Viime perjantain runsaasta tarjonnasta osallistuin symposiumiin Remembering the distant past: cultural memory in Finland from Hammurabi to Hilma Granqvist yleissivistyksen keräämiseksi. Yllätyksenä tuli yhteys omiin harrastuksiini: kahdessa esityksessä hyödynnettiin ja kolmannessa oli yritetty käyttää Kansalliskirjaston digitointeja, joten pari sanaa näistä muistiin.
Hannu Salmi oli etsinyt lehdistöstä ajatuksia Mooseksesta ja Egyptistä ja löytänyt esimerkkejä raamatunhistorian poliittisesta käytöstä eli sortovuosien ja itsenäisyyden yhteydessä Suomen kansa rinnastettiin Egyptin orjuudesta vapautettuihin juutalaisiin. Sari Katajala-Peltomaa puolestaan oli kartoittanut Pyhän Birgitan näkyvyyttä sekä ruotsalaisessa että suomalaisessa lehdistössä. Erikoisimpana hän piti katolisen pyhimyksen tulkintaa reformaation ajatusten kannattajana.
Nämä esitykset antoivat ymmärtää että lehdistö oli käyttökelpoinen lähde, jonka pääasiallinen ongelma oli se, että tulosten paljoutta oli vaikea analysoida. Tältä pohjalta kysymyksiä herätti esitys Persian suurvallan muistamisesta, jossa sanomalehtien käytöstä oli luovuttu, sillä (kielitaidottomuuden vuoksi) työllistetyt tutkimusavustajat eivät olleet löytäneet "mitään". Keskustelussa huomautettiin, että persialaissodat ovat kuitenkin olleet Suomessa osa kouluopetusta todennäköisesti niin kauan kuin kouluopetusta on annettu.
Kotiin päästyäni totesin, että Persia oli 1800-luvun sanomalehdissä erittäin runsaasti esillä, sillä se oli edelleen olemassa ollut valtio. Vaihdoin sitten hakusanaksi Darius ja rajasin tulokset suomenkieliseen lehdistöön. Varhaisin osuma tuli Maamiehen ystävästä 23.6.1855, jossa käsiteltiin menneisyyden temppeleitä. Suomettaressa 14.3.1864 pohdittiin pitäisikö suomeksi kirjoittaa Dareios vai Darius joten lisäsin ensiksimainitun hakuun. Nyt varhaisimmaksi osumaksi nousi Maamiehen ystävä 24.7.1847, jossa pohdittiin temppeleitä, taas. Kahlattavaa olisi siis ollut ja muutkin hakufraasit mahdollisia.
Otoksessani lähimmäksi historian käyttöä päästiin artikkelissa Kansallistunne (Sanomia Turusta 5.8.1880)
Paitsi tätä tunnetta ei mikään kansa voisi pysyä elossa sellaisena, vaan sulisi toiseen suurempaan kansakuntaan kuin puro jokeen tahi joki mereen. Historiaa lukeissamme tulemme huomaamaan, että se kansakunta olkoonpa sitte suuri tahi pieni, jonka yhdyssiteenä kansallistunne ei ole, ennemmin taikka myöhemmin raukeaa kuin nesteetön puu. Sen suuruus on lakastuva ja sen muinoinen komeus on oleva kuin surkastunut ruusu. Se sekaantuu mahtavampaan, kansallistunteen valtaamaan kansaan, joka pian sen nielasee ja johon se kerrassaan haihtuu. Näin kävi viimein suuren Persian valtakunnan, jossa kyllä oli väkeä miljoonittain, mutta kun isäinmaansa hyvä ja sen puolustus tuli kysymykseen, silloin se puuttui kansallistunnetta. Isäinmaan rakkaus ei ketään elähyttänyt, tuskinpa tiedettiin isäinmaata löytyvänkään. Kun esim. Persian kuningas Darius Kreikan keskinäissotien riehuessa (viidennellä vuosisadalla enn. Kr.) toivoi suurilla sotavoimillaan voivansa ikäänkuin yhdellä lyönnillä masentaa ja alamaisuuteensa pakoittaa tämän vähälukuisen kansan, pettyi hän toiveissaan. Sillä Kreikkalaiset, nuot uljaat vapauden sankarit lopettivat keskenäiset sotansa ja yksissä miehin he nyt vapauden- ja kansallistunteen innostuksessa maatansa puolustivat kunnialla, jota vastoin Persialaiset, vaikka paljoa lukuisammat kärsivät tappion toisensa jälestä, sillä he eivät tietäneet rakastaa vapautta. Niin saatuaan Kreikkalaisilta kuoleman iskunsa tää suuri valtio viimein uinahti ikuiseen kansallis-uneensa Aleksander Suuren valloitettua kaikki sen maat. Ja tämä tapahtui ainoastaan kansallistunteen ja isäinmaan rakkauden puutteesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti