lauantai 15. kesäkuuta 2019

Lähisuhteet ja nationalismi sekä muuta autonomian ajasta

Blogin Hermeneuttinen karuselli pitäjänäkin tuttu Reetta Eiranen puolusti eilen Tampereella väitöskirjaansa Lähisuhteet ja nationalismi. Aate, tunteet ja sukupuoli Tengströmin perheessä 1800-luvun puolivälissä. Yks tulos väitöstiedotteen mukaan, että
Suomalaisuusaatteen ajaminen koettiin ylevänä, mutta rakkauden ja tunnustuksen saaminen läheisiltä oli erittäin omakohtaisesti koettu, olennainen motivaatio kansallisuusaatteen edistämiselle. Ylipäätään oman elämän merkityksen rakentaminen kansallisuusaatteen kautta oli tärkeää.
Suorituksen kunniaksi esille muutakin autonomian aikaa käsitteleviä opinnäytteitä vahvistettuna erityisesti tuolloin kerätyllä kansanperinteellä.
Kuva: Eos 22/1854

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Digitaalista historiantutkimusta Jyväskylässä (2/2)

Seminaarin toisen päivän aloittivat Anu Lahtinen ja Kati Katajisto kertomalla Helsingin yliopiston historianopetuksen digitalisoimiseforteista. Konkreettisena esimerkkinä hyvältä kuullosti graduseminaarilaisilla teetetty aineistosuunnitelma. Kun olen parin gradun parissa itkenyt niiden välituotteena olleen listan tai taulukon perään.

Keskustelussa mietittiin, että pitäisikö historianopiskelijoiden lukea tilastotieteitä. Tämä nähtiin kummallisen ongelmallisena ottaen huomioon, että Helsingin yliopisto tarjoaa yleisesti kehutun MOOCin Johdatus yhteiskuntatilastotieteeseen, jonka luulisi soveltuvan historiantutkijoille varsin hyvin. (Suoritettavissa tämänkin kesän aikana.) Mutta ehkä kurssia ympäröi joku minulle näkymätön raja. (Opiskeluaikanani TKK:lla ei ollut rajaa suoritettavien opintoviikkojen määrälle eikä koulutusohjelma rajannut sitä, mitä kurrseja sai suorittaa. Nykypäivän yliopisto taitaa olla toinen maailma.)

Tilastoilla jatkettiin, kun Jari Ojala selitti ylätasolla projektia (suuriruhtinaskunnan rajoilla määritellyn) Suomen BKT:n arvioimiseksi 1500-1850, mikä täydensi maaliskuussa kuulemaani kaupallisen käsityön osuutta ja kaupankäynnin määrän estimointia. Sivutuotteena on jo saatu kihlakunnittain tietokantaan verohinnat 1750-1850. Nämä ja muukin data luvattiin valmistumisen jälkeen avata. Ottaen huomioon, että seminaarissa sanottiin sana lähdekritiikki vähintään kerran tunnissa, oli jännä katsoa Ojalan kiemurtelua, kun häneltä kysyttiin, miten lopputuloksen yhteyteen dokumentoidaan tehdyt ratkaisut.

Tuija Laine selosti Henrik-tietokantaa, tietokantaa Kirjojen levinneisyys Suomessa vuoteen 1850 ja lukukokemusten keräystä. Kaikki kuullosti tutulta, ehkä syyskuulta 2015? Myöhempää raportointia en blogista löydä eli mahdollisesti en ole edes täällä maininnut Suomalaisten lukukokemusten tietokannan osoitetta, vaikka olen (krö-höm) sinne jopa jotain (muistaakseni) syöttänyt.

Hyppään yli Reima Välimäen mielenkiintoisen, mutta analogisen esityksen, johon liittyvä artikkeli ilmestyy aikanaan HAik:ssa. Ilona Pikkanen selosti tapojaan analysoida tekstejä. Näytelmien osalta hän oli kokenut hedelmälliseksi kerätä vuorosanojen esittäjät ja kuulijat taulukkoon ja antoi sitten verkostoanalyysin poimia keskeisimmät henkilöt, joihin lähiluku voitiin kohdistaa. Vaikutti ihan validilta.

Antti Räihä ja Petri Talvitie haluavat tehdä jotain 1700-luvun kartoilla, mutta eivät oikein vielä tienneet mitä. Saimme siis esittelyn isojakokarttoihin ja Vanhan Suomen verollepanokarttoihin, joista jälkimmäiset olivat minulle täysin outoja. Isojakokartoista tuli tietona tai ehkä kertauksena, että Jyväskylän Kansallisarkiston toimipisteessä olevat Maanmittauslaitoksen kartat ovat konsepteja ja itselleni tutummat Helsingin Uudistuskartat renovoituja. Konseptejakin on digitoitu, mutta mihin? En saanut aikaiseksi kysyä paikan päällä.

Marko Hakanen ja Antero Holmila selittivät aihemallinnusta, josta topic modelling nimellä olen kuullut niin monta esitystä, että mitään uutta ei tullut esiin. Hakasen tarkoituksena oli ilmeisesti käsitellä Brahen painettua kirjeenvaihtoa ja Holmila oli kiinnostunut ulkomaisesta sanomalehtiaineistosta.

Kiitos Turussa tammikuussa kuullun esitelmän, ei seuraavana esiintyneen Raija Vainion Propreau-projektissa tehty tekijäntunnistus antiikin Rooman teksteille ollut myöskään uutta. Mutta oli kyllä (edelleen) hauskaa nähdä, että digimenetelmin saatiin tosiaan aikaan jotain sellaista, mihin ihminen ei pysty.

Käsittääkseni melko alkuvaiheessa on Petteri Impolan, Petri Karosen ja Harry Lönnrothin hanke, jossa 1600-luvun tuomiokirjojen kielestä haetaan merkkejä oikeuslaitoksen kehityksestä. Hypoteesina on, että vuosisadan aikana pidentyvät pöytäkirjat laajempine sanavarastoineen heijastavat vahvistunutta oikeuslaitosta ja oikeusturvaa. Mutta kielen analyysillä voitaisiin saada kiinni myös jotain paikallisesta kielen käytöstä. Oliko ruotsin taso joka puolella sama? Näkyykö ruotsiksi käännetyssä todistajalausunnossa jotain alkuperäisestä suomesta? Jne. eli kuullosti erittäin mielenkiintoiselta ja lupaavalta. Toistaiseksi analyysissä on käytetty puhtaaksikirjoitettuja kaupunkien tuomiokirjoja, jotka on skannattu ja koneluettu.

Viimeiseksi saimme etukäteismarkkinointia Jyväskylän yliopistossa valmisteltavasta vanhojen käsialojen uudesta oppikirjasta, josta ehkä tulee myös verkkoratkaisu. Opiskeluun motivoidaan monipuolisilla asiakirjaesimerkeillä. Lopputulos käynee kaupaksi sukututkijoillekin, jotka päivän esiintyjien kommenttien mukaan ovat eri asia kuin tutkijat, mutta pystyvät toki ymmärtämään ruotsin kielen yleisimmät sanat kuten han ja och.

Kuva Tuulispää 41/1912 6/1903

torstai 13. kesäkuuta 2019

Digitaalista historiantutkimusta Jyväskylässä (1/2)

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010 (sessio I, II&III, IV&V) matkustin Jyväskylään kuuntelemaan Kustaa Vaasa -seminaaria, jonne houkutteli "digitaalisen ajan historiantutkimuksen" ympärille rakennettu ohjelma. Jonka aloitti Pasi Ihalainen kertoen parlamenttipuheiden analyysistä minulle jo monista esityksistä tutuilla metodeilla, joiden hyötyjä kuitenkin Ihalaisen mukaan pitää perinteisen tyylin tutkijoille edelleen todistella.

Minä olisin kaivannut lisätodistelua siitä, että parlamenteissa esitetyllä puheella on jotain merkistystä tai vaikutusta, sillä Suomen eduskunnan täysistunnoista ei kovin vaikuttavaa kuvaa saa. Ohimennen tuli muuten todetua, että valtiopäiväaineistomme digitointiratkaisu "ei ole kehuttava" ja yleisöstä kommentoitiin, ettei siitä voi edes tehdä luotettavasti nimihakua.

