sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kalastettua

Yllä oleva Pikku Pekan kalansaalis on julkaistu Kansan Ystävässä 29.7.1882.

Hanna Saarikoski vieraili Vasa-museossa ja ajatteli:
Museon alimmassa kerroksessa lepäävät esillä myös hylyn läheltä löytyneet 25 hukkuneen luurangot. Lasisissa arkuissaan ne ovat surullinen ja karmiva muistutus siitä, miten halpa ihmishenki on joskus, kun hallitsijan itsevaltius ja ylpeys käyvät kaiken muun edellä. Lukiessani kallistuskokeesta kertovaa infotaulua koin kuitenkin koko museoretken suurimman järistyksen. Ensimmäinen ajatukseni oli nimittäin synkkä naureskelu siitä, miten käsittämättömän typerästi ja välinpitämättömästi oli silloin kokeen tulokselta silmät suljettu. Että ei onneksi nykyään enää kukaan voi kuvitella että jos vain on tarpeeksi mahtava kuningas, niin kyllä pinnalla pysytään. No, se ylimielinen ajatuskulku katkesi hyvin nopeasti. Esimerkkejä vastaavasta tuli mieleen pikavauhtia. Hallitsemaan päässeet tai syntyneet näyttävät olevan kautta aikain varsin samanlaista sakkia.
Svenska Historiska Föreningen puheenjohtaja Elisabeth Elgán on kommentoinut på svenska Tukholman Historiska museetin uutta perusnäyttelyn osaa. Naapurimaassakin kaivataan historiallista museota... (Kirjoitus julkaistu Historiska Tidskriftin numerossa 2010:3. Samaisessa lehdessä Henrik Arnstadin artikkeli Finland och alliansen med Nazityskland 1941–1944. En nordisk Historikerstreit, jonka tekstin voi lukea hänen blogistaan.)

Saara Reiman Filosofian puutarhassa summeerasi Hämeenlinnan kuppikiven siirron, joka itseäni myös kovasti ihmetytti.

Kari Rydman kutsui Helsingin laulujuhlille 1900 ja ajoitti panoraamakuvan Helsingistä.

Reijo Valta kertoi vaarallisesta Lapin vaelluksesta 1600-luvulla.

Reijo Valta ja Reija Satokangas kertoivat blogeissaan torstaina tapahtuneesta noitavainojen uhrien muistomerkin paljastuksesta Oulussa. Tein teksteistä lyhyen jutun Agricolan uutisiin.

Jukka Laajarinne tarjoili historiahenkisen sitaatin keskiviikkona.

Mikko Kalajoki kysyy vanhan designin parasta paikkaa.

Salla Brunou oli tarttunut Kaari Utrion kirjaan Rakas Henrietta.

Aikalaisessa arvioitiin Haanu Mäkelän romaani Kivi.

lyhyaaltoradiossa Fridtjof Nansenin napajäätikkökertomuksesta.

Helsingin talojen historiaa tutkiville voi olla hyödyksi Arska, josta luin skrubu.net-blogista.

Jussi Niinistö arvioi tuttavansa Vesa Määtän väitöskirjaa: " Jälki on hieno: kriittistä, perinteistä ja perusteellista historiantutkimusta – ei mitään pseudotieteellistä teorioiden pyörittämistä. "

Ei kommentteja: