Arkistossa aikaa tappamassa

Siitä on nyt 24 vuotta kun ekaa kertaa uskaltauduin Helsingissä Kansallisarkistoon ja todennäköisesti saman kesän aikana koskin ekaa kertaa mikrokorttiin. Ihan paljain käsin, niinkuin aina sen jälkeenkin. Ikinä ennen eilistä en ole nähnyt ohjeistusta hansikkaiden käytöstä. Aina voi oppia uutta?

Tai ainakin kerrata vanhaa. Olen täällä useaan kertaan kertonut epäonnistuneista arkistovierailuistani ja painottanut valmistautumisen merkitystä. Tehkää niin kuin sanon, älkää niin kuin teen. Tulipa nimitäin luettua Vakkaa niin huolimattomasti, että luulin Stenfeltiin liittyvää materiaalia olevan Jyväskylässä, joten järjestin seminaarin yhteyteen ekstrapäivän tutkimiseen. Päivää ennen lähtöä tajusin, että materiaali oli Oulussa, jossa olin viime viikolla (mistä reissusta kerron blogissa ensi viikolla).

Muutama kirous pääsi. Samoin kuin sitten paikan päällä, kun huomasin, että ainokainen tarkistettava Stenfeltin muuttokirjakin kuului aukkovuoteen, jonka olisin senkin nähnyt kotikoneelta. Mutta ei auta itku markkinoilla, joten noudatin (edes) omaa neuvoani "arkistossa kannattaa aina katsoa ympärilleen".

Tällä tekniikalla löytyi lainhuutokortistot, joiden olemassaolosta ei edelleenkään ole Kansallisarkiston verkkosivuilla yksityiskohtaista tietoa. (Oulussa oli myös.) Erikoisempaa olivat yllä näkyvät lukuisat hakemistot, joiden ohi on tainnut ajaa uudestaan eri palveluihin väsätyt ratkaisut. Mutta eipä naurattaisi, jos olisin Keski-Suomea äheltänyt Helsingissä esim. 20 vuotta sitten ja vasta myöhemmin saanut tietää apuneuvoista.

Hakemisto Vaasan läänin läänintileihin näytti tietokoneella tehdyltä, mutta lienee turha toivo, että tiedosto olisi edelleen tallessa ja suoraan verkkoon jaettavissa? Ehkä suoraan hakemistoksi Digitaaliarkistoon? Tuskin viitsittäisiin myllyttää kansiollinen A4:sia skannerin läpi? Ja onko vastaavia yksityiskohtaisia luetteloita jossain lisää?

Jyväskylän paikallinen erikoisuus ovat yliopiston historian opiskelijoita ja tutkijoita palvelleet mikrofilmit. Selasin niiden luettelot miettien, miltä näiden varassa tutkimuksen opettelu on tuntunut. Kiittäen Helsingissä asumistani. Ja ihmetellen useita aineistokokonaisuuksia, joiden sisällöstä minulla ei ole mitään käsitystä. Paljon olisi vielä opittavaa.

Heikohko ymmärrys minulla on myös pitäjänkokouksissa käsitellyistä asioista, joten tartuin mielenkiinnolla Nils Gustafssonin suomentamiin Karstulan pitäjänkokouksien pöytäkirjoihin. Selauslukemalla syntyi pitäjästä 1700- ja 1800-luvun vaihteessa varsin aikaansaamaton tai käskyjä kunnioittamaton kuva. Useita kertoja mainittiin kirkonkellon tellinkien heikko kunto ja sitten loppupuolella huomasin, että kello olikin mennyt rikki, oletettavasti pudottuaan.

Se ei yllättänyt, että kokouksissa puhuttiin köyhäinhoidosta, mutta päätösten logiikka ihmetytti hieman. Kokouksessa 31.5.1801 "ilmoitti tilallinen Heikki Matilainen, että hän on 1 vuoden ajan elättänyt ja tukenut vaimonsa kuolleen sisaren aviotonta poikaa Mattia, joka nyt on hiukan yli 5-vuotias. Hän on äitinsä jälkeen saanut perinnön, arvoltaan suunnilleen 18 talaria, mikä rahasumma nyt on täysin kulutettu. Pyysi siksi, että tämä orpo lapsi otettaisiin kappelin asukkaiden hoitoon. Lyhyen neuvottelun jälkeen päätettiin, etä pastori laittaisi hänet siihen köyhäinruotuun, joka kuoleman kautta ensiksi vapautuisi." Täällä hotellihuoneessa minulla ei ole kirjaa Vad kostade det? mutta 15 talarin kulut 5-vuotiaasta kuullostavat korkeilta.

Ja minkälainen mies haluaa päästä eroon 5-vuotiaasta? Ilmeisesti kysessä oli Talvitiensuussa tai -ahossa asunut Heikki Matilainen (RK 1797-1803), joka leskeksi jäätyään meni 2.11.1797 naimisiin piikansa Hedvig Mikontytär Vertaisen kanssa. Möttölän torpassa 17.10.1796 synnyttäneen Lisan lisänimi on Wertain ja poikansa sai nimen Mats, josta lienee kyse. Varhaisimmat lastenkirjat puuttuvat Karstulasta.

Kokouksessa 30.5.1803 käsiteltiin lesken Liisa Juhontyttären asiaa. Tämä oli asunut miehensä ja lastensa kanssa Forsbackan uudistilalla. Kappelin asukkaan olivat yksimielisiä sitä, että vanhuksen huolto ei kuulunut heille sillä "hän on myynyt uutistilansa ja eronnut lapsistaan, jotka kaikki ovat muuttaneet pois kappelista Pohjanmaalle, josta he myös ovat tänne tulleet, on hän siis itse aiheuttanut rappiotilansa, niin etsiköön tulevaisuudessa elantonsa, ei täältä vaan siltä paikkakunnalta, jossa hänen lapsensa nykyisin oleskelevat ja työskentelevät ja josta hän niin lyhyeksi ja epämääräiseksi ajaksi on tullut. Itsellisenä hän ei saa asettua asumaan kenenkään luokse kappelissa siinä toivossa, että kappelin asukkaat elättäisivät ja antaisivat syytingin hänelle. Vaan olkoon hän, joka on tämän pitäjänkokouksen päätöstä vastaan, ja pitää häntä luonaan itsellisenä, yksin vastuussa hänen joutumisestaan suurempaan kurjuuteen."

Olin luullut, että seurakunnan jäseneksi pääsy riitti huoltovelvollisuuteen? Forsbacka ilmaantuu rippikirjaan 1789-1795 sivulle 9  ja on rippikirjassa 1797-1803 Kyyjärven tila n:o 10. Perherakenne ei näytä yksiselitteiseltä, mutta löytyy Alajärveltä tullut Lisa Johansdotter (s. 1746), jolla ensimmäiset ehtoollismerkinnät 1795.   

Kaksi muuta kiinnostanutta tapausta liittyvät vammaisuuteen. Kokouksessa 23.2.1802 köyhäinruotuun otettiin "kuolleen Nils Krookin kehitysvammainen lapsi". Tarkoitettaneen Nils Krookia, joka 26.5.1797 kuoli 75-vuotiaana, eli aivan nuoresta lapsesta ei liene kyse. (Tämän ajanjakson pöytäkirjoja ei ole digitoitu, joten en saa tarkistettua alkuperäistä ilmaisua.)

Kokouksessa 22.6.1806 "tilallinen Kimingin kylästä, Elias Vertainen ja ilmoitti suuressa mielenliikutuksessa, että eräs hänen tyttäristään, joka on syntynyt 1780, on nyt jo 6 vuoden ajan ollut heikkomielinen ja huolimatta kaikesta vaivasta ja kustannuksista, estääkseen häntä vahingoittamasta itseään tai muita ihmisiä sekä polttamasta taloa ja rakennusta, ollut pakotettu pitämään hänet sidottuna. Tämän surkean tyttären lisäksi hänellä on myös surkea poika, noin 13 tai 14 vuoden ikäinen, joka on ollut syntymästä lähtien sokea ja mykkä." Elias pyysi keräystä Maria-tyttärensä hyväksi, jotta tämä saataisiin lääninsairaalaan.

Että tällaista tällä kertaa. Kolmessa tunnissa ehdin myös selailemaan Gustafssonin tekemiä käräjäpöytäkirjasuomennoksia, joista yhdessä oli Zacharias Topeliuksen isä tullut Uudestakaarlepyystä Karstulaan marraskuussa 1813 tekemään ruuminavauksen väkivaltaisesti kuolleelle. Tutustuin myös kirjahyllyihin, joista löytyi m.m. Turun tuomiokapitulin lähettämät painetut kiertokirjeet vuodesta 1791. Toivottavasti löytyvät jostain Helsingistäkin, sillä aikaa ei riittänyt tarkempaan lukemiseen.