Mikko Tolosen puheenvuoro tutkimuskysymysten merkityksestä laskennallisessa historiantutkimuksessa oli virkistävä verrattuna aiemmin esittämiinsä myyntipuheisiin. Enää ei ihmetelty digitaalisen historiantutkimuksen olemusta, vaan oli otettu uusi käsite ja annettu sille selkeähkö määritelmä, jossa viitattiin massadataan. Ei kannustettu merkityksettömään "datalla leikkimiseen", jolla saa korkeintaan aikaiseksi "lapsellista anakronistista" tuubaa. Vaan pitäisi tehdä huolella mietittyjä projekteja, joissa on useampia ihmisiä ja monta vuotta työtä. Tulevaisuuden ovet ovat edelleen kiinni.

Yleisökeskustelun lopuksi Tolonen korosti datan käsittelyn dokumentointia ja analyysien toistettavuutta. Palaan tähän vielä lopuksi.

Heini Hakosalon esitys syntymäkohorttitutkimusten historiasta sivusi digitaalisuuden vaikutusta tutkimuksen tekoon, mutta lopuksi Hakosalo herätteli kysymystä siitä, miksi kohorttitutkimuksien aineistot eivät kiinnostaneet historiantutkijoita. Yhtenä mahdollisena selityksenä, että niitä ei ole opettettu/ohjattu käyttämään.

Pohjoismaisten kielten tutkija Harry Lönnroth esitteli kielihistoriallista näkökulmaa digiaineistoihin. Hän mainosti Språkbankenia, johon en ole koskaan kurkistanut. Siinä on tekstikorpuksien (Korp) lisäksi sanakirjoja (Karp) ja kuten juuri toissapäivänä totesin, toisinaan sanojen merkityksiä on kiva (tai hyvä) tarkistaa kyseisen ajan sanakirjasta eikä pelkästään SAOB:sta.

Lönnroth tarjosi ajallista perspektiiviä digitaalisten aineistojen tutkimukseen mainiten, että Matti Rissanen oli artikkelissaan Three problems connected with the use of diachronic corpora jo vuonna 1989 tunnistanut riskin, että korpusten analyysimahdollisuuksia käyttävät eivät välttämättä viitsi paneutua teksteihin ja niiden kieleen.

Kansallisarkiston miehet vilauttivat supernopeasti käyttöliittymäluonnosta READ-projektissa koneluetuille 1800-luvun renovoitujen tuomiokirjojen ilmoitusasioille. Ilmeisesti olin (vaihteeksi) turhan pessimistinen pelätessäni viime lokakuussa, että tuloksia ei saada kaiken kansan käyttöön. Tosin nyt ratkaisu on sidottu Astian uuteen versioon, joten en löisi vetoa tuotantoversion julkaisusta ennen vuoden loppua, vaikka sellaista lupailtiinkin.

Lisäksi lupailtiin ilmoitusasioiden jälkeen tulevan esiin tekstitunnistettuna varsinaisia, mutta henkikirjojen taulukkorakenne on osoittautunut vaikeammaksi kuin oli odotettu. Kannattaa myös pitää mielessä, että tuomiokirjojen tekstintunnistus on tehty "ruotsiksi" eli suomenkieliset osat - mukaanlukien paikannimet - ovat heikompilaatuisempaa jälkeä.

Päivän lopussa oli kaksi esitystä valokuvista ja niiden jälkeen Pasi Nevalainen kertoi kokemuksistaan liiketoimintahistorian projektissa, jossa digitoitu (ja ilmeisesti koneluettu) asiakirjamateriaali oli viety tietokantaan. Hän asetti kyseenalaiseksi ratkaisun tarjoaman hyödyn tutkimukselle, mutta päätyi positiivisen puolelle.

Tekniikasta hän ei puhunut, mutta kertoi kohdanneensa historiantutkimukselle vieraan vaatimuksen metodin ja prosessin perusteellisesta kuvauksesta artikkelissa. Tästä aiheesta muistan olleen puhetta jollain Otaniemessä tarjotulla digihumanismipizzalla, jossa useat olivat sitä mieltä, että metodiselostusta pitäisi olla (erityisesti digitaalisessa) historiantutkimuksessa näkyvillä enemmän (sillä toistettavuus, ks. yllä). Mutta, kun todennäköisesti en ollut ainoa, jonka "metodissa" serendipiteetillä on (turhan) merkittävä rooli, lyhyessä keskustelussa ei päästy rakentavaan ratkaisuehdotukseen sopivasta dokumentaation yksityiskohtaisuudesta. Tässä siis vielä mietittävää.  

