torstai 5. helmikuuta 2009

Matkaan valmistautuminen

Lennot Tukholmaan on ostettu ja hotelli varattu. Mitä muuta tarvitaan?

Matka lähti (käyttämättömien lomapäivien lisäksi) kasvavasta Tukholmassa tehtävien asioiden listasta. Olisin voinut lähestyä suunnittelua (lisäksi) järjetelmällisesti Tukholman mahdollisuuksista käsin. Mutta eiköhän tekemistä riitä näinkin. Ja hyvä vaan jos tulee syytä tehdä toinenkin reissu.

Pääasia on järjestää mukaan kaikki tarvittava tieto tutkimuskohteista. Ettei tarvitse miettiä paikan päällä Hans Meisnerin vävyjen ja poikien nimiä tai kirota kaupunginarkiston lauantaista kiinnioloa. Oli kylläkin ihan puhdasta tuuria, että huomasin sen nykyään olevan harvemmin lauantaisin auki. Ja ajoitin matkani siis aukiolevaan lauantaihin. (Yhdellä Tukholman reissulla opin paikan päällä, että pingst afton on ruotsalaisille syy pitää erinäisiä laitoksia kiinni.)

Siis laukkuun tyhjää paperia, tarvittavaa tietoa, kartta sekä kamera, jossa on täysi akku ja tyhjä muistikortti. Vielä on aikaa järjestellä.

Ei kommentteja: