Innokkuutta Turussa

Tiistaina 19. kesäkuuta suuntasin sateisessa säässä Turkuun. Ennen aikataulutettua ohjelmaa poikkesin Ett hem -museoon, jossa parhaan muistini mukaan en ole koskaan käynyt. Ainakin sijainti Sibelius-museota (jossa muistorikkaasti vierailin viime syksynä) vastapäätä tuli yllätyksenä.

Ett hem on nimensä mukaisesti kotimuseo. Poiketen monista muista se perustuu ihan oikeiden ihmisten irtaimistoon ja huonekaluihin, mutta ei kuitenkaan ole kyseisten ihmisten asumassa talossa. Alkuperäinen kokoonpano oli ennen sotia esillä, mutta päätyi karsittuna vaatimattomampaan ympäristöön.

Kierrosta avittamaan sai pienen vihkosen, jossa huoneet oli esitelty juoksevalla tekstillä eikä esineluetteloina. Formaatti olisi mahdollistanut monipuolisemman ja rikkaamman sisällön. Esimerkiksi pariskunnan suhteesta Elin Danielsson-Gambogiin, jonka tauluja oli esillä useita, olisin mielelläni lukenut enemmän. Ja nähnyt valokuvia alkuperäisestä kodista. Mutta saattoi olla, että en kaikkea sisältöä huolella katsonut.

Merkittävin anti museossa itselleni oli taide ja sen (mahdollisesti) autenttinen esillepano. Suomalaiset kultakauden taitelijoiden tuotoksien rinnalla oli jotain niin arvotonta, ettei läystäke kertonut siitä mitään.

Pois lähtiessäni pysähdyin niin omituisesti aulaan, että lippukassalla ollut tiedusteli oliko minulla jotain kysyttävää. Siis proaktiivisesti! Raaseporin kokemusten ollessa vielä tuoreessa muistissa olin lentää persuuksilleni yllätyksestä ja toistamiseen kun tämä nuori nainen osasi vastata esinekysymykseen, joka kerrokselta oli jäänyt mieleen.

Sitten Katedralskolanin pop up-museon kierrokselle, jonka takia olin vedenpaisumuksen läpi Turkuun ajanut.

Jumppasalin alta paljastuneet talonpohjat ja kadunreunat näyttivät paikan päällä suunnilleen samoilta kuin aiemmin näkemissäni valokuvissa. Katselu venyi puoleen tuntiin opastuksella, jossa innolla ja ulkomuistista kerrottiin enemmän talojen omistuksesta kuin kaivausten löydöistä. Henkilöhistorian harrastajana olisi pitänyt selostuksesta varmaan saada jotain irti, mutta pääasiassa ihailin innokasta esitystä, joka antoi vaikutelman, että opas oli itse tiedoista kiinnostunut. Ainoa yksityiskohta, joka jäi mieleen, oli talon alla oleva tukihirsi, joka antaisi todennäköisesti hyvän dendroajoituksen, mutta moiseen ei ole rahoitusta.

Kaivausalue oli avattu kierroksille kesän viikoiksi melko nopealla aikataululla. Siihen nähden oli hienosti saatu mukaan iso näyttö alueen 3D-mallinnuksesta

ja vitriini joillekin löydöille.

Rakennuksen ulkopuolella puhdistettiin arvatenkin muita kaivauslöytöjä.

Työtä on aina kiva katsella, joten jatkoin AboaVetus&ArsNovan pihalle, jossa ainoana kaivausalueella oli Ilari Aalto.

Tietenkin innokkaana hän näytti minulle pressun alta vuoden 1827 palokerrosta.

Museon sisältä löysin innokkaita askartelijoita. Istuin seuraansa, sillä käsillä tekeminen on hauskaa kun ei tarvitse maksaa materiaaleista eikä loppusijoittaa tuotosta.