Päivän päätteeksi oli iloni istua seurassa, johon osui ihminen, joka oli samaa mieltä kanssani Helsingin kaupunginarkiston digitointiratkaisujen surkeudesta ja digitointien tiedottamisen olemattomuudesta. Miksiköhän en ole avautunut aiheesta koskaan Helsingin historiatoimikunnassa istuvalle tuttavalleni, joka istui saman pöydän toisessa päässä? Koska on niin paljon hauskempaa vain valittaa vuodesta toiseen?

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Arkistossa aikaa tappamassa

Siitä on nyt 24 vuotta kun ekaa kertaa uskaltauduin Helsingissä Kansallisarkistoon ja todennäköisesti saman kesän aikana koskin ekaa kertaa mikrokorttiin. Ihan paljain käsin, niinkuin aina sen jälkeenkin. Ikinä ennen eilistä en ole nähnyt ohjeistusta hansikkaiden käytöstä. Aina voi oppia uutta?

Tai ainakin kerrata vanhaa. Olen täällä useaan kertaan kertonut epäonnistuneista arkistovierailuistani ja painottanut valmistautumisen merkitystä. Tehkää niin kuin sanon, älkää niin kuin teen. Tulipa nimitäin luettua Vakkaa niin huolimattomasti, että luulin Stenfeltiin liittyvää materiaalia olevan Jyväskylässä, joten järjestin seminaarin yhteyteen ekstrapäivän tutkimiseen. Päivää ennen lähtöä tajusin, että materiaali oli Oulussa, jossa olin viime viikolla (mistä reissusta kerron blogissa ensi viikolla).

Muutama kirous pääsi. Samoin kuin sitten paikan päällä, kun huomasin, että ainokainen tarkistettava Stenfeltin muuttokirjakin kuului aukkovuoteen, jonka olisin senkin nähnyt kotikoneelta. Mutta ei auta itku markkinoilla, joten noudatin (edes) omaa neuvoani "arkistossa kannattaa aina katsoa ympärilleen".

Tällä tekniikalla löytyi lainhuutokortistot, joiden olemassaolosta ei edelleenkään ole Kansallisarkiston verkkosivuilla yksityiskohtaista tietoa. (Oulussa oli myös.) Erikoisempaa olivat yllä näkyvät lukuisat hakemistot, joiden ohi on tainnut ajaa uudestaan eri palveluihin väsätyt ratkaisut. Mutta eipä naurattaisi, jos olisin Keski-Suomea äheltänyt Helsingissä esim. 20 vuotta sitten ja vasta myöhemmin saanut tietää apuneuvoista.
Hakemisto Vaasan läänin läänintileihin näytti tietokoneella tehdyltä, mutta lienee turha toivo, että tiedosto olisi edelleen tallessa ja suoraan verkkoon jaettavissa? Ehkä suoraan hakemistoksi Digitaaliarkistoon? Tuskin viitsittäisiin myllyttää kansiollinen A4:sia skannerin läpi? Ja onko vastaavia yksityiskohtaisia luetteloita jossain lisää?

Jyväskylän paikallinen erikoisuus ovat yliopiston historian opiskelijoita ja tutkijoita palvelleet mikrofilmit. Selasin niiden luettelot miettien, miltä näiden varassa tutkimuksen opettelu on tuntunut. Kiittäen Helsingissä asumistani. Ja ihmetellen useita aineistokokonaisuuksia, joiden sisällöstä minulla ei ole mitään käsitystä. Paljon olisi vielä opittavaa.

Heikohko ymmärrys minulla on myös pitäjänkokouksissa käsitellyistä asioista, joten tartuin mielenkiinnolla Nils Gustafssonin suomentamiin Karstulan pitäjänkokouksien pöytäkirjoihin. Selauslukemalla syntyi pitäjästä 1700- ja 1800-luvun vaihteessa varsin aikaansaamaton tai käskyjä kunnioittamaton kuva. Useita kertoja mainittiin kirkonkellon tellinkien heikko kunto ja sitten loppupuolella huomasin, että kello olikin mennyt rikki, oletettavasti pudottuaan.

