Helsingin Sanomien mielipidesivuilla keskusteltiin viime viikolla häiden oikeasta viettämisestä. Kriittinen suhtautuminen häätapoihin ei ole mitään uutta, häihinhän puututtiin jo 1600-luvun ylellisyysasetuksissakin.
Huittisten kirkkoherra Nils N. Idman oli vuonna 1753 sitä mieltä että pitäjässä häitä pidettiin liian kalliisti. Rahvas laski sukuunsa kaukaisetkin niin, että vähäiselläkin talonpojalla oli kutsuttuja vieraita 60-100 henkilöä. Näille kaikille piti tarjota kestitystä vähintään 3 päivää. Idmanin laskujen mukaan yhden päivän ruuat yhdelle vieraalle maksoivat yhden kuparitaalarin. Kun rengin vuosipalkka (myöskin Idmanin mielestä ylisuuri) oli yli sata kuparitaalaria, upposi hääkestitykseen vähintään kaksi vuosipalkkaa.
Eikä tässä suinkaan ollut kaikki kulut. Pitäjän tapana oli, että morsian antoi kullekin vieraalle morsiuslahjat, tyypillisesti 4-5 kyynärää palttinaa ja sukkaparin. Näiden hinta 70 vieraalle oli Idmanin mukaan 455 kuparitaalaria. Lahjoja vastaan vieraat antoivat käteistä rahaa, mutta Idman rahanarvon ymmärtävänä oli sitä mieltä ettei sitä tullut tarpeeksi.
Lahjoja morsian oli tehnyt vuosia, Idmanin mukaan aloittanut 10-vuotiaana. Kirkkoherran kärjistetyn näkemyksen mukaan talon tyttäret olivat talon ruuissa mutta eivät käsitöiltään ehtineet talon töihin. Tämä tuskin pitää paikkansa?
Mutta myötäjäisetkin piti morsiamen vanhempien maksaa, joten on Idmanin kanssa oltava kyllä samaa mieltä. Tyttäret tulivat kalliiksi talonpojalle.
Lähde: Nils N. Idman: Kertomus Huittisten seurakunnasta 1753. Toimitus ja suomennos Raimo Viikki. 1970
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti