujen käytös muuttui, mutta samalla niiden korvat lerpahtivat ja olemus keveni. Samankaltaista muutosta on havaittavissa ihmisjäänteissä ja ohjelma esitti, että yhteiskuntien kasvaessa luonnollinen valinta on vienyt lajiamme väkivallattomampaan suuntaan. Suomi oli kauan harvaanasuttu, onko tässä yksi syy erilaisuuteemme?

Miika Vanhapiika (p.o. Vanhapiha) kirjoitti blogissaan metsäläisyydestä, eli juuri ajasta ennen isoja yhteisöjä. Hänen kysymyksensä on "Onko pohjoisen havumetsävyöhykkeen alkuperäiskulttuureilla vieläkin joitain yhteisiä piirteitä ja jos on, johtuuko se nimenomaan samankaltaisista ympäristöoloista?" Vanhapiha vastaa "Ujoutemme, ihannoimamme korkea työmoraali ja aikaansaavuus, vähäpuheisuutemme ja vaikkapa alkoholin, uskonnon tai keskikesän sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla esille tuoma arktinen hysteriamme liittyvät mielessäni kaikki meidän metsäläiseen kulttuuritaustaamme."

Mutta tutkija Edward Dutton, joka on rinnastanut suomalaiset grönlantilaisiin ja japanilaisiin, sai kylmän vastaanoton Helsingin sanomissa 15.10.2009. Arvostelija Jyrki Räikkä toisaalta kokee suomalaisiin kirjassa The Finnuit - Finnish Culture and the Religion of Uniqueness liitetyt määreet stereotypioiden ja kliseiden kierrätyksenä. Mutta toisaalta hänelle tuottaa vaikeuksia hyväksyä uusi ajatus - että emme ole ainutlaatuisia ominaisuuksiltamme. (En ole lukenut kyseistä kirjaa, sisällysluettelo verkossa.)

Helsingin sanomien Sunnuntai-sivulla 18.10.2009 esiteltiin Irja Wendischin ajatuksia. Artikkelissa todetaan "Äidin kokeman nälänhädän on todettu vaikuttavan vielä hänen lastensa ja lastenlastensa aineenvaihdunnassa. Sodan ja sodanjälkeisten vuosien aikaansaamat vammat taas periytyvät sukupolvien yli käyttäytymismalleina."

Että sellaisia mentaalihistorian aineksia suomalaisten menneisyyden mietintään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miika Vanhapiha... Ei Vanhapiika. :)

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Sori! Korjaus merkitty tekstiin.