Se ei yllättänyt, että kokouksissa puhuttiin köyhäinhoidosta, mutta päätösten logiikka ihmetytti hieman. Kokouksessa 31.5.1801 "ilmoitti tilallinen Heikki Matilainen, että hän on 1 vuoden ajan elättänyt ja tukenut vaimonsa kuolleen sisaren aviotonta poikaa Mattia, joka nyt on hiukan yli 5-vuotias. Hän on äitinsä jälkeen saanut perinnön, arvoltaan suunnilleen 18 talaria, mikä rahasumma nyt on täysin kulutettu. Pyysi siksi, että tämä orpo lapsi otettaisiin kappelin asukkaiden hoitoon. Lyhyen neuvottelun jälkeen päätettiin, etä pastori laittaisi hänet siihen köyhäinruotuun, joka kuoleman kautta ensiksi vapautuisi." Täällä hotellihuoneessa minulla ei ole kirjaa Vad kostade det? mutta 15 talarin kulut 5-vuotiaasta kuullostavat korkeilta.

Ja minkälainen mies haluaa päästä eroon 5-vuotiaasta? Ilmeisesti kysessä oli Talvitiensuussa tai -ahossa asunut Heikki Matilainen (RK 1797-1803), joka leskeksi jäätyään meni 2.11.1797 naimisiin piikansa Hedvig Mikontytär Vertaisen kanssa. Möttölän torpassa 17.10.1796 synnyttäneen Lisan lisänimi on Wertain ja poikansa sai nimen Mats, josta lienee kyse. Varhaisimmat lastenkirjat puuttuvat Karstulasta.

Kokouksessa 30.5.1803 käsiteltiin lesken Liisa Juhontyttären asiaa. Tämä oli asunut miehensä ja lastensa kanssa Forsbackan uudistilalla. Kappelin asukkaan olivat yksimielisiä sitä, että vanhuksen huolto ei kuulunut heille sillä "hän on myynyt uutistilansa ja eronnut lapsistaan, jotka kaikki ovat muuttaneet pois kappelista Pohjanmaalle, josta he myös ovat tänne tulleet, on hän siis itse aiheuttanut rappiotilansa, niin etsiköön tulevaisuudessa elantonsa, ei täältä vaan siltä paikkakunnalta, jossa hänen lapsensa nykyisin oleskelevat ja työskentelevät ja josta hän niin lyhyeksi ja epämääräiseksi ajaksi on tullut. Itsellisenä hän ei saa asettua asumaan kenenkään luokse kappelissa siinä toivossa, että kappelin asukkaat elättäisivät ja antaisivat syytingin hänelle. Vaan olkoon hän, joka on tämän pitäjänkokouksen päätöstä vastaan, ja pitää häntä luonaan itsellisenä, yksin vastuussa hänen joutumisestaan suurempaan kurjuuteen."

Olin luullut, että seurakunnan jäseneksi pääsy riitti huoltovelvollisuuteen? Forsbacka ilmaantuu rippikirjaan 1789-1795 sivulle 9  ja on rippikirjassa 1797-1803 Kyyjärven tila n:o 10. Perherakenne ei näytä yksiselitteiseltä, mutta löytyy Alajärveltä tullut Lisa Johansdotter (s. 1746), jolla ensimmäiset ehtoollismerkinnät 1795.   

Kaksi muuta kiinnostanutta tapauta liittyvät vammaisuuteen. Kokouksessa 23.2.1802 köyhäinruotuun otettiin "kuolleen Nils Krookin kehitysvammainen lapsi". Tarkoitettaneen Nils Krookia, joka 26.5.1797 kuoli 75-vuotiaana, eli aivan nuoresta lapsesta ei liene kyse. (Tämän ajanjakson pöytäkirjoja ei ole digitoitu, joten en saa tarkistettua alkuperäistä ilmaisua.)

Kokouksessa 22.6.1806 "tilallinen Kimingin kylästä, Elias Vertainen ja ilmoitti suuressa mielenliikutuksessa, että eräs hänen tyttäristään, joka on syntynyt 1780, on nyt jo 6 vuoden ajan ollut heikkomielinen ja huolimatta kaikesta vaivasta ja kustannuksista, estääkseen häntä vahingoittamasta itseään tai muita ihmisiä sekä polttamasta taloa ja rakennusta, ollut pakotettu pitämään hänet sidottuna. Tämän surkean tyttären lisäksi hänellä on myös surkea poika, noin 13 tai 14 vuoden ikäinen, joka on ollut syntymästä lähtien sokea ja mykkä." Elias pyysi keräystä Maria-tyttärensä hyväksi, jotta tämä saataisiin lääninsairaalaan.

