Suku Forumilta tutkimuksesta ja sen laadusta

Suku Forumilla käytiin pari päivää sitten asiallista ajatusten vaihtoa m.m. sukututkimuksen laadusta. Kaivoin itse sen lopuksi (olisin kyllä toivonut keskustelun jatkuvan) esiin amerikkalaisen National Genealogical Societyn Standards For Sound Genealogical Research (laadukkaan sukututkimuksen standardin). Sitä on lupa levittää, mutta vain kokonaisena ja copyright-merkinnän kera, joten laitan vapaat käännökseni joukkoon (luovuttamatta tekijänoikeuttani ao. käännöksiin, jotka eivät kyllä mitään suojaa ansaitse.).

Remembering always that they are engaged in a quest for truth, family history researchers consistently— Pitäen mielessä, että he ovat etsimässä totuudellista tietoa, sukututkijat johdonmukaisesti

• record the source for each item of information they collect. Merkitsevät muistiin jokaisen keräämänsä tiedon lähteen
• test every hypothesis or theory against credible evidence, and reject those that are not supported by the evidence. Käyttävät luotettavia todisteita testatakseen jokaisen hypoteesin ja teorian ja luopuvat niistä, joita todisteet eivät tue.
• seek original records, or reproduced images of them when there is reasonable assurance they have not been altered, as the basis for their research conclusions. Hakevat tutkimusjohtopäätöksien tekemiseski käsiinsä alkuperäiset asiakirjat, tai niistä tehdyn jäljennöksen, kunhan on syytä olettaa ettei näitä ole muutettu.
• use compilations, communications and published works, whether paper or electronic, primarily for their value as guides to locating the original records, or as contributions to the critical analysis of the evidence discussed in them. Käyttävät yhteenvetoja, tiedonantoja ja julkaisuja, olivat nämä elektronisia tai paperille painettuja, ensisijaisesti ohjauksena alkuperäislähteisiin tai niissä käsiteltyjen todisteiden kriittiseen analyysin vuoksi.
• state something as a fact only when it is supported by convincing evidence, and identify the evidence when communicating the fact to others. Ilmaisevat asian totena vain kun sitä tukee vakuuttavat todisteet, ja kertovat nämä todisteet välittäessään tiedon eteenpäin.
• limit with words like "probable" or "possible" any statement that is based on less than convincing evidence, and state the reasons for concluding that it is probable or possible. Merkitsevät sanoilla "todennäköisesti" tai "mahdollisesti" ne väitteet, joita eivät tue pitävät todisteet, ja kertovat syyt miksi katsovat väitteet todennäköisesti tai mahdollisesti tosiksi.
• avoid misleading other researchers by either intentionally or carelessly distributing or publishing inaccurate information. Välttävät toisten tutkijoiden harhaanjohtamista julkaisemalla tarkoituksellisesti ja huolimattomuudessa epätarkkaa tietoa.
• state carefully and honestly the results of their own research, and acknowledge all use of other researchers’ work. Ilmaisevat tutkimustuloksensa huolellisesti ja rehellisesti sekä paljastaen kaiken toisten tutkijoiden työn hyödyntämisen.
• recognize the collegial nature of genealogical research by making their work available to others through publication, or by placing copies in appropriate libraries or repositories, and by welcoming critical comment. Ymmärtävät sukututkimuksen yhteisöllisen luonteen ja antavat oman tutkimuksensa muiden käyttöön joko julkaisuna tai antamalla siitä kopion sopiviin kirjastoihin ja arkistoihin sekä ottavat mielellään vastaan tutkimuksestaan palautetta.
• consider with open minds new evidence or the comments of others on their work and the conclusions they have reached. Tarkastelevat avoimin mielin uusia todisteita tai toisten kommentteja omaan tutkimukseensa ja johtopäätöksiinsä.

© 1997, 2002 by National Genealogical Society. Permission is granted to copy or publish this material provided it is reproduced in its entirety, including this notice.

En taida olla valmis hakemaan ihan jokaista asiaa alkuperäislähteistä, vaikka siihen suuntaan tutkimukseni kyllä on menossa - huomatessani jatkuvasti virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia valmiissa tutkimuksissa. Mutta kerrassaan mielelläni näkisin, että suomalaisessa keskustelupalstakulttuurissa opittaisiin tuo todisteiden lisääminen faktoihin. Tilanne ei ole huono, varsinkaan nykyään kun voi laittaa esille myös suoria linkkejä asiakirjakopiohin. Mutta vieläkin törmää tällaiseen (Suku Forumilta heinäkuulta):

S kysyy pariskunnan perään, kertomatta tietolähteitään. Minä katselin asiaa sen verran, että linkitin esiin rippikirjan sivut ja totesin hiljaa mielessäni, että mimmillä tulee torpparipariskunnan jäljittämisessä olemaan haastetta, sillä yleensä sitä on. Ja tässä tapauksessa puuttui kastettujen luetteloakin vuosilta, joissa siitä olisi ollut apua. Mutta ei hätää, paikalle karauttaa pelastava enkeli, joka kertoo pariskunnan syntymäajat ja -paikat sekä vanhemmat. Ilman pätkääkään perustelua siitä, miksi hän ajattelee kyseessä olevan kysytyt henkilöt. S kiittää kauniisti ja arvatenkin liitti tiedot (ilman lähdemainintaa) tietokantaansa ja jatkoi taaksepäin ajassa. Teki mieli sekaantua asiaan, mutta kun ei.

Eli jaan täysin Jens Nilssonin näkymykset esitettynä edellä linkitetyssä keskustelussa:

Sukututkimus on nykyään "koko kansan harrastus" niin hyvässä kuin pahassakin. Kaikkia tutkijoita ei, jostai minulle käsittämättömästä syystä, kiinnosta tietojen täsmällinen oikeellisuus. Kyllä minua kovasti harmittaisi huomata, että esivanhemmista 1/8 on aivan päin honkia vain siksi, etten jaksanut alun perin seurata koetin vaiheita vuosi vuodelta. Kun jostain asiasta huomauttaa ja linkit lähteisiinkin antaa, on tullut saatua seuraavanlaisia vastauksia:

* kyllä nämä asiat meillä paremmin on aina tiedetty
* tämä tieto on kokeneen sukututkijan minulle antamasta papereista, sen täytyy olla oikein: pysy siis vain lestissäsi
* tämä tieto on 1800-luvulla painetusta kirjasta, joka kyllä tietää asian paremmin, kun on lähempänä tutkittavaa aikaa
* no mutta kun minä olen nyt näin vanha, niin en minä voi mitään oppia, enkä taida enää nähdä kunnolla enkä osaa ruotsia sanaakaan

Mikään näistä perusteista eivät mielestäni ole erityisen päteviä. Mielestäni voi sanoa oikeellisesti, että on selvästi olemassa sukututkimusta ja sukuhutkimusta, ja nämä elävät nyt rinta rinnan ja tulevat aina elämään, ja on jokaisen tutkijan asia valita, kumpaa lajia aikoo itse harrastaa. Se on enemmän valintakysymys kuin voisi luulla.