Digitaalista historiantutkimusta Jyväskylässä (2/2)

Seminaarin toisen päivän aloittivat Anu Lahtinen ja Kati Katajisto kertomalla Helsingin yliopiston historianopetuksen digitalisoimiseforteista. Konkreettisena esimerkkinä hyvältä kuullosti graduseminaarilaisilla teetetty aineistosuunnitelma. Kun olen parin gradun parissa itkenyt niiden välituotteena olleen listan tai taulukon perään.

Keskustelussa mietittiin, että pitäisikö historianopiskelijoiden lukea tilastotieteitä. Tämä nähtiin kummallisen ongelmallisena ottaen huomioon, että Helsingin yliopisto tarjoaa yleisesti kehutun MOOCin Johdatus yhteiskuntatilastotieteeseen, jonka luulisi soveltuvan historiantutkijoille varsin hyvin. (Suoritettavissa tämänkin kesän aikana.) Mutta ehkä kurssia ympäröi joku minulle näkymätön raja. (Opiskeluaikanani TKK:lla ei ollut rajaa suoritettavien opintoviikkojen määrälle eikä koulutusohjelma rajannut sitä, mitä kurrseja sai suorittaa. Nykypäivän yliopisto taitaa olla toinen maailma.)

Tilastoilla jatkettiin, kun Jari Ojala selitti ylätasolla projektia (suuriruhtinaskunnan rajoilla määritellyn) Suomen BKT:n arvioimiseksi 1500-1850, mikä täydensi maaliskuussa kuulemaani kaupallisen käsityön osuutta ja kaupankäynnin määrän estimointia. Sivutuotteena on jo saatu kihlakunnittain tietokantaan verohinnat 1750-1850. Nämä ja muukin data luvattiin valmistumisen jälkeen avata. Ottaen huomioon, että seminaarissa sanottiin sana lähdekritiikki vähintään kerran tunnissa, oli jännä katsoa Ojalan kiemurtelua, kun häneltä kysyttiin, miten lopputuloksen yhteyteen dokumentoidaan tehdyt ratkaisut.

Tuija Laine selosti Henrik-tietokantaa, tietokantaa Kirjojen levinneisyys Suomessa vuoteen 1850 ja lukukokemusten keräystä. Kaikki kuullosti tutulta, ehkä syyskuulta 2015? Myöhempää raportointia en blogista löydä eli mahdollisesti en ole edes täällä maininnut Suomalaisten lukukokemusten tietokannan osoitetta, vaikka olen (krö-höm) sinne jopa jotain (muistaakseni) syöttänyt.

Hyppään yli Reima Välimäen mielenkiintoisen, mutta analogisen esityksen, johon liittyvä artikkeli ilmestyy aikanaan HAik:ssa. Ilona Pikkanen selosti tapojaan analysoida tekstejä. Näytelmien osalta hän oli kokenut hedelmälliseksi kerätä vuorosanojen esittäjät ja kuulijat taulukkoon ja antoi sitten verkostoanalyysin poimia keskeisimmät henkilöt, joihin lähiluku voitiin kohdistaa. Vaikutti ihan validilta.

Antti Räihä ja Petri Talvitie haluavat tehdä jotain 1700-luvun kartoilla, mutta eivät oikein vielä tienneet mitä. Saimme siis esittelyn isojakokarttoihin ja Vanhan Suomen verollepanokarttoihin, joista jälkimmäiset olivat minulle täysin outoja. Isojakokartoista tuli tietona tai ehkä kertauksena, että Jyväskylän Kansallisarkiston toimipisteessä olevat Maanmittauslaitoksen kartat ovat konsepteja ja itselleni tutummat Helsingin Uudistuskartat renovoituja. Konseptejakin on digitoitu, mutta mihin? En saanut aikaiseksi kysyä paikan päällä.

Marko Hakanen ja Antero Holmila selittivät aihemallinnusta, josta topic modelling nimellä olen kuullut niin monta esitystä, että mitään uutta ei tullut esiin. Hakasen tarkoituksena oli ilmeisesti käsitellä Brahen painettua kirjeenvaihtoa ja Holmila oli kiinnostunut ulkomaisesta sanomalehtiaineistosta.

Kiitos Turussa tammikuussa kuullun esitelmän, ei seuraavana esiintyneen Raija Vainion Propreau-projektissa tehty tekijäntunnistus antiikin Rooman teksteille ollut myöskään uutta. Mutta oli kyllä (edelleen) hauskaa nähdä, että digimenetelmin saatiin tosiaan aikaan jotain sellaista, mihin ihminen ei pysty.

Käsittääkseni melko alkuvaiheessa on Petteri Impolan, Petri Karosen ja Harry Lönnrothin hanke, jossa 1600-luvun tuomiokirjojen kielestä haetaan merkkejä oikeuslaitoksen kehityksestä. Hypoteesina on, että vuosisadan aikana pidentyvät pöytäkirjat laajempine sanavarastoineen heijastavat vahvistunutta oikeuslaitosta ja oikeusturvaa. Mutta kielen analyysillä voitaisiin saada kiinni myös jotain paikallisesta kielen käytöstä. Oliko ruotsin taso joka puolella sama? Näkyykö ruotsiksi käännetyssä todistajalausunnossa jotain alkuperäisestä suomesta? Jne. eli kuullosti erittäin mielenkiintoiselta ja lupaavalta. Toistaiseksi analyysissä on käytetty puhtaaksikirjoitettuja kaupunkien tuomiokirjoja, jotka on skannattu ja koneluettu.

Viimeiseksi saimme etukäteismarkkinointia Jyväskylän yliopistossa valmisteltavasta vanhojen käsialojen uudesta oppikirjasta, josta ehkä tulee myös verkkoratkaisu. Opiskeluun motivoidaan monipuolisilla asiakirjaesimerkeillä. Lopputulos käynee kaupaksi sukututkijoillekin, jotka päivän esiintyjien kommenttien mukaan ovat eri asia kuin tutkijat, mutta pystyvät toki ymmärtämään ruotsin kielen yleisimmät sanat kuten han ja och.

Kuva Tuulispää 41/1912 6/1903