Että tällaista tällä kertaa. Kolmessa tunnissa ehdin myös selailemaan Gustafssonin tekemiä käräjäpöytäkirjasuomennoksia, joista yhdessä oli Zacharias Topeliuksen isä tullut Uudestakaarlepyystä Karstulaan marraskuussa 1813 tekemään ruuminavauksen väkivaltaisesti kuolleelle. Tutustuin myös kirjahyllyihin, joista löytyi m.m. Turun tuomiokapitulin lähettämät painetut kiertokirjeet vuodesta 1791. Toivottavasti löytyvät jostain Helsingistäkin, sillä aikaa ei riittänyt tarkempaan lukemiseen.

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Itseopiskelumateriaalia sukututkijoille


Kesäyliopistot tarjoavat sukututkimukseen kurssitusta, mutta kun ei moiseen kaikki ehdi, keräsin kokoon verkossa olevaa opastusta.

1) Suomen sukututkimusseura tallensi keväällä pidetyn risteilyn esitykset, jotka katsontaluvuista päätellen eivät ole löytäneet kaikkea potentiaalista yleisöä. Enkä ole itsekään katsonut kuin vasta pari.
2) Kirjastoon lähtemättä voi verkosta lukea pdf:nä Päivi Happosen kirjan Sukututkimuksen asiakirjaopas - väestöhistorialliset arkistolähteet (2004), joka on hyödyllistä kertausta kokeneellekin sukututkijalle. 

3) Kansalliskirjasto on luokitellut ryhmään "Kaunokirjallisuus ja lastenkirjat" Hannes Salovaaran Nuoren kotiseutututkijan (1914). Koulunuorison harrastuksile ja voimille sopivat aktiviteetit luontuvat ehkä sukututkijaltakin. 

4) Kansallisarkisto tekee parhaansa suojatakseen hyödyllisen materiaalin sivuillaan, mutta onnistuin vielä löytämään linkin Suomen Asutuksen Yleisluettelon oppaaseen (pdf), jota lukemtta on turhan moni (krö-höm) rynnännyt tulkitsemaan SAY:tä.

5) Tulkinnasta puheen ollen, Kansalisarkiston Vanhat käsialat ja asiakirjat (osa 1: pdf & osa 2: pdf) löytyivät myös, muutaman kymmenen harhaklikkauksen jälkeen. Englanninkielisessä blogitekstissä KA:n Ville-Pekka Kääriäinen listasi nämäkin ja antoi vinkkejä käsialojen tulkintaan. Hän kehui SAOB:a ykköslähteeksi vanhan ruotsin tulkintaan, mikä onkin totta, mutta ilahduin kuitenkin löytäessäni verkosta vuonna 1788 julkaistun ruotsi-englanti sanakirjan, joka tarjoaa oman näkemyksensä sanojen merkitykseen.

Sanakirjaan vinkattiin videosarjassa Reading Gothic Handwriting for Swedish GenealogySpelling and Phonetics for Swedish Genealogy ja Reading Gothic Handwriting for Swedish Genealogy part 3, jossa rauhallisella tyylillä saatiin käsialatulkinta kuullostamaan mahdolliselta.

Harjoitusmateriaalia on tarjolla esimerkiksi Transkibuksen sivuilla. Stockholmskällanissa seikkaillessa olen pannut merkille litteroituja tekstejä, mutta laittanut talteen vain linkin Slottsrätten sammanträder efter den stora slottsbranden den 7 maj 1697.

Käsialaluvun opastusta ruotsiksi on linkitettynä ainakin Lundin yliopiston sivuille.

6) Blogini jo lähes 6000 kirjoituksen joukossa on tietenkin ainakin omasta mielestäni hyödyllistä tietoa, mutta valitettavan vaikeasti löydettävissä. Poikkeuksena "Sananparret sukututkijalle", jotka tiivistävät edelleen mielestäni olennaista.

Venny Soldan-Brofeltin tekemä kuva Uudesta kuvalehdestä 22/1899.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Työpaikkoja tarjolla

Työpaikkailmoituksia ei 1700-luvun sanomalehdissä ole hirvittäviä määriä, mutta kun niitä alkoi ottamaan talteen... niin huomaa, että kirkolliset toimet ovat enemmistössä.

Kemiöön lukkari (Inrikes tidningar 6.4.1780)
Turun tuomiokirkkoon urkuri (Inrikes tidningar 14.7.1788)
Messukylään vähtäri (Inrikes tidningar 2.11.1789)
Asikkalan (?) ja Nastolan kappeleihin lukkarit (Inrikes tidningar 5.5.1791)
Maalahdelle vähtäri (Inrikes tidningar 3.5.1792)
Turun tuomiokirkon urkurin paikka - taas (Inrikes tidningar 9.8.1792)
Maariaan lukkari (Inrikes tidningar 12.5.1795)
Hauhoon lukkari (Inrikes tidningar 5.4.1796)
Kiteelle ja Padasjoelle lukkarit (Inrikes tidningar 12.4.1796)
Maskuun lukkari (Inrikes tidningar 10.5.1796)
Pernajaan lukkari ja Uudellekirkolle vähtäri (Inrikes tidningar 31.1.1797)
Porvoon kaupungissa oli töitä kahdelle muurarille, puusepälle, pyöräntekijälle ja köydenpunojalle (Inrikes tidningar 26.5.1797)
Laitilaan, Petäjävedelle ja Myrskylään lukkarit (Inrikes tidningar 25.7.1797)
Munsalan lukkarin paikka on nimellisesti auki, mutta seurakuntalaiset ovat vlmiit palkkaamaan vanhuuden takia toimesta luopuneen pojan (Inrikes tidningar 10.10.1797)
Piirilääkärin paikka Turun läänissä (Inrikes tidningar 20.10.1797)
Lukkariksi Hattulaan (Inrikes tidningar 24.10.1798)
Sotilasmuusikolle oli paikka (Inrikes tidningar 24.5.1799)
Opettajan paikka Turun akatemiassa (Inrikes tidningar 18.3.1800)
Lukkari Laihialle (Inrikes tidningar 13.5.1800)
Lukkari Karttulaan ja Pukkilaan (Inrikes tidningar 15.12.1801)


Vähtäri Turun tuomiokirkkoon (Inrikes tidningar 30.3.1803)
Kapunginpalvelijaksi Tornioon (Inrikes tidningar 29.3.1805)
Vähtäri Lietoon (Inrikes tidningar 29.11.1805)
Vähtäriksi Paimioon (Inrikes tidningar 17.12.1805)
Vähtäriksi Prunkkalan kappeliin Liedossa, jossa palkka on niin kehno, että pitää tehdä sivutyönä jotain käsityötä. Sepälle olisi tarvetta. (Inrikes tidningar 28.1.1806)


Lukkariksi Iittiin, jossa edeltäjän poika on hoitanut hommaa jo 17 vuotta (Inrikes tidningar 11.2.1806)


Vähtäri Tornion kaupunkiseurakuntaan ja urkuri Pietarsaareen (Inrikes tidningar 7.3.1806)
Vähtäri Ulvilaan (Inrikes tidningar 22.7.1806)
Jahtimestariksi Turun ja Porin lääniin (Inrikes tidningar 3.2.1807)
Akaan lukkarin paikka auki (Inrikes tidningar 3.6.1807)
Kemiöö lukkariksi (Inrikes tidningar 26.8.1807)
Lukkariksi Iniöön (Inrikes tidningar 20.10.1807)
Lukkariksi Säresniemen kappeliin Paltamoon tai vähtäriksi Hietaniemen kappeliin Yli-Torniossa (Inrikes tidnngar 6.7.1808)

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Viipurissa ja Imatralla 1839

Pyterlahden kaivoksilta ranskalaisryhmä päätyi luonnollisesti Viipuriin, josta julkaistiin aikanaan kolme painokuvaa.
Museovirasto, CC BY 4.0

MuseovirastoCC BY 4.0
MuseovirastoCC BY 4.0
Nykyrajoin ja tein tuntuu oudolta, että kuva Imatrankoskesta tulee vasta Viipurin jälkeen, mutta varmaankin tuolloin kulku oli helpointa Viipurista käsin ja kuvien järjestys seuraa matkan kulkua.
MuseovirastoCC BY 4.0